Azerbaidzanilaisella evakkoleirillä puiden istuttaminen on kova paikka. Kukaan ei haluaisi enää istuttaa mitään, kun kaikki odottavat pääsevänsä pois. Mutta Allah tuntuu kiiruhtavan hitaasti, ja sillä välin on selviydyttävä.

Zlatko Kovac on on Sabirabadin evakkoleirin päällikkö Azerbaidzanissa. Nyt hän on neuvotellut kolme päivää leikkuupuimurinomistajien ja kuorma-autonkuljettajien kanssa. Kun kuljettajat näkevät, että kansainvälinen järjestö tarvitsee autoa, he yrittävät kiristää mahdollisimman korkean hinnan.

Myös Zlatko tuntee pelin, ja hän pelaa aikaa. Kuvittelemme yhdessä, kuinka yksi kuljettajista menee kotiinsa ja kertoo vaimolleen hintakiristyksestä. Vaimo panee miehensä järjestykseen: – Aamulla menet ensi töiksesi Federaation toimistoon ja tarjoudut tekemään työn kohtuuhinnalla. Jos et sinä ota sitä työtä, sen ottaa joku muu.

Aamulla yksi kuljettajista tuleekin ja tarjoutuu kuljettamaan viljan pellolta kohtuuhintaan. Zlatko iskee silmää tyytyväisenä. Kohta hän on saanut toisenkin auton edullisesti.

– Jos maksat kerran ylihintaa, saat katua kalliisti. Öljy-yhtiöt ovat jo nostaneet hintoja ihan tarpeeksi. Humanitaarisella avustusjärjestöllä ei ole samoja mahdollisuuksia rahan käytössä, Zlatko kertoo Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun Federaation työstä.

Kaikki Vuoristo-Karabahista Azerbaidzaniin paenneet eivät suinkaan tulleet tyhjin käsin. Osa tuli omilla autoilla, jotkut ottivat mukaansa jopa maatalouskoneitaan.

Yhdellä C6-leirin evakolla on leikkuupuimuri. Hänenkin perheensä on saanut Federaatiolta säännöllisesti ruokapaketteja, vaatteita ja lääkkeitä, puhumattakaan talosta ja muista tarvikkeista. Miehen veli saa Federaatiolta palkkaa. Zlatko on sitä mieltä, että juuri tämän miehen pitäisi lähteä korjuuseen kohtuuhinnalla, etenkin kun vilja on tarkoitus jakaa evakoille.

Zlatko tarjoaa miehelle vähän yli käypää hintaa, bensat ja lisäksi ilmaiset ateriat työpäiviltä. Mies vaatii puolitoistakertaista maksua. Zlatko on pettynyt ja vihainen. Federaatio on avustanut tätäkin miestä ja hänen perhettään jo neljä vuotta. Kehtaakin rahastaa.

Monet niistäkin, jotka ovat päässeet jo hyvin jaloilleen, riitelevät tiukasti, kun heidät on puhdistettu pois avunsaajien listoilta. Olisi erehdys ajatella, että pakolaisuus ja kovat koettelemukset tekisivät ihmisistä parempia. Ehkäpä onkin päinvastoin: vaikeassa tilanteessa ihminen ajattelee ennen muuta itsensä ja läheistensä pelastamista.

Yksinäinen leikkuupuimuri

Jyvät alkavat kohta varista tähkistä. Nyt on kiire leikata senkin takia, että viljan kanssa peltoon on kylvetty sitkeävartista papua, johon puimurin terä ei pysty. Papu lannoittaa pellon ja sen kuivat varret ovat ravitsevaa talvirehua lehmille ja lampaille.

Zlatko hyppää autoonsa. Kyläaukiolla hän näkee toimettomina seisovia puimureita, joiden viereen on pysäköity kellanruskea Mersu. Entinen puuvillamafia on siirtynyt puimurirallin pyöritykseen nyt, kun puuvillan viljelyä on vähennetty ja yhä useampi viljelijä on alkanut tuottaa leipäviljaa. Puimurit seisovat, koska viljelijät eivät suostu tai pysty maksamaan vaadittua hintaa.

Etäämpänä pellolla Zlatko näkee yksinäisen puimurin. Hän menee jututtamaan kuljettajaa. – Seitsemänkymmentätuhatta hehtaarilta, sanoo mies. – Ja huomenna aloitetaan kello kaksitoista.
Zlatko ei tiedä miten päin olisi, muttapelkää, että aamulla tämäkin mies onsaanut uudet ohjeet joltakintaustavaikuttajalta ja tulee toisenhintapyynnön kanssa.

Bakuun on ennustettu tornadoa jarankkaa raesadetta yöksi. Zlatkohermostuu silminnähden. Entä jostäällä sataakin huomenna?

– Tämä on viimeinen kerta, kunkasvatamme sillä pellolla viljaa,ärisee Zlatko. – Kun vilja on korjattu,annamme pellon evakoille, että hevoivat kasvattaa juureksia ja vihanneksia omaan käyttöön.

