Laiva on lastattu ydinjätteillä

Norjalainen ympäristöjärjestö Bellona pyysi Aleksandr Nikitiniä, entistä puna-armeijan kapteenia ja ydinturvallisuustutkijaa, laatimaan raportin Jäämeren radioaktiivisista jätteistä. Sotilaskohteita sivuavan raportin julkaiseminen 1995 johti Nikitinin pidättämiseen vakoilusta epäiltynä.

Kymmenen kuukauden tutkintavankeuden jälkeen ja yleisen mielipiteen painostamana hänet vapautettiin joulukuussa 1996. Nikitiniä ei ole tähän päivään mennessä tuomittu ja häntä vastaan etsitään koko ajan todisteita. Hän ei saa poistua Pietarista ja hänen asuntonsa tutkitaan säännöllisesti.

Pitkä, laiha ja asiallinen Aleksandr Nikitin istuu vastaapäätäni ja vastaa kärsivällisesti kysymyksiini. Olen ensimmäinen hänen tapaamansa suomalaistoimittaja, hän kertoo. Norjalaisessa, ranskalaisessa ja saksalaisessa mediassa Nikitinin tapausta seurataan kuitenkin tarkasti. Myös europarlamentti ja Euroopan neuvosto ovat kiinnittäneet huomiota hänen asiaansa.

— Eivätkö puolustusministeriö ja FSB (Venäjän turvallisuuspoliisi, entinen KGB) ole huolestuneita saasteista? Nehän vaarantavat siviiliväestön lisäksi myös sotilaiden terveyden ja turvallisuuden?

— Raporttia kirjoittaessani 1995 minäkin kuvittelin, että saasteongelman ratkaisemiseen suhtauduttaisiin myönteisesti. Juuri voimaanastuneen perustuslain mukaan kansanterveyden riskejä koskevien tietojen pitäisi myös olla julkisia. Kuvittelin myös, että FSB olisi erilainen kuin vanha KGB. Toisaalta en tiennyt, että jo 1994 oli alettu toimia ympäristöaktivisteja vastaan. Valtiovalta ei kaiketikaan halunnut enempää kansalaistyytymättömyyttä — sosiaalisessa tyytymättömyydessä oli jo tarpeeksi eikä ekologisia kysymyksiä haluttu nostaa esille. Esimerkiksi pietarilainen kaupunginvaltuutettu ja ekologi Frolov sanoi, ettei ydinjätteillä ollut mitään tekemistä ekologian kanssa.

— Teitä syytetään vakoilusta– teittehän raportin norjalaiselle, jo aikaisemminkin Kuolan saasteongelmaa tutkineelle ympäristöjärjestölle. Olisiko tilanne ollut toisenlainen, jos venäläinen järjestö olisi puuttunut ongelmiin? Ehkä reaktio olisi ollut lievempi?

— Valitettavasti Venäjän ympäristöliike on vielä alkutekijöissään. Joitakin yksittäisiä aktivisteja lukuunottamatta ympäristötietouden taso on hyvin alhainen. Neuvostoaikana ei edes voitu käyttää sanaa ydinjäte, se oli tabu. Jopa kadulla olleen roskakasan kuvaaminen oli kiellettyä — eihän meidän ihanneyhteiskunnassamme kertakaikkiaan voinut olla roskia. Sen takia olikin tärkeää, että norjalaiset alkoivat kiinnostua Kuolan saasteista — muutoinhan sitä ei olisi tehnyt kukaan.

— Mutta tehän työskentelitte itsekin neuvostoaikana ydinjätteiden parissa? Minkälaista se oli?

–Työskentelin puolustusministeriössä ydinlaitteiden turvallisuudesta vastaavalla osastolla. Vuonna 1991 jätin kuitenkin työpaikkani; meille ei enää myönnetty rahaa emmekä voineet toteuttaa ainoatakaan projektia. Työmme oli turhaa. Ennen Tshernobylin voimalaonnettomuutta neuvostoliittolaisia ydinlaitteita pidettiin kuitenkin täydellisen turvallisina. Meidän ei tarvinnut noudattaa kansainvälisiä turvallisuusmääräyksiä, koska laitteemme olivat niin korkealuokkaisia.

— Tietty ylimielisyys siis johti välinpitämättömyyteen turvallisuuskysymyksissä?

— Ydinturvallisuuskysymyksiä tutkinut akateemikko Aleksandrov sanoi, että ”jos minä sanon, että on turvallista niin on turvallista”.

–Kai jotkut osastollanne olivat silti huolestuneita. Teillähän oli tietoa.

— Mielipiteitä oli juuri niin paljon kuin ihmisiäkin. Yritimme vain suoriutua tehtävistämme sen ajan olosuhteissa — se oli vaikeaa. Meille oli kuitenkin selvää, mikä on kiellettyä ja mitä ei ollut suositeltavaa tehdä.

