Tie kotiin
Näinä päivinä oli vaikeata löytää sopivaa jalansijaa. Musa teki parhaansa välttääkseen astumasta sateen jättämään lätäkköön, seuraili polkua ajatuksissaan ja oli pitkästynyt siihen, ettei ollut mitään tekemistä.
Vasen käsi laiskasti heiluen, oikeassa puinen tikku hampaiden puhdistamista varten Musa saapui kadulle jolla pelattiin palloa. Hän näki, miten pallo vieri katuviemäriin ja miten yksi lapsista kurotti kädellään vetääkseen sen takaisin peliin. Kävellessään poikien ohitse Musa mietti, miten lapset aina ovat potkineet palloa kadulla, kastelleet kätensä viemärissä ja häirinneet liikennettä, eikä asia tulisi koskaan muuttumaan, ajatuskin tuntui mahdottomalta.
Kauempana kadun varrella lapsi väisti autoa henkensä edestä. Pallo löi särön auton tuulilasiin. Musa havahtui. Hänen mieleensä muistui, miten eilen pieni tyttö oli saanut surmansa jäätyään rekka-auton alle näillä samoilla kulmilla. Poliisi tuli kuuden tunnin kuluttua, ambulanssi tuntia myöhemmin.
”Tyttö olisi kuollut kuitenkin.” Musa puisteli hartioitaan. Halveksivasti hymyillen hän muisti, miten poliisimies otti kuvia taskukokoisella kamerallaan toisen poliisin esittäessä välinpitämättömiä kysymyksiä uteliaalle ihmisjoukolle.
Musa pureskeli tikkua. Ohi ajava auto roiskutti mutaista vettä nuoren tytön päälle, joka oli ylittämässä katua. Tyttö syyti kuljettajalle joukon loukkaavia sanoja, mies huusi takaisin: ”Silmät auki, tyhmä lapsi!”
Kasvava jono autoja seisoi kadulla, kuljettajat soittivat torviaan vihaisina liikenteen pysähdyttyä. Keskellä risteystä seisoi auto, jonka omistaja puhui tärkeän näköisenä jollekin miehelle kadun toisella puolella. Nähtyään kuka ruuhkan oli aiheuttanut, kaikki sammuttivat moottorin bensaa säästääkseen: ”Sama Kungo” (1), mutistiin, joten he muut, ”Chalifenyos” (2), odottakoot.
Musa mittaili katua, kääntyi kulmasta oikealle. Sairaalan luona hän näki miehen, joka oli verhonnut itsensä lehdillä, sulilla, risuilla ja kuivatulla kalalla. Mies oli kuin naamari, jollaisia käytettiin rituaaleissa ja näytelmissä. Naamari karjui paikallisella kielellä: ”Mä en puhu teidän kieltä, joten älkää te puhuko sitä mulle!”
Musa mietti, miten hulluksi ihminen ylipäätään voi tulla. Hänen ajatuksensa palasivat eiliseen murhenäytelmään. Se oli jättänyt arven hänen sydämeensä. Pikkutytöllä ei ollut mitään mahdollisuutta niitä julmia suuria pyöriä vastaan. Musa muisti hänen silmänsä. Niin viattomat silmät. Pienet kasvot olivat veren peittämät, mutta Musa näki silti. Tytöllä ei ollut voimia edes kuolla. Saapuessaan paikalle tytön äiti itki.
Tämä kaupungin sekopäinen näytelmä nosti Musan suuhun sanoja, joita hän ei itsekään ymmärtänyt. Koko kaupunki oli täynnä hulluja, jotka tulivat kaduille esiintymään kuin teatterissa. Pahinta oli se, etteivät he koskaan tulisi järkiinsä. Ei myöskään se puolialaston mies, joka oli ottanut tehtäväkseen siivota koko kaupungin puhtaaksi roskista. Vaikka hän nosti maasta joka ikisen eteensä sattuvan paperipalan, ei hän siitä parantunut, niin ihmiset kertoivat. Musaa alkoi väsyttää, jalat tuntuivat raskailta, eikä hän enää jaksanut väistellä kuralammikoita, vaan ennen pitkää kasteli jalkansa.
Ranta oli valtoimenaan lintuja, kärkkymässä osinkoa kalasaaliista. Kalastajat vasta vetivät pyydyksiään merestä, mutta röyhkeimmät linnuista napsivat verkoissa potkivia kaloja. Kalastajat huusivat saadakseen apuvoimia kanoottien vetämisessä rannalle. Torivaimot ryntäsivät kanoottien luo nähdäkseen, onko päivän saaliista myytäväksi. Musa katseli kaikkea tätä kiinnostuneena. Hän katseli kanootteja täynnä ihmisiä ja mietti, miten heidät pelastettaisiin mereltä.
Mereltä virisi kylmä iltatuuli, ranta tyhjeni vähitellen. Musa katseli ystäviään, jotka polttelivat ringissä. Hän veti syvät henkoset ja laittoi sätkän kiertämään, välittämättä kumpaan suuntaan. Keskellä paloi hiljainen tuli, jossa nuorin pojista paistoi huolella kalaa, varoen ettei hiekanmurusia tulisi mukaan. Kala jaettiin tasan. Kun tuli pimeää, pojat lähtivät omille teilleen. Musa käveli kookospalmujen katveesta tyhjän torin läpi ja takaisin kadulle. Hetken hän oli menossa kotiin, mutta muutti mielensä ja pistäytyi erään ystävänsä kotiin. Heistä kumpikin oli saanut koulun päätökseen kuukausia sitten, mutta kumpikaan ei ollut hankkinut työtä. Musan ystävä asui vanhempiensa luona. Musa mietti omia vanhempiaan, jotka olivat kaukana. Heitä pitäisi käydä katsomassa.
Musa oli nykyisin hiljainen. Monet ystävistä olivat lähteneet Eurooppaan, maahan jossa oli runsaasti kaikkea: rahaa, koulutusta, itsetuntoa. Musakin lähtisi. Hän halusi koulutuksen.
Juttu jatkuu > > >