Vapaa kansalaistoiminta elpyy hitaasti itsenäisissä Keski-Aasian tasavalloissa. Neuvostoaikaan verrattuna olot ovat vapautuneet, mutta järjestöt ovat yhä hallitusten tiukassa valvonnassa. Taloudellisesti ankeat ajat vaikeuttavat puolestaan aktivistien värväämistä.

Kazakstan, Kirgisia, Tadzhikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan itsenäistyivät seitsemän vuotta sitten, mutta Neuvostoliiton varjo häilyy sitkeästi Keski-Aasian tasavaltojen yllä. Hajonneen supervallan jättämä poliittinen ja taloudellinen perintö oli ankea. Vallan ottivat itsevaltaisia otteita jatkavat entiset kommunistit. Taloudet sukelsivat syvään lamaan, kun Moskovasta käsin johdettu tuotanto romahti.

Seitsemän itsenäisen vuoden jälkeen Keski-Aasian taloudet ovat hitaasti nousemassa jaloilleen, mutta tavallista kansaa kuristavat työttömyys ja hunningolla olevat sosiaalipalvelut. Sairaaloilla ei ole rahaa lääkkeisiin. Opetuksen taso on monissa kouluissa mennyt jyrkästi alaspäin, kun alipalkattujen opettajien aika tuhraantuu sivutulojen hankkimiseen.

Kaikkein heikoimmilla ovat vanhukset, joiden kuukausieläke riittää tuskin kapalliseen perunoita.

— Ihmisten aika ja energia menevät päivittäisen leivän hankkimiseen. Vapaaehtoistoimintaan ei tunnu kenelläkään olevan aikaa, Gulnara Tlenchieva valittelee.

Hän johtaa Naisten tiedotuskeskusta Almatyssa Kazakstanissa.

Järjestöt ahtaalla

Paperilla kansalaisaktivismi näyttää tosin kukoistavan. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Keski-Aasiaan on perustettu tuhansia kansalaisjärjestöjä, mutta suurimmalla osalla niistä ei ole mitään toimintaa.

Monet uusistakin yhdistyksistä ovat valtaapitävien tiukassa valvonnassa. Erityisen ahtaalla ovat olleet riippumattomat ihmisoikeusjärjestöt, joiden toiminnan Turkmenistan ja Uzbekistan ovat pyrkineet kokonaan lopettamaan.

— Uzbekistanissa ei vapaasta kansalaistoiminnasta voida puhua, sillä järjestöt on perustettu ylhäältä käsin. Maan hallitus yrittää näyttää ulkomaailmalle olevansa suvaitsevainen ja demokraattinen. Sen sijaan täällä Kirgisiassa useimpien järjestöjen toiminta lähtee alhaalta päin, ihmisistä itsestään, Riippumattomien lakimiesten yhdistyksen Leila Sadykova vertailee kotimaansa oloja yksinvaltaisena pidettyyn naapurimaahan.

Viiden ja puolen miljoonan asukkaan Kirgisiassa, jossa kansalaistoiminta ja sananvapaus ovat Keski-Aasian tasavalloista vapainta, on yhdistysrekisterissä 1 200 kansalaisjärjestöä, muun muassa yli sata nais- ja runsaat 60 ympäristöjärjestöä. Järjestöaktiivit itse arvioivat, että vain noin puolella rekisteröidyistä yhdistyksistä on edes jonkinlaista toimintaa.

Myös yhdistyksen ja yrityksen välinen ero näyttää olevan hieman häilyvä. Kun osallistuin huhtikuussa kirgisialaisten kansalaisjärjestöjen tapaamiseen, toiminnanjohtajien seassa istui sulassa sovussa toimitusjohtajia, jotka pienen bisneksensä lisäksi pyörittävät hyväntekeväisyystyötä.

Vapaaehtoisten värväämisen lisäksi toiminnan rahoittaminen tuottaa monille järjestöille ylitsepääsemättömiä ongelmia. Paikallisilta uusrikkailta ei lahjoituksia juuri heru ja ulkomaiset kontaktitkin ovat vielä suhteellisen vähäiset. Jotkut järjestöt ovat löytäneet kumppanijärjestöjä Euroopasta, erityisesti Saksasta. (Saksalaisten kiinnostus Keski-Aasiaan selittyy osittain sillä, että alueen tasavalloissa asuu saksalaisvähemmistöjä Stalinin 1930-luvulla tekemien väestön pakkosiirtojen takia.)