Nikitin ei selvästikään halua arvostella vanhoja työtovereitaan. Päinvastoin hän kertoo kollegoidensa suhtautuneen myönteisesti hänen yhteistyöhönsä Bellonan kanssa: heidän mielestään konkreettinen työ ongelmien ratkaisemiseksi on tärkeintä.

— Juuri ennen pidättämistäni olimme saamassa Norjan hallitukselta rahaa ja aloittamassa Murmanskin satamaan ankkuroidun Lepsia-laivan puhdistamisen. Lepsiasta on tullut koko Jäämeren saasteongelman symboli: se on täynnä radioaktiivista saastetta, jonka poistaminen vaatii koko laivan hajottamisen. Se taas on hyvin kallista.

— Miksi laivaan on tungettu niin paljon jätettä?

— Kyse on käskystä, jonka mukaan jätteistä pitää päästä eroon. Ja heti. Näin ollen laivaan on tungettu mahdollisimman paljon jätettä ilman, että sitä olisi säilötty erityisiin kapseleihin. Sen jälkeen laiva on ollut tarkoitus upottaa mereen. Niin tehtiin aikaisemminkin.

— FSB:n työntekijöiden mielestä asia pitää hoitaa näin jatkossakin?

— FSB:läiset ovat maamme taantumuksellisinta porukkaa. Heidän mielestään lännessä vain juonitaan Venäjää vastaan.

— Kertokaa siitä kun teidät pidätettiin. Epäilittekö, että FSB voisi toimi teitä vastaan?

— En epäillyt mitään. Sain raporttini valmiiksi ja odotin, että konkreettinen työ eli laivan puhdistaminen pääsisi alkuun. Eräänä iltana kymmenen aikaan ovikello kuitenkin soi kotonani Pietarissa. Pelästyin suunniltani.

— Miksi he tulivat niin myöhään?

— Ehkä he halusivat pelotella, en tiedä. Joka tapauksessa kotitarkastus vei neljään asti aamulla, minkä jälkeen minut vietiin kuulusteluihin. En kuitenkaan suostunut puhumaan ilman asianajajaa. Kaksi kuukautta minua pidettiin eristyksissä. He toivoivat minun romahtavan mutta sitä en tehnyt. Minut kutsuttiin kuulusteluihin mutta kieltäydyin. Tietenkin aloin epäillä itseäni: vankilakopissa ei ole mitään tekemistä, joten ajatukset alkavat kiertää sinne tänne. Ajattelin, että ehkä sittenkin olin tehnyt jotain väärin, jonkin virheen. Kahden kuukauden kuluttua tilanne kuitenkin parani: vaimoni oli suurenmoisella työllään innostanut ihmisiä toimimaan puolestani, joten sain vihdoin yhteyden asianajajaan.

— Te olitte kymmenen kuukautta tutkintavankeudessa?

— Kyllä, en ole saanut vielä tuomiotani. Haluan, että asiani viedään korkeimpaan oikeuteen, koska alemmat oikeusasteet eivät ole puolueettomia. Ne ovat edelleenkin sidoksissa FSB:hen.

Muistelen pietarilaislehti Argumenti i Faktissa (Pietarissa ilmestynyt nro 183) julkaistua yleisen syyttäjän haastattelua, jossa hän kertoo kuinka vielä viisi vuotta sitten Nikitin tapaus olisi hoidettu tehokkaasti ja kaikessa hiljaisuudessa…

— Uskotte saavanne vapauttavan tuomion. Entä mitä sitten, jos teidät tuomitaan syylliseksi?

— Vakoilusta annettava tuomio tarkoittaa teloitusta ampumalla. Olen kuitenkin varma, että minut vapautetaan. Se edellyttää kuitenkin sitä, että minun asiani käsitellään puolueettomassa tuomioistuimessa. En halua suostua kompromisseihin — esimerkiksi saada ensin langettavaa tuomiota ja sen jälkeen armahdusta.

— Perheenne on tukenut teitä sataprosenttisesti. Entä vanhat armeijakolleganne — kuinka he ovat suhtautuneet toimintaanne ja siihen kohdistuneisiin epäilyihin? Ennen puolustusministeriötähän te työskentelitte Jäämeren laivastossa.

— Pari viikkoa sitten tapasin kadulla vanhan työtoverini, joka halasi minua sanoen: ”Seuraamme tapaustasi koko ajan ja ajattelemme sinua!” Kyllä he tukevat minua, siitäkin huolimatta, etteivät ole antaneet minua tukevia lausuntoja. Eiväthän he ole antaneet lausuntoja minua vastaankaan — ja siitä olen hyvin kiittollinen. Tiedän, kuinka vaikeaa armeijassa on olla kriittinen.

Milena Parland Kirjoittaja tapasi Aleksandr Niktinin Pietarissa maaliskuun alussa.