”Uskonnollisen fundamentalismin vitsaus ei rajoitu vain Bangladeshiin, vaan sitä vastaan on taisteltava kaikkialla välittömästi sen nostaessa päätään. Itse en pelkää uhkauksia enkä minulle langetettua kuolemantuomiota. Aion jatkaa kirjoittamista, ja tulen aina vastustamaan vainoa ja syrjintää. Olen vakuuttunut siitä, että fundamentalismin eteneminen voidaan estää ainoastaan siten, että me, jotka uskontoon perustuvien aatteiden sijasta uskomme humanistisiin arvoihin, yhdistämme voimamme. Minä en aio vaieta uhkauksien edessä.”
Näin kirjoittaa Taslima Nasrin, bangladeshilainen lääkäri ja kirjailija, jolle ääri-islamilaiset ryhmät langettivat kuolemantuomion vuonna 1993 Häpeä-nimisen kirjan ilmestymisen jälkeen. Kirja on kuvaus hinduvähemmistöön kuuluvan perheen tappiosta, vainosta ja fundamentalismin uhasta. Kirja ja Taslima Nasrinin tarina kertovat myös siitä, miten tärkeää ihmisoikeuksien puolustaminen on kaikkialla maailmassa.
Pekingissä viime syyskuussa järjestetyn YK:n neljännen naiskonferenssin teemana oli ”Naisten oikeus rauhaan, kehitykseen ja tasa-arvoon”. Koko maailma keskusteli silloin kiivaasti oikeuksista, jotka kuuluvat puolelle ihmiskuntaa, naisille. Myös Kiinan ihmisoikeuspolitiikka ja -käytännöt saivat ennennäkemätöntä huomiota osakseen.
Pekingin naiskonferenssissa jatkettiin Meksikossa, Kööpenhaminassa ja Nairobissa tehtyä työtä ja edistettiin naisten asemaa ainakin asiakirjatasolla. Huairoussa järjestetyn kansalaisjärjestöfoorumin osanottajat saivat realistisen käsityksen Kiinan ihmisoikeuskäytännöistä, kun Kiinan turvallisuuskoneisto häiritsi foorumin työskentelyä kaikin mahdollisin eri tavoin.
Kansainvälisen yhteisön reaktiot Kiinassa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin olivat ennen kokousta ja sen aikana melko laimeat. Edes Yhdysvaltojen presidentin vaimo Hillary Clinton ei maininnut Kiinaa nimeltä omassa paljon kohua herättäneessä puheessaan, jossa hän tuomitsi maat, jotka pakottavat naisia abortteihin tai sterilointeihin.
Kiinalaisen naistoimittajan Dai Qingin mielestä ei kuitenkaan ollut virhe järjestää YK:n naiskokousta Kiinassa: ”On hyvä, että maailman huomio kiinnittyy Kiinaan ja että autoritäärinen hallitus joutuu painostuksen kohteeksi.” Hänellä itsellään oli ehdoton porttikielto naiskokoukseen. Dai Qing vietti kymmenen kuukautta vankilassa mielipiteidensä takia Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen.
Syrjintä on tappava tauti
Miljoonille naisille 1990-luku on merkinnyt terroria ja köyhyyttä. Kaikkialla maailmassa naiset ovat alttiita syrjinnälle ja ihmisoikeusloukkauksille mielipiteestä, uskonnosta, kansallisuudesta, etnisestä alkuperästä tai yhteiskuntaluokasta riippumatta.
”Tietääkseni naiset eivät ole aloittaneet yhtään sotaa. Mutta konflikteissa ne, jotka kärsivät eniten, ovat aina olleet naisia ja lapsia”, sanoi burmalainen Aung San Suu Kyi Pekingin naisfoorumille pitämässään videopuheessa syyskuun alussa.
