– Tehriin? Mitä ihmettä siellä? jeeppikuski kummastelee tilatessani autoa Rishikeshin kaupungista kolmen tunnin ajomatkan päässä olevaan Tehriin. Pieni 10 000 asukkaan kaupunki Intian Himalajalla ei ole turistien suosiossa. Vuortenrinteet ovat erosioituneet, raskas pöly leijuu kaupungin yllä, kuorma-autojen ja maansiirtokoneiden mylinä kuuluu yötä päivää.

Joka vuosi kaupungissa vierailee kuitenkin kymmeniä länsimaalaisia. Suurin osa heistä on toimittajia, opiskelijoita ja ympäristöaktivisteja, jotka saapuvat kaupunkiin tutustuakseen kiistanalaiseen ja edelleen rakenteilla olevaan Tehrin patohankkeeseen ja tavatakseen karismaattisen Chipko-ympäristöliikkeen johtajan Sunderlal Bahugunan, joka on 1980-luvun alusta lähtien johtanut Tehri-patoa vastustavan liikkeen toimintaa.

Väsynyt ja pettynyt Bahuguna

On marraskuun viilenevä ilta, kun hotellinomistajan 16-vuotias Sameer-poika saattaa minut Bahugunan telttarakennelmalle kaupungin läpi virtaavan Bhagirathi-joen rannalle. 69-vuotias Bahuguna on palannut hiljattain Dehra Dunin sairaalasta, missä hän toipui viimekesäistä nälkäpaastoa seuranneesta heikkoudentilasta. Tehrissä häntä odottivat jälleen masentavat uutiset.

– Pääministeri on pettänyt meidät! Sunderlal Bahuguna kertoo. Padon rakennustyöt ovat taas täydessä käynnissä, vaikka hanke keskeytettiin kesäkuussa 1995 paikallisen vastarinnan ja yhä lisääntyneen kansainvälisen painostuksen vuoksi. Intian pääministeri Narasimha Rao lupasi, että hankkeesta teetetään puolueeton ympäristöarviointi, jota padon vastustajat ovat jo kauan vaatineet. Pääministerin lupauksesta on kulunut jo puoli vuotta. Minkäänlaista työryhmää ei ole toistaiseksi asetettu ja rakennustyöt padolla jatkuvat.

Muuttoliike vastahakoista

Kaupungin yllä kohoavilla vuortenrinteillä kapean kylätien päässä sijaitsevat Tehri Hydro Development Corporationin (THDC) toimistotilat entisen Tehrin palatsin tiloissa. THDC on firma, joka vastaa rakennustöiden ja uudellenasutusohjelmien organisoinnista. Alueen pihamaalla tapaan korporaation pääinsinöörin, joka kutsuu minut toimistoonsa ja tarjoaa tsaita, intialaista makeata maitoteetä.

Jos vastaanotto padon edustalla, joka on tarkoin suljettu ulkopuolisilta poliisivartioin, on ollut nihkeää, on pääinsinööri sitäkin innokkaammin esittelemässä megaprojektia, jonka tarkoitus on tuottaa sähköä ja energiaa Intian alati kasvavalle väestömäärälle sekä lisätä vettä keinokasteluun.

– Rakennustyöt edistyvät hyvin, kuten näet, hän kertoo ja viittoo ikkunasta avautuvaa näkymää patotyömaalle: kymmeniä kuorma-autoja ja maansiirtokoneita jylläämässä kuivunutta joenuomaa.

Kaupunkilaisten pelot ovat siis totista totta. Jos rakennustyöt jatkuvat suunnitelmien mukaan, Tehri voi olla veden alla jo ennen seuraavan monsuunin alkua kesäkuussa 1996. Tänään sitä on vielä vaikea uskoa. Pikkukaupungissa eletään päivä kerrallaan. Aamut ovat arkisia ja meluisia kuin missä tahansa intialaisessa kaupungissa: bussit tööttäävät kilpaa keskusaukiolla, lapset kiiruhtavat kouluun sinisissä puvuissaan, kaupat ja kioskien kojut avaavat ovensa pääkadulla, lehmät köpöttelevät pitkin kylänraittia tietämättöminä kaupunkinsa tulevasta kohtalosta.

Ahdistus kytee kuitenkin pinnan alla. Kaupunkiin on kasvanut sukupolvi, jonka koko elämä on ollut kamppailua byrokratiaa ja suuryrityksiä vastaan, epätietoisuutta tulevaisuudesta. Marraskuuhun mennessä Tehristä on muuttanut 1500 perhettä, osa heistä mm. Uuteen Tehriin, noin 30 kilometrin päässä rakenteilla olevaan kaupunkiin. Noin 3000 perheen olisi vielä muutettava kesäkuuhun mennessä. Uusi Tehri houkuttelee kuitenkin vain harvoja. Uudessa kaupungissa ei ole kauppoja, ei koulua, ei kirjastoa, ei mitään, mikä houkuttelisi Tehrin kaupunkilaisia ja lähialueen kyläläisiä.

THDC:n korvauspaketti

THDC yrittää kaikin keinoin vauhdittaa nihkeätä muuttoliikettä. Marraskuun 22. päivä THDC julkisti tiedon uudesta kompensaatiopaketistaan. Hindustan Times 23.11.1995 kirjoittaa: ”THDC on parantanut uudelleenasutusohjelmaansa. Veden alle jäävistä asunnoista korvataan 40 000 rupiaa entisen 20 000 rupian sijasta. Perheille jotka muuttavat maaliskuuhun 1996 mennessä, maksetaan lisäksi 12 000 rupian lisäkorvaus. Lisäksi THDC lupautuu myöntämään matalakorkoisia lainoja muuttajille.”

Jää nähtäväksi, korvaako raha rakkautta omaan synnyinseutuun vai pysyvätkö asukkaat kaupungissaan, kunnes heidät lopulta pakkosiirretään uusille alueille. Osa padonvastustajista onkin sanonut mielummin hukkuvansa kaupunkinsa mukana kuin muuttavansa pois.
Juttu jatkuu > > >