Aikuisten maailma on kahlinnut lapset

Brasilian huumeita kauppaavat katunuoret, Filippiinien lapsiprostituoidut ja Bombayssa jätteitä keräävät lapset ovat kaukana. Me emme ole heidän nöyryyttäjiään, emmehän? Mutta kenen tekemää auton rattia väännän, kuka poimi appelsiinit mehuuni, kuka neuloi trendikkäät lenkkarini ja kenen solmimalla matolla kävelen paljain jaloin, rentoutuneena ja hyvinvoivana miellyttävän lauantaisaunan jälkeen?

Kuluttajakin kärsii

Lapsien orjuuttamisen keinot ovat monet ja tekemätöntä työtä maailmassa riittää. Osa lasten raadannan tuloksista päätyy markkinoille myös Suomeen. Mitään järjestelmällistä kontrollia lapsityövoimalla tehtyjen tuotteiden myynnille ei ole, ja hyvin harvat jälleenmyyjät haluavat edes vaivata päätään koko kysymyksellä. Vastuu valinnoista jää siis kuluttajalle.

Yleinen mielipide on valpastuttanut joitakin tahoja. Lasten puolesta toimivat kansalaisjärjestöt ja kansainväliset organisaatiot ovat yhdessä Intian mattotehtailijoiden kanssa kehittäneet takuumerkin, Rugmarkin, jolla voidaan merkitä ilman lapsityövoimaa valmistetut matot. Takuumerkki on tulossa myös nepalilaisiin ja pakistanilaisiin mattoihin.

Merkkiin ei voi kuitenkaan täysin luottaa. Korruptio on yleistä ja Rugmark-kampanjan asiamiesten motiivit voivat olla lyhytnäköisiä ja itsekkäitä. Väärennettyjä merkkejä keksitään yhtä suurella innolla kuin varsinaisen Rugmarkin asiaa ajetaan. Ja matot eivät suinkaan ole ainoa lasten valmistama tuote.

Lapsityövoimatilastojen lukeminen nostaa turhautumamöykyn herkän humanistin kurkkuun. Ei vain se, että yli kaksinumeroisia lukuja on vaikea konkreettisesti ymmärtää, vaan myös se että äkisti oivaltaa oman avuttomuutensa.

Jos Intiassa on 40 miljoonaa lapsityöläistä ja koko maailmassa yli 200 miljoonaa, niin mitä merkitystä on sillä ostanko yhden epäilyttävän halvan Intiassa valmistetun mekon vai en? Vaikuttaako päätökseni lasten kärsimykseen ja miten? Synkimpien arvioiden mukaan työtä tekeviä lapsia on viiden vuoden päästä kuitenkin toiset 200 miljoonaa lisää.

Tavat muuttuvat hitaasti

Merkittävin kansainvälinen kannanotto, jolla lapsityövoiman käyttöä on pyritty rajoittamaan, on YK:n vuonna 1989 hyväksymä lapsen oikeuksien sopimus. Meistä kuulostaa jokseenkin itsestäänselvältä, että ”lasta on suojeltava taloudelliselta hyväksikäytöltä, sekä työnteolta, joka haittaa hänen koulunkäyntiään ja on vaaraksi hänen terveydelleen.”

Emme ole kuitenkaan kaukana niistä ajoista, kun keskenkasvuiset päätalot uittivat tukkeja ilman työturvallisuusmääräyksiä ja kymmenkesäiset tytöt veivät kotitilansa karjan laitumelle kilometrejä ja työtunteja laskematta. Lapsuuden, leikin ja kasvatuksen käsitteet ovat valuneet Suomeen vähitellen valistuksen ajoista lähtien. Kulttuurin ja tapojen muovautuminen vie aikaa. Nopeiden muutosten vaatiminen on sokean idealistista ja voi tuottaa pyrkimystemme vastaisia tuloksia.

Työhön voi kuolla

Pakistan on oiva esimerkki agraariyhteiskunnasta, jossa maaorjuus on vanha ja vallitseva käytäntö. Pakistan on virallisesti islamilainen maa. Silti hindulaisvaikutteinen kastijärjestelmä on yhä voimissaan etenkin Punjabin seuduilla, lähellä Intian rajaa. Lapsiorjuus sopii hyvin yhteiskunnan perinteisiin rakenteisiin. Sitä pidetään yleisesti ottaen normaalina elinkeinon harjoittamisena. 125 miljoonan asukkaan Pakistanissa noin kymmenen miljoonaa lasta tekee työtä. Tämä on viidennes kaikesta työvoimasta. Yli puolet lapsityöläisistä on velkaorjia.

Mattojen kutomisen lisäksi lapset ovat työssä muun muassa tiilitehtaissa, maatiloilla, palvelijoina ja prostituoituina. He työskentelevät useimmiten ilman lomia tai vapaapäiviä, väkivallan ja aliravitsemuksen näännyttäminä. Osan lapsista työ tappaa ennen täysi-ikäisyyttä. Alle kolmasosa 15-24-vuotiaista pakistanilaisista osaa lukea. Suurin osa kouluista toimii vapaaehtoisvoimin. Lapsityövoimaa vastustavat pakistanilaiset eivät ole hallituksen erityissuosiossa. Lasten ja naisten asiaa ajavien järjestöjen toimintaa vaikeuttaa se, että innokkaimpia aktivisteja vangitaan tuon tuosta.

Poliitikkojen asenteissa kuvastuu pelko feodaalisten rakenteiden lopullisesta murtumisesta. Lasten vapauttaminen työstä merkitsisi aikuisten työllistymistä ja ammattijärjestöjen perustamista. Demokraattisten oikeuksien vaatimukset saattaisivat voimistuessaan huuhtoa vanhoja rakenteita mennessään.

Appelsiinin alkuperä

Lasten työssäkäynti ei siis ole irrallinen ongelma. Niin Pakistanissa kuin muuallakin se solmiutuu vahvasti maan poliittiseen, kulttuuriseen ja uskonnolliseen tilanteeseen.

Eikä lapsityövoiman käyttö suinkaan ole vain ikävä asia kaukana kolmannen maailman takapihoilla. Italian ja Portugalin kengänneulojista ei meillä paljon puhuta. Myös Yhdysvaltojen köyhyydeltä suljetaan silmät. Kukapa haluaisi muistaa, että niin Amerikassa kuin Euroopassakin kotoa karanneet lapset ajautuvat helposti prostituutioon.

Mehän olemme onneksi yhäkin hyvinvointivaltio, jossa lapset saavat leikkiä ja oppia rauhassa. Mutta kenen kustannuksella ja kuinka kauan?

Me emme voi pestä käsiämme vastuusta. Voimme toki unohtaa vastuumme, sulkea silmämme ja kääntää selkämme. Toinen vaihtoehto on pysyä hereillä ja kysellä väsymättä asioiden alkuperää. Mistä tulee appelsiinimehuni? Mistä tulevat ajatukseni? Loppuiko orjuus oikeastaan koskaan?

Salome Tuomaala

Kirjoittaja on vapaa toimittaja