Ruusuja, ripaus paprikaa ja tilkka melissaöljyä
— Aiheenani on Sambian ja Suomen välinen kauppa, mutisen.
— Mitä sä siitä kirjoitat? Eihän sitä ole?, hymähtelee juuri Sambiaan saapunut Kehitysmaainstituutin tutkija Jeremy Gould, kun kerron olevani kiireinen kauppa-artikkelini kanssa.
Siinäpä se. Edellisviikolla törmäsin sambialaiseen bisnesmieheen.
— Kuule, kerro mulle, mitä te suomalaiset haluatte ostaa, niin mä alan myydä sitä teille, innostui hän kännykkä-Ericssoniansa silitellen.
Siitä muistin, ettei Nokia operoi Sambiassa. Syynsä niilläkin? Mutta miksei sambialaisilla tuotteilla ole kaupallista saumaa Suomessa ? Vai olisiko?
Tuoreiden tilastojen mukaan tammi-lokakuussa 1997 Suomen vienti Sambiaan hipoi 55 miljoonaa Suomen markkaa. Samana ajanjaksona Sambia oli ponnistellut Suomen markkinoille hintelän 4,9 miljoonan markan tuonnin.
Edellisvuoden tilastot kertovat vieläkin paljaammin viennin ja tuonnin epäsuhdasta: Suomi vei Sambiaan noin 96,7 miljoonan markan edestä, kun taas Sambia ponnisteli höyhensarjassa Suomeen 2,7 miljoonan markan tuonnin.
Suomi vie Sambiaan miehekkään järeästi voima-, toimisto-, erikois-, sähkö- ja metalliteollisuuden koneita sekä uistimia. Myös erilaiset kuljetusvälineet, ajoneuvot, kumi-, paperi- ja pahvituotteet sekä televiestintälaitteet ovat vientiartikkeleiden listalla. Erikoisin vientituote on vaajakoskelaisen Hikinoro Oy:n selluloosapohjainen kengän välipohjamateriaali, miehekäs sekin.
Suurin osa Suomen ja Sambian välisestä kaupasta on ollut ensijaisesti yhteydessä kehitysyhteistyöohjelmiin.
Suomen tuontiartikkelit Sambiasta ovat perinteisen vaatimattomasti ja pienimuotoisesti elintarvikkeita, teetä, mausteita, rautaa ja terästä. Niiden jalostusaste on alhainen eli kyse on silkasta maailmankaupan vääristymästä. Niin tyypillistä, että hävettää.
Vai onko Suomen viennillä halua tukea Sambian kaupan nousemista jaloilleen? Huippulaitteiden avulla Sambia pystyisi tulevaisuudessa jalostamaan markkinoille kansainvälisen standardin täyttäviä tuotteita. Ehkä ja toivottavasti.
Suomalaisilla ei tietoa, sambialaiset eivät pysy perässä
Valtion rahoittaman vienninedistämiskeskuksen Export Boardin johtaja Johnson Mwenya istuu järeän pöytänsä takana kolkossa toimistossaan pääkaupungissa Lusakassa. Hänellä ei ole antaa esitettä 1985 perustetusta keskuksesta, ”koska valtiolla ei ole ollut viime aikoina rahaa painatuskustannuksiin”.
Export Bordissa ollaan sitä mieltä, etteivät suomalaiset ehkä tiedä, mitä voisivat ostaa Sambiasta. Sambialaiset taas eivät aina ole ajan tasalla siitä, mikä myisi Skandinaviassa. Trendit Euroopassa tuntuvat vaihtelevan niin tiuhasti, etteivät sambialaiset pysy perässä.
— Pyrimme aktiivisiin yhteyksiin Finnish Import Promotions Office FINNIPOnkin kanssa, kertoo Mwenya.
