Kysymykseeni minkä maalaiseksi Janet Rae Mondlane itsensä
tuntee, vastaus tulee portugaliksi mitä kammottavimmalla amerikkalaisaksentilla.

– Tietysti mosambikilaiseksi, Janet vakuuttaa ripeästi.

Vuosikymmenet Mosambikissa eivät ole silti vähentäneet Janetin amerikkalaisuutta. Hän taitaa yhä small talkin, ja voin kuvitella hänen rakastavan vaahterasiirappia ja mauttomia kukkahattuja.

Mosambikin monimuotoisuus hyväksyttävä

Janet Mondlane ei kuitenkaan ole mikä tahansa reipas amerikkalaistäti Illinoisista. Hänen elämänsä kietoutuu tiiviisti yhteen Mosambikin itsenäisyystaistelun ja maan sen jälkeisten tapahtumien kanssa.

Janetin 1969 murhattu aviomies Eduardo Mondlane oli nykyisin valtaapitävän Frelimo-puolueen ensimmäinen johtaja ja sen perusideologian luoja. Rouvan oma curriculum vitae on värikäs kuin tilkkutäkki, josta erilaisten korkeantason poliittisten johtotehtävien ja tutkimusprojektien rinnalta löytyvät myös maininnat ”pienviljelijä” ja ”sahanjohtaja”.

Nyt Eduardo Mondlanen henkistä perintöä vaalimaan on perustettu säätiö, jota Janet luotsaa tomerasti eteenpäin. Mondlane-säätiö toimii yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen alueella ja keskittyy erityisesti konfliktien ratkaisuun ja etnisiin ongelmiin.

Vaikka Mosambikissa varsinaiset etniset konfliktit eivät ole saaneet jalansijaa, saattavat ne silti olla totta tulevaisuudessa. Frelimon ja myös Eduardo Mondlanen pääperiaatteita taistelussa portugalilaisia siirtomaaherroja vastaan oli yhtenäisyyden korostaminen.

– Tuolloin nähtiin, että yhtenäisen kansakunnan luominen oli mahdollista vain, jos ihmiset luopuisivat heimouskollisuudestaan. ”Alas tribalismi” oli varsin suosittu iskulause kansan kokouksissa. Vanhat tavat, traditionaaliset menot ja rituaalit oli hylättävä.

Käytännössä tämä merkitsi ihmisten kulttuuri-identiteetin kieltoa.

– Tämä oli yksi karkeimmista tekemistämme erheistä. Päättäjien olisi viimeistään nyt havahduttava näkemään ilman silmälappuja se monikulttuurinen ja sosiaalisesti rikas todellisuus, josta mosambikilainen yhteiskunta muodostuu, Janet arvioi.

Rauha syntyi kylissä

Mosambikin rauhanprosessia on mainostettu poikkeavan myönteisenä esimerkkinä YK:n useiden epäonnistuneiden rauhanturvaoperaatioiden joukossa. Prosessin onnistumisesta kunnia ei kuitenkaan lankea YK:lle, vaan niille perusmosambikilaisille, jotka hämmästyttävän helposti sopeutuivat omassa kotikylässään rauhanomaiseen rinnakkaiseloon entisen vihollisen kanssa.

Mondlane osallistui aktiivisesti 1990-luvulla rauhanprosessiin Mosambikin’Punaisen Ristin johtajana. Järjestön ohjelmaan kuuluivat sotilaiden kotiuttaminen ja yhteiskuntaan uudelleen integroiminen.

– Sotilaat saattoivat pelätä kotikylään menoa, varsinkin jos he olivat tappaneet kylän ihmisiä. Kokosimme kylän väet yhteen ja esittelimme asian. Joskus saatettiin sotilailta vaatia tunnustusta ja anteeksipyyntöä. Kun anteeksipyyntö oli lausuttu, sotilaat vietiin parantajan luo, joka pesi heidät puhtaaksi pahoista hengistä. Sen jälkeen miehet saattoivat turvallisesti palata kotiin.

Ulkomaalaisen on vaikea käsittää sitä, miten entiset viholliset voivat elää muina miehinä ikään kuin mitään ei koskaan olisi tapahtunutkaan.

– Sota kesti Mosambikissa niin kauan. Ainoa keino saada se loppumaan oli yksinkertaisesti unohtaa vihollisuudet. Kosto olisi aloittanut vain kaiken uudestaan. Mosambikilaiset ovat myös perusluonteeltaan passiivisia, ystävällisiä ja lämpimiä. Kärsimys on osakulttuurista traditiota.

