Hullun lehmän taudin alkuperä saattaa löytyä Afrikan tasangoilta”, kirjoitti brittiläinen Independent-lehti elokuun 1. päivän numerossaan. Jutun oli kirjoittanut lehden tiedetoimittaja Charles Arthur.

Mitä todisteita hänellä oli esittää omituiselle väitteelleen? Vuosina 1970-80 Iso-Britannia toi maahan tuhansia tonneja lihaa ja luujauhoja muun muassa Etelä-Afrikasta, Namibiasta ja Botswanasta. Charles Arthur ei kuitenkaan kerro, olivatko nämä tuotteet saastuneita. Ainakaan tähän mennessä ei ole mitään tieteellistä näyttöä siitä, että näiden maiden karjassa olisi esiintynyt hullun lehmän tautia.

Brittihallituksen virallinen kanta on tähän saakka ollut, että hullun lehmän tauti (BSE Bovine Spongiform Encephalopathy) on peräisin brittiläisistä tulehdushaavoihinsa kuolleista lampaista, joiden lihaa käytettiin karjanruuaksi. Se ei missään yhteydessä ole antanut ymmärtää, että tauti olisi peräisin maan ulkopuolelta. Kun Britannian ylin lääkintäviranomainen, Sir Kenneth Calman viime vuoden heinäkuussa levitti brittilääkäreille tietoa ihmisellä hyvin harvinaisena tautina esiintyvän Creutzfeldt­Jacobin taudin (CJD) yhteydestä hullun lehmän tautiin, hän vakuutti samalla, että potilailla, jotka ovat saaneet nautaeläimistä peräisin olevaa insuliinia, ei ole mitään vaaraa saada tartuntaa, koska ”insuliini valmistetaan Britannian ulkopuolelta tulevista nautaeläimistä”.

Brittiviranomaisten lausunnoista saa sen vaikutelman, että hullun lehmän tauti olisi puhtaasti brittiläinen juttu. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö tautitapauksia löytyisi nykyisin myös muista Euroopan maista, koska brittiläiset lihan myyjät ovat välittäneet lihaa ulkomaille ja samalla varmistaneet sen leviämisen.

Tästä huolimatta Independentin tiedetoimittaja haluaa meidän uskovan, että hullun lehmän tauti on peräisin Afrikasta. Hän ei nimeä jutussaan yhtäkään tieteellistä auktoriteettia lukuunottamatta viittausta ”yhä lisääntyvään tieteelliseen näyttöön”, josta vain hän näyttää olevan tietoinen.

Charles Arthurin mukaan ”tiedemiehet ovat aikaisemmin osoittaneet, että monet afrikkalaiset riistaeläimet, kuten gebardit ja antiloopit, voivat sairastua hullun lehmän tautiin, mikä lisää mahdollisuutta uskoa, että nykyisin Euroopassa esiintyvä tauti olisi peräisin Afrikasta”.

Charles Arthurin tarkoitushakuiset perustelut on kenen tahansa tarkkaavaisen lukijan helppo kumota. Ensinnäkin sekä afrikkalaiset että eurooppalaiset riistaeläimet voivat yhtä hyvin sairastua hullun lehmän tautiin, tauti ei katso eläinten elinpaikkaa. Lisäksi se, että tautiin ”voi sairastua” ei merkitse sitä, että afrikkalaiset riistaeläimet todella olisivat olleet sairaita tai, että tauti olisi peräisin niistä.

Independentin tiedetoimittajan järkeily muistuttaa psykologien jo kauan tuntemaa tapaa selvitä ongelmista vierittämällä syy toisten ihmisten tai ihmisryhmien harteille. Hän ei näytä ymmärtävän, miksi juuri Iso-Britannia kaikista maailman maista kärsii tällaisesta vitsauksesta, joka yleensä on totuttu liittämään Afrikkaan. Niinpä hän haluaa lisätä hullun lehmän taudin siihen jo entisestään pitkään listaan sairauksia, kuten ebola, aids ym., joiden eurooppalaiset tiedemiehet ovat todistaneet olevan peräisin Afrikasta. Mutta Afrikka on saanut tarpeekseen syntipukkina olosta!