Jokainen uskoo palaavansa pian

Evakkoja on avustettu jo vuodesta 1993, jolloin leirien ylläpito siirtyi Iranin Punaiselta Puolikuulta Federaatiolle. Jokainen, joka joutuu jättämään kotinsa ja vanhan toimeentulonsa, uskoo palaavansa pian.

On ymmärrettävää, että kukaan ei halua ryhtyä ensi alkuun mihinkään pidempijänteiseen toimeen – tästähän lähdetään taas ihan kohta. Uskoa paluuseen on elättänyt myös Azerbaidzanin hallitus lausunnoilla siitä, kuinka Vuoristo-Karabahin ratkaisu on lähellä ja kuinka pakolaisten paluu alkaa ihan pian.

– Kun Federaatio päätti jakaa pakolaisille pajun taimia kaksi vuotta sitten, monet hermostuivat. Mitä tässä nyt vielä puitakin istuttamaan! Se oli erittäin vaikea paikka. Puun istuttaminen merkitsee tähän asettumista, pysyvyyttä, sanoo Zlatko.

Vain osa otti taimet vastaan. Nyt kaksi vuotta sitten istutetut puut antavat miellyttävän varjon asumuksille. Joidenkin talojen edessä on juuri istutettujen pienten pajujen rivistö.

Savitalojen rakentaminen läksi vaikeasti alkuun etelän leireillä. Talo on kuitenkin halpa, helppo rakentaa ja mukavampi kuin teltta, kesällä viileä ja talvella helppo lämmittää. Tiilien teon osaa jokainen, samoin muurauksen. Viljapeltojen olki jaetaan tiilien sideaineeksi. Federaatio antaa myös talojen rakentamiseen tarvittavan puutavaran. Leirit ovat alkaneet muuttua kyliksi ja ihmiset hakeutuvat mieluusti kursseille ja etsivät mahdollisuutta hankkia itsenäisesti toimeentuloa.

Zlatko, itsekin kotimaastaan Jugoslaviasta pakoon lähtenyt, oli kotona eläinlääkäri. He ostivat veljen kanssa sokerin pussituskoneen. Tarkoitus oli pussittaa sokeria kahviloille sen verran, että ansaittaisiin lomarahaa. Kun sota alkoi, ei eläinlääkäreitä tarvittu. Sokerin pussitus pelasti perheen.

– Parhaimmillaan sokerikoneen tuotolla eli viisi perhettä, Zlatko muistelee. – Sitten kenelläkään ei ollut enää varaa istua kahviloissa, eikä sokeria enää tarvittu.

Apu tarkemmin hädänalaisille

Federaation Sabirabadin delegaatio ryhtyi noin vuosi sitten kohdentamaan apua entistä tarkemmin kaikkein hädänalaisimmille. Avustukset ulkomaiden sisarjärjestöiltä ovat supistuneet ja osa evakoista on päässyt uuden elämän alkuun.

– Rekisteröimme avustettavat uudelleen, koska oli ilmeistä, että osa oli palannut niin sanotuille vapautetuille alueille, osa oli muuttanut työn perässä Bakuun ja osa leirien ulkopuolelle, sanoo Stephane Bonduelle, Sabirabadin delegaation varajohtaja.

Avustettavien määrä supistui uudelleenrekisteröinnin jälkeen noin 15 000:lla. Bonduellen mukaan Suomen Punaisen Ristin ja ECHO:n varoilla hankittua ruoka-apua riittää vuoden 1998 loppuun asti, kun se kohdennetaan tarkasti.

Federaatio ei ole poistumassa Sabirabadin leireiltä, mutta avustusohjelmien sisältö ja painopiste ovat muuttumassa. Yksi osoitus tästä olivat kaksi valtion vesivalvonnan virkailijaa, jotka matkasivat Bakusta samalla autolla kanssani Sabirabadiin. He olivat menossa ottamaan vesinäytteitä leireiltä. Näytteet ovat tarpeen, koska parhaillaan vesi- ja sanitaatiohuoltoa ollaan siirtämässä Federaation vastuulta paikallisviranomaisten ja leirien itsehallintokomiteoiden omalle vastuulle.

Lainaa toimeentuloprojekteihin Azad Imainov istuu C6-leirillä edessään pinkka käsin täytettyjä hakemuksia. Joukko naisia ja miehiä keskustelee kiivaasti hänen pienen savitiilistä rakennetun toimistotalonsa ulkopuolella.

Kaikki arvuuttelevat, ketkä saavat ensimmäisessä jaossa lainaa omien toimeentulohankkeidensa rahoittamiseen.

Azad on käynyt jokaisen lainanhakijan kanssa läpi hakemuskaavakkeen ja selittänyt heille lainaehdot. Laina on korotonta. Pieniin toimeentulohankkeisiin myönnetään enintään noin 10 000 markkaa, vaikkakaan ylärajaa lainoilla ei ole. Hakijan on laadittava rahoitus- ja takaisinmaksusuunnitelma.

