García Márquezin Macondon ja sen maagisen realismin rinnalla elää toisenlainen Kolumbia. Toinen totuus mahdottomuuksien maasta on McOndo — yhtä latinalaisamerikkalainen, eksoottinen ja mahdoton kuin ”oikea” Macondo.

McOndo on Macondoa suurempi, ylikansoittunut ja saastunut moottoriteineen, metroineen, tv-kaapeleineen ja esikaupunkeineen. McOndossa on McDonaldseja ja Mac-tietokoneita, pestyllä rahalla rakennettuja viiden tähden hotelleja ja jättiläismäisiä ostoskeskuksia.

Erika Jaramillo, 22-vuotias kolumbialainen taiteilija, on yksi näissä molemmissa todellisuuksissa elävä ja niistä ammentava McOndo-sukupolven kasvatti.

Kuin Frida Kahlo ikään

Erika aloitti psykologian opinnot Bogotan kansallisessa yliopistossa ja opiskeli iltaisin maalausta. Opettajat huomasivat Erikan lahjakkuuden ja suosittelivat hänelle taideopintoja. Psykologian opinnot saivat jäädä.

Nyt Erika on tuore plastisten taiteiden maisteri. Viisivuotinen akateeminen koulutus Bogotan taidekorkeakoulussa ASAB:ssa on takana. Erikan pikisilmät loistavat. Hän on niin innostunut, että meitä molempia hengästyttää.

Nuoren taiteilijan yhdennäköisyys pohjoisemmassa vaikuttaneeseen latinosisareen Frida Kahloon on silmiinpistävä. Silmiä kehystävät yhteenkasvaneet kulmakarvat, ylähuulen päällä kuultaa tumma nukka. Vasta hiljattain Erika on katkaissut korpinmustan vyötärölle ulottuvan tukkansa. Jossakin vanhassa valokuvassa Erika on keskipääjakauksessaan kuin nuori Kahlo.

On huomattavasti helpompaa — vaikka ei vieläkään ongelmatonta olla naistaiteilija Latinalaisessa Amerikassa nyt kuin vuosisadan alussa. Kahlosta poiketen Erika voi jo eläessään saada osakseen tunnustusta ja arvostusta. Pienten taidepiirien ulkopuolelle jäävän suuren yleisön hyväksyntä on kuitenkin edelleen kiven takana.

Rakkaus taiteeseen on Erikalle totaalista. Päivänä, jolloin hän astui taideakatemian ovesta sisään, hän tiesi omistavansa koko elämänsä taiteelle. Koulun ilmapiiri suorastaan imaisi sisäänsä. Akatemia oli upouusi, joten Erikan vuosikurssi loi koulun tavat ruokailusta pukeutumiseen.

Vanhemmat tukevat tytärtään, mutta joskus heidän ymmärryksensä on koetuksella. Erika asuu vielä kotona ja toteuttaa itseään toisinaan turhan näkyvästi. Nelikymppinen äiti on yksi Bogotan pormestarin yksityissihteereistä. Isä on mekaanikko ja fanaattinen radioamatööri.

— Kotonani on aina vallinnut luovuuden ilmapiiri. Äidillä on aina joku käsityö tai muu homma tekeillä, ja isä häärää omien työkalujensa kanssa. Isän jakoavaimet, sprayt ja vasarat ovat aina kiehtoneet minua, Erika kertoo.

— Meillä ei ole machismoa: isä kokkaa ja silittää paitansa. Kaverini katsovat silitysraudan kanssa heiluvaa isääni silmät soikeina. Kotitöistä kiinnostunut isä on edelleen harvinainen näky Kolumbiassa. Ja koska meitä on kolme sisarusta, olemme oppineet tekemään ”miesten” töitä. Pikkusiskoni Andrea (21) on esimerkiksi hurjan hyvä sähköhommissa!

Usko ja universaalisuus

Erika on omistautujatyyppiä. Ennen kuin taide nielaisi Erikan, hänestä piti tulla nunna. Erika opiskeli neljä vuotta nunnien sisäoppilaitoksessa ja oli 12-vuotiaana valmis luovuttamaan elämänsä Kristukselle. Isä ja äiti eivät kuitenkaan antaneet Erikan aloittaa noviisiaikaansa. Erika oli neljän vuoden ajan yrittänyt olla oppilaitoksen paras — siivonnut muiden leikkiessä kappelia, järjestänyt kirjahyllyjä, pitänyt alttarin puhtaana.

Perhe muutti Bogotasta maatilalleen, ja Erika päätti peruskoulunsa pienessä kylässä maaseudun rauhassa. Kylässä Erika liittyi paikallisiin rauhansisariin, toimi heidän johtajanaan ja etsi kylästä tyttöjä, jotka halusivat tulla nunnaksi. Vielä vuosi ennen koulun päättymistä, 15-vuotiaana, Erika halusi ryhtyä Jeesuksen morsiameksi.

