Jalkapallo on Latinalaisen Amerikan hysteerinen uskonto, joka yhdistää naurun ja kyyneleet, riemunpurkaukset ja epätoivon, elämän ja kuoleman.

Jalkapallo on Latinalaisessa Amerikassa kuolemanvakava asia — kirjaimellisesti. Sen sai kokea viime MM-kisojen jälkeen Kolumbian joukkueen pelaaja Andrés Escobar. Karsintaottelussa Yhdysvaltoja vastaan hän epäonnistui ja potkaisi pallon omaan maaliin. Kaksi päivää joukkueen paluun jälkeen 27-vuotias Escobar ammuttiin rangaistukseksi kotikaupunkinsa Medellinin kadulle.

Jalkapallohurmos on siivittänyt latinot myös huomattavasti suurempiin verikarnevaaleihin. Vuonna 1969 El Salvadorin ja Hondurasin välinen ulkomaailmaa täysin kiinnostamaton MM-karsintaottelu riitti kipinäksi sodan syttymiselle. Sata tuntia kestänyt jalkapallosodaksi ristitty konflikti päättyi tuloksenaan 6 000 kuollutta ja yli 12 000 haavoittunutta.

Sodan todellinen syy, ylikansoitetun ja ahtaan El Salvadorin maattomien maatyöläisten ja suuria maaomaisuuksia hallitsevien hondurasilaisten latifundistien ristiriita, jäi ratkaisematta. Sotaa seurannut puolalainen lehtimies ja kirjailija Ryszard Kapuscinski raportoi sarkastisesti: ”Ja molemmat hallitukset olivat tyytyväisiä: useamman päivän ajan El Salvador ja Honduras hallitsivat maailman lehdistön etusivuja ja olivat kiinnostuksen ja huolen kohteina. Ainoa mahdollisuus, joka pienillä kolmannen maailman mailla on kansainvälisen kiinnostuksen herättämiseen, on päätös verenvuodatuksesta. Tämä on surullinen totuus, mutta niin se on.”

Jumala on puolellamme

Latinalaisessa Amerikassa jalkapallo vertautuu rakkauteen ja uskontoon. Kaikilla niillä on voima nostaa ihminen seitsemänteen taivaaseen tai syöstä hänet kärsimyksen lieskoihin. Uskonnollinen retoriikka tunkee peliviheriöllä jatkuvasti esiin. Kun Diego Maradona vuoden 1986 MM-kisoissa teki Englantia vastaan käsimaalin, hän puolustautui sanomalla ratkaisijan olleen ”Jumalan käsi”.

Maradona liittyi jumalvertauksineen runsaslukuiseen joukkoon jalkapallofanaatikkoja. Brasilian voittaessa Meksikossa 1970 maailmanmestaruuden kirjoitti Jornal dos Esportes artikkelissa ”Jeesus suojelee Brasiliaa”: ”Aina kun pallo lensi kohti maaliamme ja osuma näytti väistämättömältä, Jeesus ojensi jalkansa pilvien lomasta ja torjui pallon.” Oheen liitetetyt piirrokset havainnollistivat tätä yliluonnollista peliin puuttumista.

Identiteetin peili vai kokaiinia kansalle?

Latinalaisen Amerikan maista kullakin on erityinen pelitapa, jonka ne katsovat heijastavan omaa kansanluonnetta. Brasilialaisten sambaryhmät ja meksikolaisten mariachi-orkesterit katsomoissa korostavat pelaajien kansallisia stereotypioita: rennot ja kikkailevat brassit, hillityt ja samalla tuliset meksikaanot. Kun Brasilian jalkapalloliitto CBF nimesi valmentaja Mario Zagallon tehtäväänsä, se velvoitti hänet kokoamaan joukkueen, joka sekä voittaa maailmanmestaruuden että pelaa jogo bonitoa, kaunista jalkapalloa.

Paraguaylaisten katkeruuden muita menestyneempiä latinoveljiään kohtaan on pukenut puolestaan sanoiksi joukkueen maalivahti José Luis Chilavert. Pelatessaan argentiinalaisjoukkueiden keskinäisessä ottelussa muutama vuosi sitten hän tappeli pallopojan kanssa ja sai kolmen kuukauden ehdollisen tuomion. Argentiinalaisen tuomioistuimen päätös oli Chilavertin mielestä kosto, ”koska minä olen paraguaylainen ja he vihaavat nähdä paraguaylaisen menestyvän niin hyvin heidän maassaan.”

Jalkapallo on — Marxia soveltaen — kokaiinia kansalle. Se tuo hetken huikaisevan kirkkauden ja auttaa kestämään harmaan arjen. Kolumbialainen kirjailija Gabriel García Márquez arvioi brittiläisessä uuden kirjallisuuden Granta-lehdessä jalkapallon tarjoavan maanmiehilleen pakotien murhaavasta todellisuudesta:”Kolumbialaisten ehkä hämmästyttävin ominaisuus on heidän kykynsä tottua kaikkeen, oli se kuinka hyvää tai pahaa sinänsä. Heidän kykynsä toipua lähenee yliluonnollista. Jotkut, ehkä kaikkein herkimmät, saattavat haiduttaa mielistään sen tosiasian, että elävät eräässä maailman vaarallisimmista maista.”

Márquez kertoo valaisevan esimerkin eräästä sunnuntaipäivästä, jolloin saatettiin hautaan huumekauppiaita vastustanut valtapuolueen presidenttiehdokas Luis Carlos Galán, jonka murha oli syvästi liikuttanut koko kansakuntaa: ”Hautajaisten aikaan ekstaattiset joukot purkautuivat kaduille juhlimaan Kolumbian jalkapallojoukkueen voittoa Ecuadorista.”

Myytti vastaan Nike

Latinalaisen Amerikan elävimpiä myyttejä ovat tarinat pelaajista, jotka ovat aloittaneet uransa potkimalla palloa muiden resupedrojen kanssa barriossa edeten raketin nopeudella ja pelkän luontaisen lahjakkuutensa turvin mestarijoukkueen ratkaisijaksi. Todellisuus on kuitenkin lähes päinvastainen: lähes kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa jalkapallo on erittäin hyvin organisoitua toimintaa. Seurojen juniorityö erottelee jo varhain lahjakkuudet ja turvaa heille intensiivisen sekä tehokkaan harjoittelun.

Myytin todellinen puoli on kuitenkin lajin laaja harrastuspohja, joka takaa sen, että kaikkea jalkapalloon liittyvää tarkastellaan suurennuslasin läpi. Urheiluvälinevalmistaja Nike oli pitkään ollut täysin välinpitämätön kuluttajaboikottihankkeille, jotka tuomitsivat yrityksen lapsityövoiman käytön ja matalat palkat Aasiassa. Vasta jalkapallon MM-kisojen lähestyminen ja Niken suursatsaus Brasilian jalkapallojoukkueeseen saivat yrityksen kääntämään kurssiaan ja nostamaan työntekijöiden minimi-iän 18 vuoteen sekä sallimaan ihmisoikeusjärjestöjen mukaantulon riippumattomiin tarkastusryhmiin.

400 miljoonan dollarin sponsorisopimus Niken ja Brasilian jalkapalloliiton välillä olisi nostanut todella outoon valoon Brasilian Nike-paidoissa esiintyvät ja lapsityövoimasta hyötyvät miljonääripelaajat.

MM-kisojen PR-hurmiossaankaan Nike ei kuitenkaan luvannut muutosta siihen, että se maksaa Kiinan, Vietnamin ja Indonesian tehtaillaan yhä alle kahden dollarin päiväpalkkoja.

Timo Saari