Taas on päätetty kehitysyhteistyörahoista. Tätä kirjoitettaessa budjetti ei vielä ole julkinen, mutta määrärahatasosta on sanottu jotakin. Budjetin kokonaisuutta voi kommentoida vasta seuraavassa numerossa kun tiedot ovat tarkentuneet.
”Kehitysapuun löytyi lisärahaa,” uutisoitiin elokuun puolivälissä. ”Kehitysapua korotetaan kuluvasta vuodesta 120 miljoonaa, jolloin sen osuus kansantuotteesta pysyy suunnilleen tämänvuotisella, 0,34 prosentin tasolla,” kertoi maan johtava päivälehti.
Olemme maailman rikkaimpiin kuuluvana maana moneen otteeseen sitoutuneet siirtämään resursseja 0,7 % verran kansantuotteestamme köyhimpien maiden kehitykseen. Pahimman laman aikana vakuutettiin, että 0,4 % tason alle ei mennä, kun sitten kuitenkin mentiin näyttää nyt takaisin kapuaminen käsittämättömän vaikealta.
Hallitus oli vuonna 1996 periaatepäätöksessään sitoutunut nousu-uraan ja 0,4 % bktl-osuuteen vuonna 2000. Kansalaisjärjestöt laskivat, että hallituksen sitoumuksen pitäminen edellyttäisi 0,38 % osuutta eli noin 350 miljoonan markan lisäystä vuoden 1999 budjettiin. Ministeri Haaviston esitys oli 200 miljoonaa lisää rahaa. Valtiovarainministeri tarjosi julkisuudessa jäädytystä. Kompromissina tuli 120 miljoonaa lisää, kerrottiin tiedotusvälineille.
Ennusteet ovat viime vuosina olleet selvästi toteutumaa suuremmat, tästä lienee kiittäminen pakolaisten vastaanotosta aiheutuvien menojen kuplabudjetointia ja kansantuotteen nopeaa kasvua.
Vuoden 1994 budjettia tehtäessä hallitus sanoi bktl-luvuksi 0,38 %; toteutui 0,31 %. Seuraavaksi vuodeksi hyväksyttiin taas budjetti 0,38 % mukaisena ja toteutuma oli 0,32 %. Vuonna 1996 budjetissa luki 0,36 ja toteutui 0,34. Budjetissa 1997 luki 0,34 ja toteutui 0,32. Tämän vuoden budjetissa luki 0,34 eikä vielä tiedetä, mitä toteutumaluvuissa lukee.
Mitä tapahtuu vuoden 1999 budjetin 0,34 % ennusteelle? Kertovatko tilasot muutaman vuoden kuluttua, että Lipposen hallituksen periaatepäätöksestä 1996 alkoi uusi alamäki? Hallitus sitoutui toisensuuntaiseen kehitykseen.
Silloinkin oli syyskuu
Melko tarkkaan 25 vuotta sitten Mikko K. juoksi Tapiolan nuorisoklubille isänsä lehden toimituksesta ja kertoi uutisen: sotilaat olivat kaapanneet vallan Chilessä. En vieläkään muista seuranneista päivistä paljoa muuta kuin hirmuisen suuttumuksen, TV-kuvat panssareista Santiagon presidentinpalatsin edessä ja klubin vanhan vahasmonistuskoneen lonksutuksen.
Siitä alkoi chileläinen painajainen ja Suomessakin ennenäkemättömän laaja solidaarisuusliike. ”El Pueblo Unido…” ja sanat ”mikä pippurin väkevyys” — ja varsinkin nimi Augusto Pinochet saavat vieläkin kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä.
Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin tiliteko sotilasdikatuurin ajasta Chilessä on vielä kesken. Vasta viime keväänä armeijan johdosta jäänyt Pinochet on edelleen elinikäinen senaattori. Tiukka talouspolitiikka on kasvattanut työttömyyttä ja kärjistänyt taloudellisia eroja. Ihmisoikeuskysymykset sekä talouden globalisaatio ja uusliberalismi yhdistyvät Chilessä, jonka markkinoille suomalaiset firmat yrittävät kilvan päästä.
Suomessa asuvat chileläiset järjestävät vallankaappauksen 25-vuotispäivän muistotilaisuuden, johon osallistuu myös solidaarisuusliikkeen aktiivi Tarja Halonen. Samaan aikaan Helsingissä vierailee Chilen laivaston koulutusalus Esmeralda, joka toimi sotilasdiktatuurin aikana poliittisten vankien kidutuskeskuksena. Toivottavasti Suomen ulkoministeri sanoo jotakin.
Juha Rekola
PS: ”Joka kulkee yhtaikaa kahta tietä halkaisee lonkkanivelensä”
Afrikkalaisen Pedi-heimon sananlasku