Indonesiassa on arviolta kuusi miljoonaa lapsityöläistä. Katulasten tilanne on kurjin, mutta parhaimmillaankin työnteko estää lapsilta koulunkäynnin ja köyhyyden kierre on valmis.
Yogyakartan kaduilla on yhä enemmän resuisia katulapsia kerjäämässä, laulamassa ja soittamassa rahan toivossa. Usein näkee äidin retuuttavan kouluikäistä lasta kerjäämään kanssaan. Monet katulapset aloittavat jo kahdeksanvuotiaina ”aikuisen” elämän: huumeiden käytön, seksuaaliset suhteet prostitoitujen luona ja erilaiset pimeät liiketoimet.
Katulapset ovat olleet julkisuudessa Indonesiassa vuonna 1998 valmistuneen elokuvan Daun di Atas Bantal (Puunlehti tyynyllä) jälkeen. Elokuvassa kuvattu katulasten elämä herätti valtavan keskustelun asiasta, eritoten koska näyttelijät olivat itse katulapsia Yogyakartasta.
Katulasten keskinäinen väkivalta, heidän seksuaalinen riistonsa ja huumeiden käyttö nousivat yleiseksi huolenaiheeksi. Kansalaisjärjestöt järjestävät nyt tilaisuuksia, joissa puhutaan katulapsien oikeuksista ja riistosta ja joissa katulapset itse kertovat elämästään.
”Olen kotoisin Jakartasta, mutta äitipuoleni otti minut mukaansa tänne Yogyaan. Eräänä päivänä hänkin lähti jonnekin. Kävin neljä vuotta koulua, mutta sitten ei ollut enää rahaa eikä paikkaa, joten lähdin kadulle ansaitsemaan”, kertoo 14-vuotias Abdul Muhammad Sukur Yogyakartan keskustassa.
”Syön kun saan tarpeeksi rahaa, mutta ylimääräistä ei ole. Kerran vuodessa palaan kotiini oikean äitini luokse, kun on ikävä. Junan katolla on helppo matkustaa.”
Katulapset ovat Ben Whiten vuonna 1998 tekemän tutkimuksen mukaan kaikkein alistetuimmassa asemassa Indonesiassa. He ansaitsevat 1000-6000 rupiaa päivässä, tavallisimmin 3000 rupiaa eli alle kolme markkaa. Heidän liikkuvuutensa kaupungista toiseen on suurta, ja he joutuvat kohtaamaan paljon väkivaltaa.
Kaikkein vakavin epäkohta on ehkä se, että katulapsille ei myönnetä minkäänlaista virallista henkilöllisyystodistusta. Heitä ”ei ole olemassa”, ja siksi he ovat kaikkein alttiimpia väkivaltaisuuksille ja rikoksille. Kuolleita lapsia ei voida edes virallisesti haudata.
Kuusi miljoonaa lapsityöläistä
Vaikka katulapsista puhutaan, keskustelu lapsityövoimasta on Indonesiassa vielä alkutekijöissään. Maan lapsityövoiman määrä vaihtelee eri lähteiden mukaan huomattavasti, mutta yleisesti arvioidaan, että 210 miljoonan asukkaan Indonesiassa on 6-10 miljoonaa työtätekevää lasta.
Indonesian tilastokeskuksen mukaan maassa on 2,1 miljoonaa 1014-vuotiasta lapsityöläistä, joista enemmistö on poikia. Lapsista lähes puolet on Jaavalla. Tilastojen ulkopuolelle jäävät alle 10-vuotiaat lapsityöläiset sekä monet koulunsa keskeyttäneet lapset, jotka ovat työssä. Työskentelevistä lapsista kolmannes käy koulua, mutta koulunsa ennen lukiota keskeyttäneitä on noin kuusi miljoonaa. Näiden lasten oletetaan työskentelevän tavalla tai toisella.
Lapset työskentelevät miltei kaikilla aloilla, joilla ei vaadita koulutusta. Heitä on kaivoksissa, kalastusaluksilla ja -lautoilla, tekstiilitehtaissa ja rakennuksilla. Heitä on kaduilla myymässä lehtiä ja kiillottamassa kenkiä tai soittamassa musiikkia ansaitakseen elantonsa.
