Lähes 150 maan ministerit hyväksyivät viime joulukuussa Kioton sopimuksen -nimellä kulkevan asiakirjan, joka leikkaa teollisuusmaiden kasvihuonekaasujen päästöjä keskimäärin 5,2 prosenttia vuosina 2008–12. Kioton ilmastokokousta on ylistetty jopa historian käännekohtana, jonka seurauksena maailman hiilidioksidipäästöjen kasvu pysähtyy tai kääntyy laskuun.

Toisaalta ympäristöjärjestöjen mielestä kokouksen tulokset jäivät tyhjiksi, koska sovituilla leikkureilla ilmastoa lämmittävät kasvihuonekaasut eivät tule vähenemään. Toisaalta mikä tahansa leikkuri on parempi kuin ei mitään leikkuria. Ja toisaalta… ja toisaalta….

Kehitysmaita vaadittiin Kiotossa mukaan vähentämään päästöjään, mutta ne lähtivät siitä, että teollistunut pohjoinen siivotkoon itse omat jälkensä. Toisaalta kehitysmaiden olisi viisasta olla perustamatta omaa talouttaan kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavaan teollisuuteen, toisaalta teollisuusmaiden on mahdotonta mennä nyt saarnaamaan tästä, koska niiden rikkauden pohja on jo luotu tälle ympäristötuholle. Ja toisaalta… ja toisaalta….

Miten me hoidamme ja hallinnoimme ilmakehää? Kuka sen omistaa? Voidaanko lähteä muusta vastauksesta kuin, että ilmakehän omistavat kaikki ihmiset yhdessä, se kuuluu jokaiselle yhtä lailla lompakon paksuudesta riippumatta? Silloin on selvää, että ihmiskunnan suuri enemmistö ei ”käytä” omaa osuuttaan ja kourallinen teollisuusmaita oman osuutensa lisäksi syö myös muiden pöydästä. Vanha vertauskuva, jossa köyhien maiden aliravitsemus mahdollistaa rikkaiden maiden ylensyönnin on totta!

Mitä Yhdysvaltain presidentti George Bush sanoikaan kohta kuusi vuotta sitten, Rion huippukokouksen alla? ”Amerikkalainen elämäntapa ei ole kaupan!”

Siinäpä se. Koko perusongelma.

***

Missä on Batom Mitee?

Viileänä syysiltana Kepan toimiston summeri soi, ovi kävi ja sisään astui mies oranssikuvioisissa bermudashortseissa. Nigerialainen Batom Mitee ei ollut aivan varautunut Pohjolan syyssäähän. Vilpoisasta huolimatta istuimme iltaa pitkään ja puhuimme monista asioista, Nigeriasta, Suomesta ja Nigeriasta ja Suomesta. Me nauroimme aika paljon. Batom välillä vähän paleli.

Helsingissä oli vielä melko lämmintä, mutta Batom oli matkalla Rovaniemelle. Lapin yliopistossa järjestettiin alkuperäiskansojen oikeuksia käsitellyt seminaari, johon hän osallistui Nigerian Ogonien eloonjäämisliikkeen Mosopin edustajana. Moikkasimme pikaisesti paluumatkalla.

Muutamaa kuukautta myöhemmin maailmalla vietettiin Ogonipäivää 4. tammikuuta 1998. Itse seurasin passiivisesti. Solidaarisuusliikkeen lisäksi päivän viettoon valmistautui myös Nigerian sotilashallitus. Batom Mitee ja ainakin 30 muuta aktivistia pidätettiin edellisenä iltana.

Lauantaina turvallisuuspoliisi oli rynnännyt Borin kylässä Batomin omistamaan hotelli-ravintolaan, ryöstänyt kaiken minkä irti sai juomia ja kattilassa ollutta keittoa myöten ja raiskannut hotellin vastaanottoapulaisen ja yhden asukkaan.

Kaksi päivää myöhemmin Batom Mitee nähtiin Borissa turvallisuusjoukkojen sellissä käsi- ja jalkaraudoissa, alastomana, kasvot verisiksi hakattuna. Hän ei kyennyt puhumaan eikä kuullut mitään. Hän ei saanut ruokaa eikä lääkärinapua. Tammikuun 7. päivän jälkeen kukaan ei ole nähnyt Batomia.

”Silminnäkijä on kertonut, että Batom sidottiin sähköpylvääseen Tombari Gioron kanssa. Heitä hakattiin kiväärinperillä ja sähkökaapeleilla”, kertoi Batomin veli ja Mosopin presidentti Ledum Mitee Helsingin Sanomille myöhemmin Lontoosta käsin. Ledum tuomittiin aikanaan kuolemaan yhdessä Ken Saro-Wiwan kanssa, mutta hänet vapautettiin ja hän pakeni johtamaan ogonien taistelua maanpaosta käsin.

”Silminnäkijä kuuli turvallisuuspalvelun henkilön sanovan, että he eivät tee Batomin suhteen samaa erehdystä kuin minun kanssani. Pelkään, että veljeni on jo kuollut”, Ledum sanoi.

Minua pelottaa ja kauhistuttaa. En ole ensi kertaa tekemisissä katoamisen, kidutuksen tai kuoleman kanssa. Sotilasdiktaattori ei ole minulle upouusi vastustaja. Vapautinhan minä Nelson Mandelankin. En tosin ihan yksin.

Vielä minä ystäväni Batom Miteen vapautan. Tavalla tai toisella. En yksin, mutta osana Suomessakin laajenevaa liikettä. Haluaisin näyttää hänelle Suomen talven.

Juha Rekola

PS:

”Luojan kiitos minulla ei ole ollut tekemistä eikä toivottavasti olekaan näiden asioiden kanssa. Ne hoitaa presidentti”

Pääministeri PAAVO LIPPONEN Indonesian kunniamerkkikiistasta vain viikko kirkkoon liittymisensä jälkeen.