Vaikka kenraali Defaon armeija ampuu pehmeillä
”Minä olen kenraali, koska olen spektaakkeli ihmisenä” mörisee pallomainen soukous-legenda kenraali Defao Kongon demokraattisesta tasavallasta.
Sambian pääkaupunki Lusakan Chainama -hotellin puutarhan esiintymislavalla kenraalin armeija ampuu sarjatulta konekivääreillä kohti yleisöä. Kerran oikealle, sitten vasemmalle, kuten bändin koreografiaan kuuluu.
Se tuntuu epämiellyttävältä, vaikka tiedänkin, että kysymys on pelkästään perusteellisesti järjestäytyneestä muusikkojen armeijasta. Konekivääritkin ovat hentoa ilmaa, silkkaa showta.
Kaukana eivät kuitenkaan ole ne ajat, jolloin Sambian naapurissa, silloisessa Zairessa, Laurent Kabilan joukot kukistivat Mobutu Sese Sekon. Siitä on vuosi. Sodan sirpaleina Sambiaankin ajautui pakolaisia, jotka eivät vieläkään ole uskaltaneet palata koteihinsa.
Trendikästä ylipainoa
Neonkeltaiseen tuulipukuun, Sleepy Sleepers -peililaseihin sekä pääsiäisen kellertävään kanapipoon pukeutunutta kenraali Defaota alias Matumona Defao-Lulendoa tuskin erottaisi joukosta, jos hänet siirtäisi Afrikasta suomalaiselle lenkkipolulle.
Siellä tämä elinvoimainen, nelikymppinen, lievästi ylipainoinen soukous-tähti hölköttelisi muiden paino-ongelmaisten tuulipukuhöllyväisten joukossa.
Mutta niin kuin kaikkialla keskisessä ja eteläisessä Afrikassa myös Sambiassa Gènèral Defao on kuningas. Kun hän riisuu esiintymislavalla tuulipuvun takkinsa, jengi ulvoo itsensä ekstaasiin — sukupuolesta riippumatta. Kun pipo lentää lavan nurkkaan paljastaen trendikkäät, valkoiseksi värjätyt hiuskikkurat, kohahtaa kansa sanattomana viimeisimmän trendin edessä.
Ja paras on vielä edessä: pullea, setämäinen Defao pomppimassa ketterästi lavalla –keijukaisinaan kireissä pitsipuseroissa ja välkkyvissä legginseissä kiemurtelevat runsastakapuoliset, teinivartaloiset tanssitytöt.
Tämä kaikki on pakko nähdä, huokailevat sambialaiset. Samaan valokuvaan Defaon kanssa on päästävä. Kuinka moni nainen unelmoikaan räväkästä rumbasta kuninkaaseen lähes eroottisen liki liimautuen.
Surkeimmat yrittäjät tuupitaan lavalta. Teinityttö saa sormeensa Defaon kultaisen sormuksen. Soukous on saapunut kaupunkiin.
Pallonivelet pyörimään
Secouer on ranskaa tarkoittaen englanniksi shake. Suomeksi: keinuta lannetta, täristä, väristä, tutista, hytky ja vapise. Kahdella sanalla: resonoi baby. Yhdellä: soukous.
Kysymys ei kuitenkaan ole mistään primitiivisestä hytkeestä. Soukous on yhdistelmä kuubalaisia rumbarytmejä, Keski-Afrikan alkuperäismusiikkia sekä espanjalaisia ja portugalilaisia vaikutteita länsimaisittain sähköistyneenä.
Myös jazzia. Sen jälkeen kun Louis Armstrong keikkaili Länsi-Afrikassa 1960-luvun alussa, jopa erilaisia vaskipuhaltimia ilmestyi osaksi bändien kokoopanoja. Syntyi afrojazz, joka imeytyi myös soukous-musiikkiin.
Soukousin New Orleans oli aikoinaan mahtavan Zaire-joen pengermillä sijaitseva Kinshasa. Levytyksiä tehtiin Norsunluurannikolla, jossa sijaitsivat parhaimmat studiot. 1980-luvulla soukous siirtyi Pariisin levytystudioihin ja siitä tuli maailmanmusiikkia.
Soukousin instrumentteja ovat kirkkaasti leikittelevät sähkökitarat sekä ryhdikkäänä pumppaavat bassot, länsimaiset ja congarummut sekä sähköiset kosketinsoittimet, joskus myös erilaiset puhaltimet.
Rytmi on tyyliä
Soukous on myös coolia pukeutumista, chic-trendejä: ihon vaalennusvoiteita, nenärenkaita, raskaita kultaisia ketjuja ja sormuksia, bootseja, pitkiä lakattuja kynsiä ja hiusvärejä.
Tämän vuoden Pariisin tuulahdus Sambiaan olivat tuulipuvut, joiden lahkeissa vilkkuivat heijastinnauhat sekä tanssityttöjen lyhyt ”gillette-tukka”.
Soukous alkaa ja loppuu improvisoiden. Tärkeintä on tyyli ja kehoon tarttuva rytmin riemu. Kuten yksi kuuluisimmista soukous-artisteista Franco on sanonut: You enter OK, you leave KO eli Knocked Out !
Niin kävi Sambiassakin, rumban sydämessä.
Tiina-Maria Levamo
Lue soukous-musiikista myös Kumppanista 6/97.