— Äiti ja isä eivät päästäneet minua menemään. Sen sijaan moni tyttö kylästä lähti luostariin.

Perhe palasi Bogotaan. Erika halusi opiskella ja elää kurinalaista elämää. Opiskelu nunnien kanssa olisi ollut ideaali.

— Yhden puvun sijaan valitsinkin useita erilaisia ja erivärisiä pukuja. Taiteen kautta voin antaa rakkautta useille ihmisille. Yhden Jumalan sijasta olen yhteydessä moniin jumaliin. Kaikki uskonnot puhuvat samoista asioista: hyvyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta. Otan osaa esimerkiksi hare krishnojen juhliin, mutten halua olla krishna — haluan olla universaali.

— En halua sulkea mitään ovea. En etsi enää yhtä ainoaa totuutta, sillä ihmisyys ei riitä siihen. Ja loppujen lopuksi teot ovat minulle jumalani. Pyrkimykseni on olla hyvä.

— Kodissani vallitsee uskonnollinen ilmapiiri, vaikkei perheeni käykään jumalanpalveluksissa. Meillä on esimerkiksi suloinen kotialttari enkeleineen ja pyhimyksineen. Minulla on omassa huoneessani toisenlainen alttari, johon olen asettanut kaikkein rakkaimpia esineitäni: valokuvia jumaliksi muuttuneista rakkauksistani, kuvia Kristuksesta, Krishnasta, Visnusta ja Sivasta. Siellä seassa on myös esimerkiksi kiviä ja kuolleita hyönteisiä. Alttari on minun ikioma aktini, jonka aloitin 12-vuotiaana.

— Taiteilijapiirien ulkopuolella minua pidetään kummallisena. En saa kulkea kadulla rauhassa. Minulle huudellaan vaatetukseni, meikkaukseni tai kampaukseni vuoksi. Täällä on superkonservatiivinen ilmapiiri: taiteilijoita pidetään omituisina. Toisaalta taiteilijaystäväni ihmettelevät elintapojani: en juo enkä polta mitään, muiden aineiden käytöstä puhumattakaan. Ja kun tarjolla on sen seitsemää sorttia. Sisäpiirin pirskeissä se on joskus ongelmallista.

Tulevaisuus ja Sininen prinssi

— Nyt valmistuttuani tunnen, että maailma on minulle auki. Haaveilen taideopinnoista Saksassa Düsseldorfissa. Sen jälkeen palaisin entistä viisaampana opettamaan omaan akatemiaani ASAB:iin. Haluaisin myös tehdä kirjallisuudentutkimusta. Taideakatemian lopputyöhöni liittyvä monografia sai paljon kiitosta. Teksti on minulle tärkeä osa taidetta.

Erikan arki on nyt kiireistä. Hän on oppaana Bogotan modernin taiteen museossa ja opettaa iltaisin lapsille maalausta. Samalla hän valmistelee uutta näyttelyä ja lähettelee hakemuksiaan ja ansioluetteloitaan eri puolille maailmaa.

— Haluan, että jonakin päivänä elämäni ja prinssini ovat täällä Kolumbiassa. Luulen meneväni naimisiin useita kertoja. Haluan olla jonkun toisen oma — jakaa itseni — etten olisi kokonaan itselleni. Näen itseni vaimona ja äitinä ja uskon, että minulle on luvassa onnellinen elämä. Olen oppinut leikin, jolla voin torjua surullisuuden. Iloista on jo se, että saan herätä uuteen aamuun!

Erikaa on pyydetty puhumaan itsetunnosta radion nuortenohjelmaan. Erika aikoo julistaa:

— On mieletön onni, että saa elää. Kaikkein parasta on se, ettei kukaan voi riistää sinulta ajatuksiasi. Vanhempasi saattavat olla konservatiivisia ja rajoittuneita, mutta he eivät voi riistää luovuuttasi. On tärkeää ajatella omalla päällään. Tärkeää on myös pitää hauskaa, leikkiä kauneudella, opetella leipomaan, vaihdella kavereiden kanssa vaatteita. Päämääränä on oppia rakastamaan ja ymmärtämään itseään ja maailmaa. Ja vielä yksi juttu: hyvänä oleminen tuntuu hyvältä. Mutta tottakai teettää töitä selvitä elämässä puhtain paperein, ilman punakynän jälkeä.

Surullisinta Erikan elämässä on ollut Sininen prinssi, epätoivoinen rakkaus, joka ei ole vastannut Erikan tunteisiin. Erikan lopputyö oli monitaiteellinen työ, jossa hän prosessoi platonista rakkauttaan. Työ toimi myös terapiana: Erika meni siinä naimisiin itsensä kanssa ja vapautui siten monivuotisesta piinastaan. Näyttelyn avajaiset olivat häät: Erika morsiamena oranssissa puvussaan; tarjolla hääkakku ja boolin lisäksi gallerian hämärässä nurkassa vodkaa.

Anni Valtonen