– Älkää tuoko haudalleni kukkia, koska tiedän teidän riipivän ne sademetsästä, kirjoitti Chico Mendes, kymmenen vuotta sitten murhattu brasilialainen ympäristöaktivisti muutamaa päivää ennen kuolemaansa.

Chico Mendes joutui suurmaanomistajien silmätikuksi ja maalitauluksi puolustaessaan Amazonasin kuminkerääjien oikeuksia. Ennen Mendesin murhaa 1988 olivat suurmaanomistajien värväämät palkkamurhaajat surmanneet samana vuonna jo neljätoista aktivistia. Ympärivuorokautisista turvatoimista huolimatta Mendes aavisti vihamiestensä onnistuvan toteuttamaan hänelle langetetun kuolemantuomion.

Mutta Chico Mendes ehti vielä eläessään tuntea tyytyväisyyttä oman henkilökohtaisen toimintansa tuloksista: useat suurmaanomistajien maanvaltausyritykset tehtiin turhiksi ja kuminkerääjien vastarinta oli muotoutunut kansanliikkeeksi, jonka voimistumista oli enää mahdotonta pysäyttää.

”Kehitys” saapuu Amazonille

Perinteisesti kuminkerääjillä oli ollut vapaa käyttöoikeus kumipuun maitiaisnesteen ja kastanjoiden keräämiseen. 1970-luvulla Amazonille haluttiin tuoda ”kehitys”. Koko alue tahdottiin yhdistää osaksi Brasilian kunnianhimoisia suunnitelmia nousta taloudelliseksi suurvallaksi.

Teitä rakennettiin halki neitseellisten sademetsien halkomaan kuminkerääjien hallinnassa olleita alueita. Patoja rakennettiin jauhamaan sähköä suurkaupunkien tarpeisiin. Patoaltaiden alle jäi yhä suurempia alueita ja tuhannet perheet joutuivat muutamaan pois perinteisiltä asuinsijoiltaan. Metsät poltettiin ja entisten kastanja- ja kumimetsien tilalla alkoivat vaeltaa kymmentuhatpäiset karjalaumat.

Pelkästään Xapurissa, Chico Mendesin kotiseudulla arvioidaan vuosien 1970-75 aikana kaadetun 1,5 miljoonaa kumi- ja kastanjapuuta. Tämän seurauksena 10 000 perhettä joutui muuttamaan kaupunkien slummeihin työttömyyteen ja elinikäiseen kurjuuteen tuomittuina.

Brasilian 70 -luvun yritys nousta suureksi teollisuusmahdiksi jätti jälkeensä savuavan Amazonasin lisäksi hillittömän epäoikeudenmukaisuuden ja väkivallan kierteen. Entiset keräilijöiden vapaassa käytössä olleet alueet siirrettiin suurmaanomistajien yksityisomistukseen. Keräilijöiltä alettiin periä maksua alueen käytöstä. Keräilijäperheet joutuivat käytännössä velkaorjuuteen ja koko keräilyelinkeinosta tuli kannattamatonta.

Tätä kehitystä vastustamaan nousi myös Chico Mendes. Omalla kotiseudullaan Xapurissa lähellä Bolivian rajaa hän kehotti keräilijöitä kieltäytymään kohtuuttomista maksuista ja alkoi organisoida keräilijöitä tähtäimenä estää uudet maanvaltaukset.

Kuminkerääjien vastarinta synnytti käsitteen empate, jota on verrattu ideologialtaan sademetsäversioksi gandhilaisesta väkivallattomasta vastarinnasta.

Kuminkerääjät järjestäytyvät Vuonna 1983 Chico Mendes organisoi 200 kuminkerääjää vastustamaan uusia hakkuita. Keräilijät estivät raivauskoneiden liikkumisen sademetsässä polvistumalla koneiden eteen. Mendes nosti maanomistajia vastaan oikeusprosessin, jonka seurauksena heidän ostamansa maat pakkolunastettiin takaisin keräilijöille Tästä alkoi sovittamaton konflikti Mendesin myöhemmin murhauttaneiden veljesten Darly ja Alvarino Alvesin kanssa.

Vuonna 1985 Chico Mendes kumppaneineen perusti Brasilian kuminkerääjien liiton CNS:n (Conselho Nacional dos Seringueiros). Samana vuonna hänet pyydettiin Miamiin asiantuntijaksi Latinalaisen Amerikan kehityspankin kokoukseen, jossa hän julisti pankin suunnitteleman valtatie BR364:n päällystämisen uhkaavan Amazonin ympäristöä. Pitkälti Mendesin ponnekkaan esiintymisen ansiota oli, että pankki jäädytti jo projektille myöntämänsä varat.

Mendes ja kuminkerääjät saivat kansainvälistä tukea, mutta kotikentällä vihollisten määrä kasvoi. Brasilian viranomaiset ja pankit eivät suosiolla halunneet menettää suuria investointeja.

Ristiriitaa syntyi myös ympäristöaktivistien kanssa. Kuminkerääjien ideana on ollut ottaa huomioon myös sadetsissä luonnon kanssa sopusoinnussa elävien ihmisten sosiaaliset oikeudet. Monet ympäristöjärjestöt ovat halunneet muodostaa sademetsistä suojelualueita – mieluimmin ilman ihmisiä.

Kohtalokkaana iltana joulukuun 22 päivänä 1988 Chico Mendes päätti käydä peseytymässä takapihalle rakennetussa suihkuhuoneessa ennen illallista. Avatessaan talonsa oven hän näki kahden hahmon lähestyvän nopeasti häntä kohti. Haulikon laukaukset rikkoivat hiljaisuuden ja Mendes hoippui takaisin huoneeseen verta valuen.

Viimeiset sanat ”he saivat minut” jäivät muistoksi elämästä, joka oli eletty taistellen paremman maailman ja sademetsien säilymisen puolesta.

Reijo Ahteela

Kepa järjestää joulukuussa tapahtuman Chico Mendesin murhan 10-vuotismuistoksi. Tilaisuudet järjestetään eri paikkakunnilla ja niissä vieraana oleva Paran osavaltion ihmisoikeusjuristi Carlos Quedes kertoo Amazonian tämän päivän ihmisoikeustilanteesta. Lisätiedot: Reijo Ahteela, puh. 09-584 233 tai Mikael Rönkkö, puh. 09-612 3098.