Keski-Aasiassa toimintaansa aloittelevat kansainväliset avustusjärjestöt olisivat valmiit tekemään enemmänkin yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa, mutta luotettavien tahojen löytäminen värikkäästä järjestökentästä ei välttämättä ole helppoa. Pyyteetöntä työtä tekevien joukkoon kun mahtuu puhtaasti omia etuja ajavia ihmisiä.

Naisjärjestöt edelläkävijöitä

Mittavat ympäristötuhot, muun muassa Semipalatinskin ydinkoealueella, saivat ensimmäiset kansalaisaktivistit liikkeelle Keski-Aasiassa. Myös naisten yhdistykset ovat olleet edelläkävijöitä.

— Se etu neuvostoajasta oli, että silloin naiset olivat aktiivisesti mukana sekä työelämässä että muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Siirtymäaikana naisten aseman parantaminen on jäänyt paljon vähemmälle huomiolle, kun kaikilla on niin paljon muita ongelmia”, Gulnara Tlenchieva valittaa.

Monet kazakstanilaisnaiset haikailevat vanhoja aikoja myös siksi, että julkisten palvelujen romahtaminen vei esimerkiksi päivähoitopaikat kiven alle. Monet naiset joutuvatkin tekemään kipeitä valintoja uran ja lapsenteon välillä.

— 90 prosenttia lääkäreistä on naisia. Opettajien kohdalla tilanne on melkein sama, joten julkisen sektorin irtisanomisista ovat kärsineet naiset huomattavasti miehiä enemmän, Tlenchieva vertailee.

Hänen mukaansa suurissa kaupungeissa naiset ovat vielä pystyneet pitämään puolensa suhteellisen hyvin, mutta pienemmillä paikkakunnilla perinteet ja vanhoillinen islamilaisuus määrittelevät tarkkaan naisen aseman perheessä.

— Myönteistä on se, että ylätasolla asiat ovat paranemassa. Naisia on enemmän sekä parlamentissa että hallituksessa. Pekingin naisten konferenssin jälkeen Kirgisiaan perustettiin erillinen komitea ajamaan naisten asemaa, tutkija Nur Omorov Kirgisian kehitystutkimuslaitoksesta iloitsee.

Suomella vähän siteitä Keski-Aasiaan

Suomalaisten ja keskiaasialaisten kansalaisjärjestöjen yhteydenpito on toistaiseksi ollut varsin vähäistä. Hankkeita on tiettävästi vain Kuurojen liitolla ja Suomen Punaisella Ristillä, jotka kouluttavat sisarjärjestöjensä aktivisteja Keski-Aasian ja Kaukasian tasavalloissa.

Viralliselle Suomellekin laaja alue on noussut kartalle vasta viime vuosina. Ensimmäinen kahdenvälinen kehitysyhteistyöhanke on Kirgisian pankkisektorin kehittäminen. Projektissa koulutetaan keskuspankin ja liikepankkien henkilökuntaa pankkitoiminnan perusasioissa, kuten pankkivalvonnassa ja sisäisessä tarkastuksessa. Keski-Aasiaa on avustettu myös YK-järjestöjen kautta.

Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosastolla ollaan kiinnostuneita erityisesti uusista ympäristöhankkeista Keski-Aasiassa. Kesäkuussa Suomi kustansi Keski-Aasian ympäristöliikkeiden edustajia Århusissa järjestettyyn Euroopan ympäristöministerien kokoukseen, jossa esiteltiin suomalaisten laatima raportti Keski-Aasian ympäristön tilasta.

Tätä ennen Suomi on osallistunut kuivuvan ja pahoin saastuneen Aral-järven pelastussuunnitelmien laadintaan kartoittamalla järven ylempien valuma-alueiden vesivaroja ja maankäyttöä. Kirgisiassa on puolestaan alkanut Suomen ja Aasian kehityspankin yhteishanke, jossa kehitetään maan ympäristön tilan seurantajärjestelmää.

Matti Remes