Uudistus vai taantumus

Mondlanen mukaan mosambikilaisessa yhteiskuntaelämässä on havaittavissa kaksi toisilleen ristiriitaista suuntausta.

– Sodan loppuminen avasi mahdollisuuden erilaisille poliittisille uudistuksille, ja uudistusmielinen henki on selvästi nousussa. Maa on avautunut ja muuttunut. Monipuoluejärjestelmä aiheuttaa sen, etteivät päätökset voi olla enää mielivaltaisia, vaan hallinto joutuu entistä enemmän perustelemaan toimiaan. Parlamentissa käydään joskus kiivastakin keskustelua eri vaihtoehdoista.

Toisaalta Mondlane myöntää, että monista tuhannen taalan tulevaisuuden kysymyksistä ei käydä demokraattista kansalaiskeskustelua, vaan vahvimpien ja rikkaampien etu painaa asioista päätettäessä.

Enemmän kuin koskaan aiemmin mosambikilainen yhteiskunta kärsii laajamittaisesta korruptiosta, joka yltää hallinnon ala-askelmilta aivan huipulle asti. Niinpä maan-, rantojen- ja luonnonvarojen hyötykäyttö ratkeaa rahan voimalla, ei parlamentissa tehdyillä päätöksillä.

Eräs törkeimmistä esimerkeistä on viime vuonna hyväksytty
teksasilaisen miljonääri Blanchard III:n luksusturisti-hanke Maputon ja Etelä-Afrikan rajalle. Renamon entiselle tukijalle Blanchardille vuokrattiin 50 vuodeksi laajahkot alueet Maputon eteläpuolelta.

– Hanke laitettiin aluksi ministerineuvostossa jäihin odottamaan tarkempia selvityksiä. Yhtäkkiä hanke kuitenkin hyväksyttiin ilman selityksiä. Yhtäkkisen mielenmuutoksen selittänee vain korruptio.

Mondlane mainitsee ihmetellen myös Niassa-läänin maataloushankkeen. Hallitus on vuokrannut läänistä 50 vuodeksi laajoja viljelysalueita etelä-afrikkalaisille maanviljelijöille.

– Etelä-afrikkalaiset muuttavat Mosambikin pohjoisosiin ilman, että projektin seurauksia olisi tarkemmin mietitty tai paikkakuntalaisille olisi annettu mahdollisuutta sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa asiaan.

Mondlanen mukaan mosambikilainen media on viime vuosien aikana tarttunut entistä napakammin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Uusien, puolueista riippumattomien tiedotusvälineiden syntyminen on mahdollistanut kriittisemmän journalismin ja perinteisestä puolueuskollisesta hymistelystä poikkeavan aiheiden käsittelytava

– Tiedonvälityksen perusongelma on se, ettei yleisö eivätkäedes journalistit itse saa riittävästi tietoa poliittisista päätöksistä, niiden taustoista ja vaikutuksista. Ihmiset eivät osaa reagoida heidän elämäänsä koskettaviin kysymyksiin, koska eivät tunne tosiseikkoja.

Tämän päivän Mosambikille on köyhyyden ja materiaalisen puutteen lisäksi tyypillistä myös yleinen vastuuntunnottomuus, individualismin nousu ja oman edun tavoittelu. Eduardo Mondlanen muiston vaalinta ja säätiön perustaminen on yritys löytää uudelleen moraalin merkitys ja vaatia poliittiselta järjestelmältä yhteiskunnallista vastuuta.

– Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hallinnon on tunnettava ja otettava huomioon se, mitä ihmiset ajattelevat ja haluavat. Vallassa olevilla ei kuitenkaan näytä olevan kovin paljon ideoita siitä, miten yhteiskunnan perusongelmat ratkaistaisiin.

– On selvää, että materiaalisten tuhojen lisäksi sota tuhosi ihmisten moraalin ja etiikan. Tarvitsemme puolueetonta foorumia, jossa voimme keskustella ilman puoluepoliittista kyräilyä siitä, mitä meille todella tapahtui, keitä olemme tänään ja mikä on oma tulevaisuuden visiomme.

Janet Rae Mondlane luotsaa miehensä Eduardo Mondlane nimeä kantavaa säätiötä, joka keskittyy erityisesti konfliktien ratkaisemisen ja etnisten ongelmien tutkimiseen. Eduardo Mondlane oli Mosambikin nykyisen valtapuolue Frelimon ensimmäinen johtaja, joka murhattiin 1969.