Tiedon kulun tehostaminen ja ennen kaikkea pienyrittäjien tukeminen koulutuksin, tietoiskuin ja uutiskirjein ovat keskuksen toiminnan johtotähtiä. Ylpeitä ollaan kuulumisesta noin sadan maan Global Trade Point -ohjelmaan. Se tarkoittaa internet-verkkoa, jossa viikoittain vaihdetaan eri maiden kaupankäyntiin liittyviä tietoja. Ne taas painetaan uutiskirjeiksi sambialaisille pienyrittäjille.
Mwenya on kuitenkin optimistinen Sambian kaupan tulevaisuuden suhteen. Varsinkin ei-perinteisten tuotteiden vienti on Mwenyan mukaan noussut aina 1980-luvun puolivälistä. Ei-perinteisiä tuotteita ovat kaikki muut tuotteet paitsi kupari.
Mwenyan mukaan puuvillan, tupakan, kahvin, soijapapujen sekä kukkien ja sokerin vienti muun muassa Etelä-Afrikkaan, Kongon demokraattiseen tasavaltaan, Zimbabween sekä Euroopan maista Iso-Britanniaan, Hollantiin ja Sveitsiin on ollut jo pitkään tasaisessa kasvussa.
Ei-perinteisistä tuotteista 30 prosenttia Sambia myy EU:n markkinoille Lomé-sopimuksen puitteissa, siis tullihelpotuksin. Sopimus on kuitenkin umpeutumassa vuonna 2000. Tämän jälkeen kilpailu kovenee, ja vienti tulee Sambialle tyyriimmäksi.
Viime aikoina Aasian heikentynyt talous on vähentänyt sambialaisten kukkien ja puutarhatuotteiden viehättävyyttä markkinoilla, koska esimerkiksi Thaimaa myy näitä tuotteita alle markkinahintojen alueella jylläävän valuuttakriisin takia.
Kupariharkko himmenee
Valtion omistamat kuparikaivokset ovat näihin päiviin asti kattaneet 80 prosenttia Sambian viennistä. Sambiassa liputetaan nyt vapaan markkinatalousjärjestelmän puolesta. Maa on apposen auki niin ulkomaisille kuin kotimaisellekin sijoittajille. Protektionismia Sambiassa ei ole ja naapurimaiden vastaavasta jupistaan kiukkuisesti.
Vuonna 1992 Sambian hallitus sopi Maailmanpankin ja IMF:n kanssa talouden elvyttämisohjelmasta. Sen keskeisinä kohtina olivat tuotannon monipuolistaminen, kupaririippuvuuden vähentäminen, yksityissektorin toiminnan lisääminen sekä valtion osuuden vähentäminen talouselämässä.
Marraskuussa 1997 hallitus oli yksityistänyt 331 valtionyrityksestä 214. Näiden joukossa on myös maan vaurauden lähde eli Sambian kupariyhtiö ZCCM. Kuparialuetta on nyt verkalleen myyty niin eteläafrikkalaisille, kanadalaisille kuin englantilaisillekin.
Miten myynnistä saadut rahat on käytetty, on edelleen epäselvää. Selkeitä suunitelmia kuparin jalostusasteen nostamiseksi ei ole myöskään julkisuudessa esitetty.
Kuparin maailmanmarkkinahinta on vuodesta 1995 laskenut tasaisesti. Sillä ei enää olla pitkiin aikoihin turvattu infrastruktuuria: koulut, sairaalat ja tiet ovatkin surkeassa kunnossa. ZCCM:n kuparituotannon lasku on myös heikentänyt valuuttakurssia.
Ennen Sambiassa aktiivisesti toiminut suomalainen Outokumpukin on luovuttanut: se ei tällä hetkellä myy kaivosteollisuuden laitteistoa Sambian kaivoksille eikä ole kiinnostunut jalostetusta kuparista. Outokumpu Copper Oy omistaa ainoastaan pienen osuuden kaivossektorilla toimivasta sambialaisyrityksestä.
Se siis siitä yhteistyöstä Sambian jalostusasteen nostamiseksi viemällä huipputeknologiaa Sambiaan. Parempia aikoja odotellessa Sambia kärsii yksityistämisohjelman oireista: työttömyys on huipussaan ja kansa köyhempi kuin koskaan.