Siviiliuhrien määrä sodissa ja aseellisissa selkkauksissa on noussut rajusti viime vuosikymmenien aikana. Ensimmäisen maailmansodan uhreista vain viisi prosenttia oli siviilejä. Toisessa maailmansodassa luku nousi jo 50 prosenttiin. Nykyisin sotien siviiliuhrien määrän arvioidaan olevan noin 80 prosenttia ja suurin osa heistä on naisia ja lapsia.
Miljoonat ihmiset ovat joutuneet jättämään kotimaansa aseellisten selkkausten takia. Vuosien 1981 ja 1993 välisenä aikana maailman pakolaisten määrä kaksinkertaistui kahdeksasta miljoonasta 20 miljoonaan. Vielä useammat ihmiset ovat pakomatkalla oman maansa rajojen sisäpuolella. Suurin osa kaikista pakolaisista on naisia ja lapsia.
Suurin osa maailman köyhistä on naisia. Heidän perustarpeensa – perusterveydenhuolto, peruskoulutus, perhesuunnittelu, puhdas vesi, sanitaatio – ovat tyydyttämättä suuressa osassa maailmaa. Köyhyys voidaan nähdä myös resurssien puutteena. Ei ole pääomaa, ei rahaa tehdä investointeja eikä mahdollisuutta saada lainoja. Köyhyys tarkoittaa myös vaikutusvallan puutetta. Naisten elämää koskevat päätökset tehdään muualla ja muiden – useimmiten miesten – etuja silmällä pitäen, oli sitten kyse valtionhallinnosta, paikallishallinnosta, kyläkomiteoista tai omasta perheestä.
Tositarinoita elävästä elämästä
Yhteiskunnallisesti aktiiviset naiset ja ihmisoikeustaistelijat elävät usein aivan erityisessä vaaravyöhykkeessä. Nämä naiset eri puolilla maailmaa – Rigoberta Menchún, Taslima Nasrinin ja Aung San Suu Kyin sukulaissielut – ovat usein keskeisiä yhteiskunnallisen muutoksen voimia ja kantavat vapauden tuulia hartioillaan. Toisinaan he joutuvat maksamaan siitä mielipidevankeudella tai jopa hengellään.
Nuori indonesialaisnainen ja ammattiyhdistysaktivisti Marsinah löydettiin kuolleena, ruumis pahoinpideltynä, sen jälkeen, kun hän oli järjestänyt lakon työpaikallaan itäisellä Jaavalla. Indonesiassa tehdastyöstä maksettava palkka on vähemmän kuin kolmasosa siitä, minkä katsotaan riittävän elämiseen. Naisten ansiot ovat vain puolet miehen ansioista. Marsinahin murhasta epäillään sotilaita.
Brasilialaisnainen Edmeia da Silva Euzebio ammuttiin keskellä kirkasta päivää Rio de Janeirossa tammikuussa 1993. Hän oli todistanut kaksi päivää aikaisemmin poliisin osallisuudesta hänen poikansa ja kymmenen muun nuorukaisen ”katoamiseen” puoli vuotta aiemmin. Edmeia oli jatkanut sinnikkäästi poikansa kohtalon selvittämistä tappouhkauksista huolimatta.
Turkkilaisnainen Eren Keskin on asianajaja, joka on puolustanut oikeudessa kielletyn kurdijärjestön PKK:n jäseniä. Tämän takia poliisi on pahoinpidellyt häntä, hänet on vangittu ja uhattu tappaa. Hän on kirjoittanut Belgian parlamentille kurdivähemmistön asemasta Turkissa, ja siksi häntä uhkaa nyt kahden vuoden vankeusrangaistus ”separatistisen propagandan” levittämisestä.
Ma Thida on 29-vuotias burmalainen naislääkäri ja kirjailija. Hän kärsii tällä hetkellä 20 vuoden vankeusrangaistusta rauhanomaisesta poliittisesta toiminnastaan. Kirjallisen debyyttinsä vuonna 1985 tehnyt Ma Thida ehti julkaista yli 60 novellia eri lehdissä ja kokoelmissa ennen kuin sensuuri iski syyskuussa 1988. Hän on toiminut Aung San Suu Kyin avustajana. Ma Thida on viettänyt kaksi vuotta eristyssellissä ja hänen terveydentilansa on huono.
