”Taloudellisesti kannattamattomallakin” kehitystyöllä on sijansa kaikkein köyhimpien elinolojen parantamisessa. Esimerkistä käyköön Etelä-Intian iruloiden tapa järjestää itsensä muiden muassa opintielle.
13-vuotias irulatyttö Citra näyttää ylpeänä ompelemiaan pieniä nukeille sopivia vaatekappaleita. Hän on äskettäin saanut aloittaa opiskelut ompelukoulussa ainoana 13 perheen kylästä, jonka talot ovat perinteisiä lehtikattoisia, maalattiallisia ja saviseinäisiä. Kaivo on kylän ainoa toimiva elintason kohottaja.
Citra kuuluu Etelä-Intian alkuperäisasukkaisiin, irulakansaan, jotka ovat kastittomien joukossa Intian yhteiskunnan ”alhaisimpina” pidettyjä. Köyhinä, maattomina ja oikeudettomina he ovat perinteisesti yrittäneet löytää elantonsa mistä tahansa.
Vaikka Intian keskushallitus on perustanut useita kehitysohjelmia alkuperäisasukkaiden elinolojen kohentamiseksi, Tamilnadun osavaltion alkuperäisasukkaat eivät juuri ole päässeet mukaan kehitysohjelmiin. Syy on se, että osavaltion viranomaiset alkoivat pitkän painostuksen jälkeen vasta syksyllä 1996 myöntää osavaltion alkuperäisasukkaille erityisiä yhteisötodistuksia.
Yhteisötodistusten avulla irulat saisivat muun muassa heille varattuja koulutuspaikkoja, pystyisivät osallistumaan työllistämisohjelmiin ja lainaohjelmiin sekä saisivat tukea poliittiseen osallistumiseen.
Ennen vuotta 1996 korruptoitunut osavaltiohallitus veti vuosien ajan keskushallinnolta tulevia rahoja taskuihinsa entisen pääministerin J. Jayalalithan johdolla. Hän oli rautanainen, joka joutui vuosia kestäneistä väärinkäytöksistä syytteeseen vuoden 1996 lopussa. Asennemuutos vaatii vuosien työn
Ennen kuin irulat uskalsivat lähteä vaatimaan itselleen kuuluvia oikeuksia vuosien 1995–96 yhteisötodistuskampanjassaan, paljon oli tehty asennemuutoksen hyväksi.
Tamilnadun pohjoisosaan perustettiin 1986 Pohjois-Suomen Kehitysmaayhdistys Pääskyjen tuella Tribal Development Society -kansalaisjärjestö (TDS) kehittämään alueen kaikista köyhimpien alkuperäiskansojen elinoloja. Tuolloin irulatyttö Citra oli parivuotias eikä hänen tulevaisuutensa näyttänyt valoisalta.
Alueen irulat eivät osanneet lukea, he eivät lähettäneet lapsiaan kouluihin, eivätkä he tienneet valtion kehitysohjelmista, joita heitä varten oli alettu perustaa. Heille oli opetettu, että muilta ”ylempiarvoisilta” ihmisiltä ei saa vaatia mitään eikä heitä saa puhutella ja että heidän tieltään tulee väistyä.
TDS joutuikin aloittamaan kehitystyönsä aivan alusta. Erilaisin kulttuuriohjelmin TDS:n työntekijät alkoivat kasvattaa iruloiden itsetuntoa ja tietoisuutta omista oikeuksistaan ja ihmisarvostaan.
Kulttuuriohjelmien lisäksi TDS:n työntekijät menivät viranomaisten ja maanomistajien puheille iruloiden kanssa ja puhuivat heidän puolestaan. He opettivat, että iruloilla on oikeus puhua näille ihmisille. He näyttivät iruloille miten puhua ja miten vaatia oikeuksiaan.
Vähitellen irulat uskaltautuivat puhumaan itse TDS:n työntekijöiden seuratessa taustalla. Nykyään irulat lähtevät vaatimaan oikeuksiaan itsenäisesti. Vaikka tämä muutos tuntuu suomalaisesta näkökulmasta pieneltä askeleelta, asenteiden tasolla muutos on ollut Etelä-Intiassa valtava. Laaja painostus usein paras keino
Vuoden 1995 kesällä alueen irulat käynnistivät painostuskampanjan viranomaisia kohtaan saadakseen valtion kehitysohjelmiin oikeuttavat alkuperäiskansojen yhteisötodistukset.
TDS:n järjestämän koulutustilaisuuden päätteeksi koulutukseen osallistuneet irulat päättivätkin keskenään lähettää vaatimuskirjeen alueen viranomaisille asian edistämiseksi. Koska kirjeeseen ei vastattu, irulat järjestivät lokakuussa 300 hengen mielenosoitustapahtuman yhteisötodistuksia myöntävän viranomaisen viraston edessä. Viranomaiset sanoivat alkavansa myöntää yhteisötodistuksia. Lupauksesta huolimatta mitään ei tapahtunut.
Seuraavien kuukausien aikana iruloita palloteltiin erilaisin lupauksin viranomaisilta toisille.
Pallotteluun kyllästyneinä irulat päättivät viimein ottaa Intiassa suositun nälkälakon aseekseen. 31 irulanaista ja kolme irulamiestä julistivat heinäkuussa 1996 aloittavansa kuukauden kuluessa kuolemaan johtavan nälkälakon, jos yhteisötodistuksia ei aleta myöntää heille. Irulat lähettivät julistuksensa tiedoksi kaikille viranomaisille Intian pääministeriä myöten sekä kansalaisoikeusjärjestöille ja tiedotusvälineille. Lisäksi he levittivät tietoa alueellisesti seinäilmoitusten avulla.
Tämän painostuksen edessä viranomaiset viimein alkoivat myöntää alueen iruloille yhteisötodistuksia.
Vastaavanlaiset kampanjat ovat levinneet Tamilnadun pohjoisosasta myös muille osavaltion alkuperäiskansojen alueille. Pienin panostuksin toimivaa työtä
Tänään pienin panoksin tehtävän ruohonjuuritason kehitysyhteistyön ansiosta 13-vuotiaalla Citrallakin on monien muiden irulalasten tavoin mahdollisuus aikaisempaa parempaan elämään. Luku- ja kirjoitustaito ja joillakin ammattikoulutus antavat siihen mahdollisuuden. Valtion kehitysohjelmien koulutuspaikat lisäävät koulutusmahdollisuuksia, ja kylien kehittämisohjelmat parantavat savikylien elintasoa.
TDS:n esimerkki osoittaa, että pienin panostuksin voidaan tehdä ”taloudellisesti kannattamatonta” kehitystyötä, joka nostaa kaikista heikoimpien asemaa, itsetuntoa sekä rohkeutta vaatia oikeuksiaan ja kykyä selviytyä kovissa oloissa.
Matti Lintulahti
Kirjoittaja on oululainen toimittaja ja Pohjois-Suomen Kehitysmaayhdistys Pääskyjen jäsen.