Myrskyisässä seminaarissa vaihdettiin kiivaasti mielipiteitä. Seminaari pidettiin elitistisessä Indian Administrative Services -akatemiassa Mussooriessa, Uttar Pradeshin osavaltiossa Pohjois-Intiassa. Aiheena oli maareformi. Paikalla oli monia korkeita hallintovirkamiehiä, kaikilla ainakin 25 vuoden kokemus ellei enemmän. Mukana oli myös muutama akateemikko ja yksi työtön toimittaja.

Useimmat korkea-arvoisista virkamiehistä pitivät naurettavana koko ajatusta, että maareformi olisi tärkeä asia Intiassa 1997. Vastaanväittäjiä oli vähän ja pari sellaista, jotka eivät osanneet ottaa kantaa. Yksi heistä kääntyi puoleeni ja totesi ilmeisen tuskaisesti:

– Olen samaa mieltä kaikista esittämistänne faktoista, mutta eikö ole mitään keinoa saada muutosta aikaan kajoamatta vallitseviin oloihin maareformin kautta?

Näin sanoen hän kiteytti Intian kehityksen ratkaisemattoman ristiriidan. Miten saada aikaan muutos mitään muuttamatta? Tätähän Intian hallitukset ovat toinen toisensa jälkeen toivoneet jo 50 vuoden ajan.

Muut osanottajat, joista monet olivat lähteneet seminaariin New Delhistä vain päiväksi, olivat torjuvammalla kannalla kuin tämä onneton, mielipidettään hakeva osallistuja.

– Roskaa, totesi yksi puhuen monen kollegansa suulla.

– Tarkoitatteko, että maareformin puute on pääsyy Intian epävakaisiin oloihin?

Tuona iltana kaikkien New Delhistä saapuneiden täytyi yöpyä Mussooriessa. Heidän autonkuljettajiaan pelotti ajatus ajaa pitkin Uttar Pradeshin maanteitä yöaikaan. He tuntevat sen todellisuuden, joka heidän isänniltään, korkeilta virkamiehiltä, jäi huomaamatta.

Matalan intensiteetin sisällissota

Maareformin tarve Intiassa on itsestäänselvyys. Esimerkiksi Biharin pohjoisosissa ja Andhra Pradeshin eteläosissa on alueita, missä valtio ei yksinkertaisesti enää päätä asioista. Monin paikoin maan pohjoisosissa tilannetta voisi kuvata korkean virkamiehen sanoin ”matalan intensiteetin sisällissodaksi”. Uttar Pradeshissa vakaata hallitusta ei ole näkynyt vuosikausiin.

Biharissa feodaalimaanomistajien yksityisarmeijat hävittävät kokonaisia kyliä maan tasalle siellä, missä paikallinen väestö on vaatinut maatyöläisille parempia palkkoja. Andhra Pradeshissa rauhattomalle Telenganan alueelle passitettujen poliisien vaimot ovat protestoineet siirtoja vastaan ryhtymällä nälkälakkoon.

Tällaisia tilanteita ei haluta yhdistää maareformiin, mikä järkyttää muttei yllätä. Feodaalimaanomistajat ovat tärkeä elementti siinä yhteiskuntaluokkien liittoutumassa, joka muodostaa Intian valtion. Toisaalta maailman parhaat esimerkit maareformin saavutuksista löytyvät myös Intiasta.

Biharin naapuriosavaltio on Länsi-Bengali. Asukkaita on yli 70 miljoonaa. Täällä vaaleilla valittu vasemmistohallitus ajoi läpi perusteelliset maareformit vuosina 1978-82. Sama hallitus on edelleen vallassa, mikä on kaikkien aikojen ennätys missään Intian osavaltiossa tai kenties missään maailmalla, kun otetaan huomioon valitsijakunnan suuruus. Yhdentoista viime vuoden aikana ruokatuotanto on kasvanut nopeimmin juuri Länsi-Bengalissa. Myös maaseudun köyhtyminen on hidastunut nopeinta vauhtia.

Malliosavaltio Kerala

Mutta nyt osavaltioon, mistä kaikki alkoi: Keralaan! Vuonna 1956 Keralassa nousi valtaan maailman ensimmäinen demokraattisesti valittu kommunistijohtoinen hallitus. Se käynnisti radikaalisen maareformiohjelman ja korosti koulutuksen merkitystä. Hallitus erotettiin Jawaharlal Nehrun keskushallinnon käskystä ”huonon esimerkkinsä” takia.

Maareformit veivät pohjan pois perinteiseltä kastijaolta. Aiemmin sorrettujen kastittomien ja alhaisempiin kasteihin kuuluvien yhteiskunnallinen asema muuttui nopeasti. Ihmisten terveydentila parani dramaattisesti ruokavalion kohentuessa. Nykyään Kerala on Intian ainoa osavaltio, jossa kaikki osaavat lukea ja kirjoittaa.

Kerala sijaitsee Etelä-Intiassa, ja siellä asuu 40 miljoonaa ihmistä, suunnilleen kaksi kertaa Pohjolan asukasluku yhteensä. Jotkut osavaltion yleistä kehitystä kuvaavat indikaattorit kilpailevat vastaavien amerikkalaisten kanssa. Lukutaitoprosentti Keralassa on yhtä hyvä kuin USA:ssa ja koskee tasavertaisesti kaikkia. USA:sa valkoisen, mustan ja espanjalaisväestön välillä on suuria eroja. Keralassa taas koulutuksen taso on yhtäläinen kaikissa väestöpiireissä. Odotettu elinikä on lähellä 75 vuotta. Keralan lapsikuolleisuus on 12 tuhatta syntynyttä kohden, mikä on ihmelteltävän alhainen luku Intiassa, jonka joissain osavaltioissa lapsikuolleisuus on jopa 120/1 000. Äänestysprosentit Keralan vaaleissa ovat yli
kaksinkertaiset USA:n presidentinvaaleihin verrattuna.

Kansan kannalta epäoikeudenmukaiset maanomistussuhteet ajettiin väkisin läpi siirtomaavallan aikana, jotta britit saisivat enemmän tuloja. Seurauksena olivat nälänhädät, joista Intia toipui oikeastaan vasta itsenäistyttyään. Pelkästään brittiläisiin asiakirjoihin on kirjattu yli 20 miljoonaa nälkäkuolemaa 1800-luvulla. Vääristyneet maanomistussuhteet olivat Intian vapautustaistelun tärkein liikkeellepaneva voima. Vuoden 1947 jälkeen uusi Intian valtio teki parhaansa, jotta kysymys saataisiin pudotettua pois kansallisesta agendasta.

Keralassa ja Länsi-Bengalissa maareformi sai alkunsa joukkoliikkeistä ja kamppailuista, jotka nostivat valtaan vasemmistohallitukset. Nyt Intian monissa muissa osissa kuohuu, mikä kertoo, että maareformia tarvitaan. Eräs teräväpäinen korkea virkamies kertoikin sitten loput seminaariyhteenvedossaan:

– Emme voi valita, pitäisikö maareformi tehdä vai eikö. Ainoa valintamahdollisuutemme on, tapahtuuko se suostumuksellamme vai ilman?

Kirjoittaja on intialainen toimittaja.