Azad, joka aluksi toimi toimeentulohankkeista vastanneen delegaatin avustajana, tuntee vastuunsa. – Jos pyydän lainanhakijaa antamaan lasillisen vettä, he syyttävät minua jälkeenpäin lahjusten keräämisestä, hän sanoo. Meluisimpia ovat ne, joiden tarkoituksena on pelkästään yrittää poimia rahat tiskiltä ja häipyä. Azad päästää vain yritteliäät ja rehelliset viimeiselle hakukierrokselle.

– Suurin osa hankkeista on pieniä maataloushankkeita, kana- tai munafarmeja, karjaa, vihannesviljelyä. Joukossa on myös pieniä palveluyrityksiä, jotka tarjoavat palveluita leirien ja ympäröivien kylien asukkaille. Niitä voivat olla auto- tai traktorikorjaamo, kampaamo tai leipomo.

Tuleeko puimuri ja toimiiko se?

Jätämme Azadin ja lähdemme pellolle. Huonokuntoiselta asvalttitieltä siirrymme vielä kuoppaisemmalle hiekkatielle, joka risteilee vesikanavien ja peltojen välissä. Eksymme, mutta agronomi Gabir on tajunnut, että ajoimme harhaan ja tulee etsimään. Kuorma-auto haluaa väistää meitä ja alamme peruuttaa risteykseen, jossa on riittävästi tilaa.

Auton kuljettaja väistää laiskuuttaan kastelukanavan jyrkälle reunalle. Auto horjuu uhkaavasti, mutta ei onneksi kierähdä kanavaan. Varomattomuus, riskien otto on luonnollista. Kaikki on Allahista kiinni, sanovat miehet.

– Jos Allah tahtoo, aloitamme tänään korjuun, toteaa Gabir. Zlatko kiristelee hampaitaan. Hänen Jumalansa ei halua tulla koetelluksi turhaan, mutta täällä tällainen Allah on voitolla. Saavumme pellon laidalle. Kahdesta puimurista ja kahdesta kuorma-autosta paikalla on yksi kuorma-auto. Odotamme.

Välillä miehet nousevat kanavan jyrkänteelle puhumaan radiopuhelimeen. Vihdoin tulee ilmoitus, että lähikylän puimuri on rikkoutunut. Toisen, kauempana olevasta kylästä tulevan puimurin tiedetään kuitenkin olevan matkalla kohti peltoa. Zlatko ei malta istua aloillaan, vaan lähtee tarkastamaan asiaa.

Puimuri löytyy tien varresta. Kuljettaja vieressä raapii päätään. – Tarvitaan hitsauspilli, hän sanoo. Zlatko Kovac on äkkiä täysin rauhallinen. Hän katselee ympärilleen ja näkee talon. Sieltä löytyvät hitsauslaitteet, ja kahdesta shiranista isäntä on valmis auttamaan. Nyt Gabir puolestaan on niin hermostunut, että hän tarttuu pilliin ja ryhtyy työhön, vaikka ei ole ikinä hitsannut. Puimuri saadaan kuntoon. Kaikki kalusto, autot ja maatalouskoneet ovat vanhoja ja rikkoutuvat jatkuvasti.

Tuskin puimuri on aloittanut työn, kun se tekee taas lakon. Nyt sen korjaa ammattimies. Zlatko seuraa pellon laidalta, kuinka kolme miestä roikkuu liikkuvan puimurin terien päällä ja repii pois teriin tarrautuvia pavunvarsia. Häntä hirvittää. Hän on varma, että vähintään yksi mies menettää kätensä ja ilmoittaa, että miehet ovat itse vastuussa, jos jotain sattuu. Allahin tahto toteutuu, sanovat miehet poistuvan Zlatkon perään.

Sota ei ratkaissut Vuoristo-Karabahin tilannetta

Kiista Vuoristo-Karabahin kohtalosta on jo pitkään kiristänyt Azerbaidzanin ja naapurimaan Armenian välejä. Azerbaidzanissa sijaitseva alue on pääosin armenialaisten asuttama, ja he vaativat sen itsenäistymistä tai liittämistä Armeniaan.

Armenia ja Azerbaidzan aloittivat taistelut Vuoristo-Karabahista vuonna 1988. Kuusi vuotta kestänyt sota vaati yli 20 000 ihmisen hengen, mutta ei ratkaissut kiistaa. Azerbaidzanissa on arvioitu olevan edelleen 850 000 pakolaista Vuoristo-Karabahista ja sen lähielueilta. Pääosa heistä on etelän suurilla pakolaisleireillä.

Suomi toimi Vuoristo-Karabahin konfliktia selvittelevän ETYJin Minskin prosessin puheenjohtajana yhdessä Venäjän kanssa 1995-1996.