Romulla on Länsi-Afrikassa monta elämää. Autonkorista syntyy tyylihuonekaluja, öljytynnyreistä puutarhapöytä, säilykepurkista öljytuikku. Käyttöesineiden lisäksi kierrätysmateriaalista valmistetaan kulttiesineitä, turisteille myytäviä tuotteita ja lasten leluja.
Näistä esineistä on koottu näyttely, joka on esillä Helsingin Rakennustaiteen museossa. Näyttely jatkaa Tampereen Pyynikinlinnan taidemuseon kokoamien Länsi-Afrikan kulttuureja esittelevien näyttelyiden sarjaa. Esineet ovat peräisin Guineasta, Senegalista, Beninistä ja Malista. Ne on ostettu kaupunkien toreilta ja kadunvieriltä tai tekijöiden omista työpajoista.
Jotkut esineet, kuten maalaamattomat autonromusta valmistetut tyylihuonekalut, on otettu näyttelyyn tarkoituksellisesti puolivalmiina, jotta eurooppalainen näyttely-yleisö paremmin oivaltaisi materiaalin alkuperän. Toisten esineiden alkuperä taas selviää kertavilkaisulla tyhmimmällekin. Coca-Cola ja Heineken-tölkit komeilevat avoimesti attaseasalkkujen kyljissä ja kierrätetystä pellistä rakennettujen hökkelitalojen seinistä voi lukea selvästi, että ne ovat ”produit en France”.
Afrikassa uudelleenkäytön neroutta ei selitä ympäristönsuojelu tai muoti vaan yksinkertaisesti raaka-aineen puute ja arkipäiväisten käyttöesineiden tarve. Otetaan esimerkiksi auton rengas: parhaassa tapauksessa kulunut ulkorengas voidaan vielä vahvistaa asettamalla sen sisäpuolelle toinen kulunut rengas. Jos tämä ei enää onnistu, renkaat poltetaan ja näin saadaan talteen kapeat terässäikeet, joita voidaan käyttää kiinnikelankoina rakennusteollisuudessa.
Sisärenkaat puolestaan voidaan käyttää muun muassa vesiämpäreiksi, venttiilikopan tiivisteiksi erilaisiin kulkuneuvoihin, jalkineisiin ja lokasuojiin. Parhaaksi lopuksi kumit ovat tietysti välttämätön tarveaine — kuten jokainen pikkupoika kaikkialla maailmassa tietää — ritsan rakentamiseen.
Romun keräily, käyttökelvottomien tavaroiden alkutekijöihin purkaminen ja niistä uuden valmistaminen ovat tärkeitä elinkeinoja, jotka työllistävät suuren joukon Länsi-Afrikan suurkaupungeissa eläviä ihmisiä. Dakarin sydämessä sijaitsevan Khadim Rassoulin kaupunginosan lähes tuhatkunta asukasta elää ja työllistyy lähes yksinomaan epävirallisen sektorin kautta. Heidän joukostaan löytyy niin pyykkäreitä, mekaanikkoja, seppiä, rautaromun kauppiaita kuin ruokalanpitäjiä. Suuren osan tarvitsemastaan materiaalista he saavat käyttämällä uudelleen länsimaisia teollisuustuotteita.
Mari Maasilta