Phuntsog Nyidronin 17 vuoden vankeusrangaistus on pisin poliittisen naisvangin tuomio Tiibetissä. Hän sai yhdeksän vuoden tuomion osallistumisesta mielenosoitukseen vuonna 1989. Lokakuussa 1993 tuomioon lisättiin kahdeksan vuotta, sillä hän oli yksi 14 nunnasta, jotka äänittivät vankilassa salaa kasettinauhalle itsenäisyyttä tukevia lauluja salakuljetettavaksi ulos vankilasta. Tiibetissä pidätettiin tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 50 nunnaa. Pidätettyjen pahoinpitely ja kidutus on ollut lähes järjestelmällistä. Nunnia on myös kuollut epäilyttävissä olosuhteissa.
Perulaisnainen Santosa Layme Bejar vangittiin helmikuussa 1994. Häntä syytettiin ”terrorismista” ja Perun suurimman aseistautuneen oppositioryhmän Loistavan polun jäsenyydestä. Ironista kyllä, Loistava polku oli uhannut tappaa hänet hieman aikaisemmin. Santosa Layme Bejasin rikos on se, että hän on tukenut naisten ja lasten terveydenhuoltohanketta. Hän oli mukana käynnistämässä Vaso de Leche- eli Lasi maitoa -projektia, jonka tarkoitus on parantaa köyhien ravitsemustilannetta.
Ihmisoikeuksien ulottuvuudet
Taslima Nasrinin, Dai Qingin, Marsinahin, Edmeia da Silva Euzebion, Eren Keskinin, Ma Thidan, Phuntsog Nyidronin ja Santosa Layme Bejarin tarinat kertovat, että ihmisoikeuksien kunnioittaminen on rauhan, kehityksen ja tasa-arvon edellytys.
Rauha on väkivallattomuutta, turvallisuutta ja sitä, ettei tarvitse pelätä. Ihmisoikeuksien todellinen kunnioittaminen on koti- ja yhteiskuntarauhan edellytys. Tasa-arvo ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän purkaminen edellyttävät, että naisilla ja miehillä on samat oikeudet ja velvollisuudet. Kehitys edellyttää sitä, että naisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet valtionhallinnossa, paikallishallinnossa, kyläyhteisöissä ja kotioloissa ovat samat kuin miehillä.
Ihmisoikeudet ovat moraalisia oikeuksia. Ne ovat jakamattomia ja yleismaailmallisia. Ne kuuluvat kaikille. Tämän syvällinen oivaltaminen muuttaa ihmiskuvaa. Sukupuolen biologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen yksilön, perheen ja koko maailman kahtia jakava vaikutus murenee.
Ihmisoikeuksilla on kirkas ja emansipatorinen poliittinen ulottuvuus. Valta on meidän maailmassamme sukupuolitettu. Julkinen elämä kuuluu miehille ja yksityinen naisille. Mielipiteen vapaus, kokoontumisvapaus, äänioikeus ja vapaat vaalit, syrjinnän kielto ja muut kansalaisoikeudet ja poliittiset oikeudet muuttavat valtarakenteita ja synnyttävät demokratiaa.
Ihmisoikeuksilla on myös vahva oikeudellinen ja normatiivinen ulottuvuus. YK:n yleismaailmalliset kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia sekä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevat yleissopimukset koskevat naisten oikeuksia siinä missä naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimuskin.