Tilastojen ulkopuolella työskentelevät miljoonat lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. He keräävät jätteitä kaatopaikoilla, kalastavat helmiä, ovat töissä kaivoksilla, puuplantaaseilla, kalastusaluksilla ja -lautoilla, kiillottavat kenkiä tai myyvät itseään.
Keski-Jaavalla sijaitsevan Solon kaupungin paikallisen kansalaisjärjestön SARIn (Social Analysis and Reasearch Institute) edustaja Mulyana arvioi, että kaupungin 500 lapsityöläisestä ainakin 30 prosenttia olisi lapsiprostituoituja. Katulasten määrä Solossa on kahdessa vuodessa kasvanut nelinkertaiseksi, ja he päätyvät helposti prostituoiduiksi. Monet ovat maalta kaupunkiin muuttaneita lapsia.
Lautoilla työtä vuorotta
Julkisuudessa on puhuttu erityisesti kalastuslautoilla työskentelevistä lapsista. Nämä alle 14-vuotiaat pojat pakotetaan pysymään lautoilla aina kolme kuukautta kerrallaan, eikä heitä päästetä kertaakaan maihin ja kotiin. Palkkaa maksetaan kerran kolmessa kuukaudessa – jos maksetaan. Ruoaksi lapset saavat vain paistettua riisiä ja suolattua kalaa. Työaikaa ei ole, vaan he joutuvat nostamaan kalaverkkoja merestä vuorokaudenajoista riippumatta.
Viime vuoden lopulla kaksi lasta lopulta sai tarpeekseen ja karkasi lautalta. Lapset pyysivät apua indonesialaiselta lasten oikeuksiin erikoistuneelta kansalaisjärjestöltä (LAAI). Kävi ilmi, että monia lapsista käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi.
Tehdastyössä tilanne on hieman parempi kuin epävirallisella sektorilla, jolla palkka saattaa olla vain muutaman kymmenen penniä pyykkikasaa kohti. Siksikin tehdastyö on suositumpaa kuin epävirallisen sektorin työt tai kotitaloustyöt.
Lasten työt tehtaissa ovat silti yhtä raskaita ja vaativia kuin aikuistenkin työt. Lapset, jotka työskentelevät tehtaissa, joutuvat yleensä tehtäviin, jotka ovat terveydelle vaarallisia. He syövät epäsäännöllisesti, ja aikuiset työtoverit käyttävät heitä eri tavoin hyväkseen.
Jaavan tekstiilitehtaissa työskentelevät lapset ovat yleensä tyttöjä, ja heidän ikänsä vaihtelee kahdestatoista kahdeksaantoista ikävuoteen. Monet tytöt valittavat pyörtyilevänsä kesken työn, erityisesti kuukautisten aikaan. He ovat myös alttiita muille sairauksille, koska eivät tiedä terveydenhoitoon ja työn vaaroihin liittyviä seikkoja.
Lapset työskentelevät tehtaissa noin seitsemästä kymmeneen tuntia päivässä. Tekstiilitehtaissa työskentelevät lapset päätyvät nykyään usein viimeistely- ja pakkaustöihin. Tämä saattaa johtua siitä. että työmarkkinoilla on myös paljon naisia, jotka työskentelevät pienellä palkalla. Lapsen palkka länsi-jaavalaisessa tekstiilitehtaassa on noin 2 000 rupiaa (alle kaksi markkaa) päivässä, vaikka minimipalkka samassa piirikunnassa on 4 600 rupiaa (vuonna 1995).
Toisaalta lasten itsensä sanotaan arvostavan enemmän tehdastyötä kuin maatyötä. Teollinen työ on ”modernia”, ja lasten status nousee. Keski-jaavalaisen kansalaisjärjestön SARIn mukaan vuosina 1986-94 lapsityövoiman määrä Indonesian kaupungeissa kaksinkertaistui, ja sen pelätään edelleen kasvavan.