Sudanin ääri-islamistinen sotilashallitus on kylvänyt Etelä-Sudaniin arviolta 300 000-500 000 henkilömiinaa. Sotilashallitusta vastaan taistelevan Etelä-Sudanin vapautusjärjestö SPLM/A:n asettamista miinoista ei ole tarkkaa tietoa. Niiden määrän arvioidaan kuitenkin olevan tuntuvasti vähäisempi.

Miinat ovat sopineet kaupunkeihin linnoittautuneen, Sudanin hallitusta edustavan Kansallisen Islamilaisen Rintaman (NIF) taktiikkaan. Sen joukot ovat pitäneet hallussaan tärkeitä sotilaskohteita, kuten kasarmeja, joita SPLA on edetessään vallannut. SPLA on puolestaan käynyt sissisotaa, joka tukeutuu ympäröivään maaseutuun. SPLA:n käytössä ei tiettävästi edes ole niin runsaasti miinoja kuin NIF:n joukoilla.

Suojakentät ja ansat

Pääosa miinoista sijaitsee merkittävimpien kaupunkien, kasarmien ja kulkureittien ympärillä. Näitä, yleensä kentiksi asetettuja miinoja käytetään etenkin tärkeiden sotilaskohteiden ”suojavyöhykkeinä”. Miinoja sijoitetaan silti myös ansoiksi SPLA:lle menetetyille alueille.

SPLA:n upseeri, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Samson Kwaje näki viime maaliskuussa kuinka nuori, Ugandan puolelta kotiinsa palannut pakolaispoika lähestyi äskettäin vallatussa Yein kaupungissa mangopuuta poimiakseen siitä hedelmiä ruoakseen. Puun ympärille oli viritetty miinalanka.

Tätä vallattuun kaupunkiin jätettyä miina-ansaa ei oltu tehty taistelutilanteeseen suojaamaan strategista kohdetta, vaan vahingoittamaan ketä tahansa perässä tulevaa. Sato on jäänyt Yein maanviljelyksen varassa elävällä seudulla sekä kylvämättä että korjaamatta, ja ruoasta on kova pula. Suurperheelliset paluumuuttajat ovat lähinnä amerikkalaisen, epäsäännöllisesti jaettavan ja niukan avustusviljan varassa. Oli helppo arvata, että joku kääntyisi pian mangopuun puoleen.

Miinat muuttavat tarkoitustaan

Sitä mukaa kuin SPLA on vallannut suurimman osan islamistien hallussa olleista kaupungeista, pääosa Etelä-Sudaniin kylvetyistä miinoista on muuttanut tarkoitustaan. Sotilaita vastaan suunnatuista strategisten kohteiden suojakentistä on tullut siviilien eli palaavien pakolaisten tappo- ja rampautuskenttiä.

Vain murto-osa miinoista räjähtää taistelutilanteissa sotilaiden jalkoihin tai – kuten ”hyppymiinojen” pitäisi – keskiruumiin seutuvilla. Pääosa miinoista jää taistelujen jälkeen koskemattomina maahan itämään ja koituu kotiin palaavien pakolaisten, etenkin naisten ja lasten kohtaloksi. Nämä tekevät pääosan peltotöistä sekä hakevat polttopuut ja vedet, eli joutuvat liikkumaan miinoitetuilla alueilla ja kulkureiteillä.

Raivaus aloitetaan paluumuuttoalueilta

Koska miinoja on paljon ja raivaus on hyvin hidasta, etelä-sudanilaiset ovat aloittaneet raivauksen niiltä alueilta, joille pakolaisten paluumuutto kohdistuu voimakkaimmin.

Etelä-Sudanin merkittävin miinanraivaukseen ja miinavalistukseen keskittynyt järjestö on OSIL, Operation Save Innocent Lives. Se saa toimintaansa myös kansainvälistä tukea.

OSIL raivaa pakolaisten paluumuuttoalueilla sijaitsevien miinakenttien ohella myös sellaisia alueita, joille Sudanin hallitus on kylvänyt rypäle- eli sirpalepommeja (cluster bombs). Nämä ovat samantyyppisiä kuin henkilömiinat: ne hajoavat räjähtäessään ympäriinsä pieniksi, vammauttaviksi sirpaleiksi.

SPLA valtasi viime maaliskuussa Sudanin eteläisimmän läänin eli Ugandan luoteisrajalla sijaitsevan Päiväntasaajan läänin länsiosan. Seuraavien kahden kuukauden aikana Ugandan luoteisissa lääneissä sijaitsevilta pakolaisleireiltä palasi yli 50 000 ihmistä takaisin kotiseuduilleen, kuten Yein kaupunkiin ja sen lähistöllä sijaitseviin kyliin.

Miinoja on nyt raivattu Yein lisäksi esimerkiksi Ugandan rajalla sijaitsevasta Kayasta, siitä pohjoiseen sijaitsevasta Morobosta, ja muista Yeihin johtavan tien varrella sijeitsevista kylistä.

Miinakartat puuttuvat

Miinojen raivaaminen on työlästä ja kallista puuhaa. Vaikka Sudanin konflikti saataisiin SPLA:n menestyksen tai Sudanin hallituksen vaihtumisen kautta laantumaan jo tänä vuonna, ei suurinta osaa miinoista pystyttäisi raivaamaan vielä moneen vuoteen.

Yein siviilihallinnon johtaja Clement Ajo kertoi kaupungin laitamilla olevan yhä runsaasti miinoja.

-Miinojen raivaamista vaikeuttavat monet seikat. Niitä on vaikea purkaa, koska kukaan ei tiedä missä ne ovat. Sudanin hallituksen sotilaat laativat vain vähän karttoja miinakentistään. Suurin osa niistä vietiin mukana tai tuhottiin. Miinoja joudutaan haravoimaan kirjaimellisesti ”heinäsuovasta”.

Apua on silti saatu yllättävältä taholta.

-Yein kaupungin valtauksen yhteydessä otettiin tuhansia sotavankeja. Jotkut kaupungin sotavangeiksi otetut Sudanin islamistihallituksen upseerit auttavat miinojen raivauksessa. He onnistuivat löytämään joitakin miinakarttoja, tai tietävät muuten missä osa miinoista sijaitsee.

Kaupunkiin palanneille pakolaisille eli siviileille on merkitty ne alueet, joilla voi käydä hakemassa polttopuuta ja etsimässä esimerkiksi kipeästi kaivattua lisäravintoa kuten luonnonvaraisina kasvavia mangoja.

Clement Ajo osoittaa mäen päältä lievästi kumpuilevassa, pitkäheinäisessä maastossa alueita, joille ei ole menemistä.

-Juuri vallatuille alueille palannut väki on hyvin nälkäistä, koska monta satoa on jäänyt saamatta ja vähäinen ulkopuolinen elintarvikeapu on epäsäännöllistä eikä riitä kaikille. Nälkäisen tai polttopuun tarvitsijan on usein mentävä puutteellisesti merkityille alueille.

Vaikka useimmat kaupungin keskustan alueet on jo raivattu tai poljettu tuhansin jaloin, ei moniin paikkoihin ole vielä menemistä. Esimerkiksi Yein vankkatekoinen katolinen kirkko toimi pitkään Sudanin islamistisotilaiden tukikohtana ja sotilassairaalana. Sen ympäristö on linnoitettu ja miinoitettu niin tukevasti, että sinne pääsee vain kapeita polkuja pitkin.

Pelkästään jo tämän kirkon ympäristön miinanraivausta hoiti kesällä kymmenkunta sotilasta.

Varominen ei riitä 

Etelä-Sudanilaisten siviilihallinnon ja OSILin edustajat ovat raivaustyön ohella kouluttaneet siviilejä varomaan miinoja. Varominen ei aina riitä edes jokapäiväisessä ympäristössä.

Lähtiessämme paluumatkalle kohti Ugandaa otimme Yein kaupungista kyytiin muun muassa ramman miehen, joka pyrki vaimoineen ja lapsineen Ugandan puolella sijaitsevaan Aruan kaupunkiin.

Tämä mies, Eliaba Sabit, oli astunut miinaan aivan kotinsa lähellä, matkalla samalle pellolle, jota hän oli viljellyt jo viiden vuoden ajan etäällä rintamasta. Hän tiesi, että alueella on miinoja ja yritti joka päivä kulkea tarkalleen samaa reittiä pellolleen.

-Lähdin tavalliseen tapaan kello kymmeneltä kävelemään kohti peltoani. Astuin miinaan aivan kotini lähistöllä. Odotin ensin kuusi päivää ensiapua kotonani. Kun Punaisen Ristin työntekijät sitten saapuivat, he onnistuivatt kuljettamaan minut rintamalinjan toisella puolella sijaitsevaan Juban kaupungin sairaalaan leikattavaksi.

Amputoitu jalka oli nyt ”parantunut” sen verran, että herra Sabit päätti lähteä etsimään proteesia jalkaansa Ugandan puolelta. Hän toivoo voivansa jatkaa maanviljelystään, joka on lähes ainut tarjolla oleva elinkeino.

Julkista sosiaaliturvaa ei ole, eikä sodan jaloissa elävillä ihmisillä ole rauhanaikaiseen verrattavaa tukiverkostoa. SPLM:n johtajan puoliso Rebecca Garang onkin omistautunut ajamaan vaivaisten asiaa – etenkin auttamalla heitä organisoimaan ja rahoittamaan projekteja, joilla he voivat ansaita oman elantonsa ja auttaa siten itseään.

Vaivaisryhmät ovat perustaneet esimerkiksi myllyjä ja ompelimoita, jotka ovat nostaneet heidän omanarvontuntoaan ja keränneet ympäristön arvostusta, jonka miinat rampauttivat.

Kirjoittaja ja kuvaaja matkasivat Etelä-Sudanissa ja Ugandassa touko-kesäkuussa 1997.