Ihmisoikeussopimukset ja muut kansainväliset ihmisoikeusasiakirjat sitovat ja velvoittavat hallituksia eri tasolla kuin poliittinen puhe. Syrjinnän kielto kansainvälisessä oikeudessa ja kansallisessa lainsäädännössä menee astetta pidemmälle kuin löysät lupaukset sukupuoleen perustuvan syrjinnän asteittaisesta purkamisesta joskus tulevaisuudessa.
Ihmisoikeuksilla on myös syvällinen sosiaalisia ja kulttuurisia normeja ja rakenteita uudistava ulottuvuus. Jokaisessa kulttuuripiirissä on lukemattomia alakulttuureita, jotka harvoin ovat täysin staattisessa tilassa. Kulttuurien sisällä ja välillä on liikettä ja vastaliikettä. Vanhoilliset ja uudistusmieliset käyvät dialogia naisten asemasta. Ihmisoikeuksien todellinen kunnioittaminen mahdollistaa tasa-arvoisen vuorovaikutuksen eri tavalla ajattelevien välillä.
Myös talouden alalla ihmisoikeusnäkökulmalla on paljon annettavaa. Naisten oikeus työhön ja samaan palkkaan, oikeus omistaa irtainta ja kiinteää omaisuutta ja periä omat vanhempansa ovat perustavaa laatua olevia oikeuksia. Kysymys on resurssien oikeudenmukaisesta jakamisesta miesten ja naisten kesken.
Pekingin ohjelma vaatii tekoja
Naisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset ja väkivalta ovat erittäin yleisiä, koska ne pidetään salassa eikä niistä puhuta. Siksi naisiin kohdistuvien ihmisoikeusloukkauksien dokumentointi, niiden julkistaminen ja hallituksien painostaminen kampanjoimalla on hyvin tärkeää.
Kansainvälinen mielipide voi tuomita hallitukset, jotka loukkaavat naisten ihmisoikeuksia. Tämä voisi näkyä myös Suomen ulkopolitiikassa, niin ihmisoikeuspolitiikassa hallitusten välisissä tapaamissa ja kahdenkeskisissä keskusteluissa eri hallitusten edustajien kanssa kuin kehitysyhteistyö- ja kauppapolitiikassakin.
Yksi tapa edistää naisten ihmisoikeuksia on eri puolilla maailmaa toimivien naisten oikeuksia ajavien ryhmien tukeminen. Kansalaisjärjestöt ja kansanliikkeet ovat avainasemassa ihmisoikeuksien puolustamisessa. Kansainväliset hallituksista riippumattomat ihmisoikeusjärjestöt, kuten esimerkiksi Amnesty International, ja hallitusten väliset ihmisoikeuselimet saavat tietonsa eri puolilla maailmaa tapahtuvista ihmisoikeusloukkauksista juuri ruohonjuuritason järjestöiltä.
”Hallitusten käytännön teot seuraavan runsaan 1 500 päivän aikana osoittavat ovatko ne päättäneet saavuttaa tasa-arvon vuosisadan loppuun mennessä”, sanoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin pääsihteeri Pierre Sané Pekingin konferenssin loppuvaiheessa.
Totta joka sana. Pelkkä Pekingin toimintaohjelma ei edistä naisten oikeuksia rauhaan, kehitykseen ja tasa-arvoon arjen tasolla ja maan kamaralla maailman eri kylissä, kaupungeissa ja pakolaisleireillä. Kauniiden sanojen lisäksi tarvitaan myös voimakkaita tekoja.
Naisten äänet voimistuvat kaikkialla. Ne kuuluvat nyt kaikista ilmansuunnista: Naiset vaativat oikeudenmukaisuutta, vastustavat syrjintää, puhuvat ihmisoikeuksien puolesta, surevat kuolleita puolisoitaan ja itkevät yhdessä raiskattujen tyttäriensä kanssa. Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja myös ihmisoikeudet ovat naisten oikeuksia.
Kirjoittaja on tammisaarelainen lakinainen, kansalaisaktivisti ja vapaa kirjoittaja. Hän edustaa Amnesty Internationalia kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa.