Itä-Karibian pienviljelijöitä huolestuttaa keltaisen kullan politisoituminen kauppariidassa.
Rinne nousee loivasti Atlantista sademetsän vuorille. Perjantai on vapaapäivä, saaren nimikkopyhimyksen St. Vincentin päivä. Georgetownin lähellä Nioka Abbot on silti tullut viljelmilleen.
Abbot on yksi valtion kymmenistä vuokraviljelijöistä koillisella alueella. Hänen tilansa on Winward-saarille tyypillistä kokoa, pari hehtaaria.
Itä-Karibialta viedään Lomé-sopimuksen turvin makeita banaaneita tullitta Britannian markkinoille vajaat 300 miljoonaa kiloa vuodessa. Banaani on keskeisin vientitulon lähde ja paikallinen työllistäjä.
Banaaneista Euroopassa maksettava, dollaribanaaneita korkeampi hinta heijastelee vaikeiden tuotanto-olojen lisäksi viljelijöiden ja työntekijöiden palkkaa ja työoloja.
Entä jos Yhdysvaltain ja Euroopan unionin kauppariita päätyisi Maailman kauppajärjestössä EU:n häviöön?
Nioka myöntää, ettei maataloustuotanto voi tulevaisuudessa levätä yhden kasvin varassa, vaan tuotantoa on monipuolistettava. Banaani on kumminkin elintärkeä: ”Se on ainoa viikoittainen tulonlähteeni. En ikinä, ikinä aio luopua siitä”, Nioka sanoo. Hän kasvattaa myös kanoja ja lampaita, mutta kanoista saa tilin vasta parin ja lampaista kuuden kuukauden työllä, hän vertaa.
St. Vincentillä on nelisen tuhatta banaaninviljelijää. Näyttää siltä, että pari tuhatta heistä uhkaa jäädä brittimarkettien luoman laatutakuujärjestelmän ulkopuolelle, toisin kuin Nioka. Saarten viljelijäyhdistys Winfa tukee sekä siirtymistä monipuolisempaan ja vähemmän banaaniriippuvaiseen maatalouteen että viljelijöistä pienimpien saamista reilun kaupan banaanihankkeisiin Euroopan markkinoille.
Politisoidulla banaanilla testataan kauppasääntöjä
Kun Euroopan yhteismarkkinat perustettiin, entisten siirtomaavaltojen kansallinen banaanipolitiikka siirtyi banaanien suurkuluttaja-EU:lle. Politiikka on ainoa lajissaan.
Gatt riitautti banaanipolitiikan 1994 sääntöjensä vastaisena. Silti todettiin, että banaanipolitiikalla oli pienten saarivaltioiden jaloilleen pääsyä tukevia päämääriä, joten Gatt kehotti EU:ta hakemaan politiikalleen siirtymäaikaa, jonka se myös sai. Myös Yhdysvallat puolsi sen myöntämistä.
Vuonna 1996 Yhdysvallat valitti banaanipolitiikan laajuudesta ja sisällöstä Maailman kauppajärjestöön. EU:n politiikka tuomittiin siellä syyskuussa 1997. EU sai 15 kuukautta aikaa muuttaa politiikkaansa, minkä se tekikin.
Yhdysvallat teki valituksensa Chiquitan aloitteesta. USA:ssa päämajaa pitävän Chiquitan omistaja Carl Lindner on rahoittanut sekä demokraatti- että republikaanipuoluetta yli miljoonan markan edestä. Chiquitan aloitteeseen liittyi kirjelmä presidentti Bill Clintonille ja Yhdysvaltain kauppavaltuutetulle Mickey Kantorille. Sen laativat Lindnerin poliitikkoystävät: Bob Dole, hänen seuraajansa senaatissa eli Trent Lott ja senaattori, ex-astronautti John Glenn.
Dollaribanaaneista on ilmeisesti ylituotantoa. Ylikansalliset Chiquita, Dole ja Del Monte investoivat vuosikymmenen alussa kiivaasti Latinalaiseen Amerikkaan: Itä-Euroopasta piti avautua niille loputtomat banaanimarkkinat. Kysyntä jäi odotettua pienemmäksi, joten nyt halutaan tuoda enemmän Länsi-Eurooppaan.
Yhdysvaltojen mukaan banaanin EU-tuontijärjestelmä on yhä kauppalain vastainen. Se kiristää EU:ta luksustuotteiden sadan prosentin tuontitullilla Yhdysvaltoihin. EU taas pitää yhdysvaltalaisia boikottitoimia lain vastaisina. Samalla se haluaa kuulla, onko sen uusi banaanipolitiikka Maailman kauppajärjestön sääntöjen mukainen vai ei. WTO:n oli määrä antaa ratkaisu asiassa 12. huhtikuuta. Sen jälkeen nähdään, voidaanko sellainen suuri ”jäsenmaa” kuin EU pakottaa Maailman kauppajärjestön sääntöihin.
Taustalla on laaja vyyhti muutakin kauppapolitiikkaa: hormonikasvatetun naudanlihan tuontikielto EU:hun ja kiista geenisoijasta. Britannian ja Yhdysvaltojen välejä hiertää myös kiista Concordejen meluhaitoista ja Yhdysvaltain sanktioita uhmaava brittien öljyhanke Iranissa.
Loppujen lopuksi banaaniriidassa testataan myös, voiko valtio päättää yhtään mistään globaalissa kauppapolitiikassa.
EEVA SIMOLA
Kirjoittaja on kauppa- ja teollisuuspolitiikkaan (MAI, MIA) perehtynyt vapaa toimittaja sekä Kepan globaalitalouden ryhmän ja talouden lukutaitoryhmän Talousavaimen jäsen.