Käydessäni ensimmäisen kerran Kosovossa rakastuin silmittömästi taitavaan ruskeasilmäiseen kitaransoittajaan. Se tapahtui Arminin baarissa, ainoassa kapakassa, joka oli auki neljään saakka. Yön pimeydessä kukaan meistä ei jaksanut välittää maailman kaikista ongelmista; ongelmista, joista päällimmäinen oli pelko ja syrjintä.
Seuraavana päivänä ystäväni Veronican opettaja pidätettiin ja vietiin kidutettavaksi poliisiasemalle, koska oli opettanut lapsille albaaninkielisen laulun. Tapahtuman jälkeen hän ei uskaltanut asua kotonaan, vaan muutti lyhyeksi ajaksi Veronican ja tämän äidin luokse. Silti hän tuli iltaisin kanssamme Arminin baariin.
Paljon myöhemmin näin lääkärinlausunnon, jonka mukaan opettaja, 29-vuotias nainen, ei kidutuksen vuoksi voi enää koskaan saada lapsia.
Serbian Kosovon asukkaisiin kohdistama syrjintä, etniset puhdistukset, jokkomurhat ja terrori on tietenkin tuomittava. Niin myös Turkin kurdivähemmistöönsä kohdistama syrjintä tai vaikkapa Tiibetin väkivaltainen miehittäminen ja hallitseminen. Näissä kaikissa tapauksissa on pelon valta on jatkunut jo monta vuotta, ja siksi on hyvä, että on kehittymässä normi, jonka mukaan kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus puuttua ihmisoikeusrikkomuksiin.
Länsimaiden pommi-iskut itsenäistä valtiota vastaan loukkaavat kuitenkin YK:n peruskirjan artiklaa 2.4 ja ovat siten vaarallinen ennakkotapaus. Olisi väärin väittää, että ei ollut muuta mahdollisuutta. Samaisen YK:n peruskirjan mukaan turvallisuusneuvostolla on nimittäin oikeus paitsi sotilaalliseen myös humanitääriseen eli siviilitoimintaan, jos tilanne jossakin maassa uhkaa kansainvälistä rauhaa.
Kosovossa ”kansainvälinen yhteisö” puuttui tarmokkaasti ihmisoikeusrikkomuksiin maaliskuussa, ilman turvallisuusneuvoston mandaattia, koska poliittiset neuvottelut ajautuivat umpikujaan arvovaltataistelun ja muiden syiden vuoksi. Nämä neuvotteluthan aloitettiin sen jälkeen, kun tulitauko oli saatu aikaan lokakuussa 1998 noin 2 000 ihmisuhrin jälkeen.
Naton pommitusten alla Jugoslavia julisti maahan sotatilan, jonka aikana valtiolla on oikeus pidättyä joistakin ihmisoikeusvelvoitteista murhaaminen ja kiduttaminen on toki silloinkin kielletty. Naton pommitukset ovat ongelmallisia ihmisoikeuksien kannalta lähinnä siksi, että ihmisoikeudet nojautuvat kansainväliseen lakiin ja niiden asema heikkenee aina kun niitä puolustetaan kansainvälistä lakia rikkomalla. Sotilaallisilla toimenpiteillä ei koskaan voida ”hallita” kriisiä, päinvastoin sotilaallinen toiminta synnyttää kriisin.
Virheistä ei opittu mitään
Oliko Kosovon verilöyly välttämätön? Bosniassa opitut sodan tekniikat siirtyivät yhdestä osasta entistä Jugoslaviaa toiseen. Kansainvälinen yhteisö toisti tekemänsä virheet uudella maaperällä, lisämausteena väkivaltainen väliintulo. Viiden vuoden sota Bosniassa tappoi 200 000 ihmistä ja jätti yli kaksi miljoonaa kodittomaksi. Ainakin 60 000 naista raiskattiin ja vähintään 25 000 ihmistä on edelleen kadoksissa.
Teurastuksesta tuli harrastus, television seuraamisesta tuskallista viihdettä. Jokainen maa toteutti omaa ulkopoliittista linjaansa ihmisoikeuksien ja muiden kansainvälisen oikeuden säännösten kustannuksella. Sama on tapahtumassa Kosovossa, mutta yksittäisten maiden ja johtajien lisäksi myös organisaatiot ovat puuttuneet peliin. Kolme neljäsosaa Kosovon albaneista on tällä hetkellä pakolaisia joko omassa maassaan tai ulkomailla.
Puolisen vuotta sitten tein selvityksen kansainvälisen yhteisön vastuusta Bosnian kriisissä. Selvityksen taustaksi olin haastatellut suurimpien ihmisoikeusjärjestöjen johtajia, tavallisia työntekijöitä ja paikallisia ihmisiä. Selvityksessä kävi ilmi kansainvälisen yhteisön haluttomuus puuttua räikeimpiin ihmisoikeuksien loukkauksiin. Jos sodan seurauksia paikataan, mutta sen syyt jäävät käsittelemättä, sota syttyy uudelleen. Joko samassa paikassa tai lähiympäristössä. Nyt ihmisoikeusrikkomukset siirtyivät sotarikollisten mukana pikajunalla Kosovoon.
Sodassa on kysymys vallasta ja alueiden hallinnasta. Olennaista ei ole se, kuka tappaa kenet, vaan se, että joku tapetaan. Seuratessani television välityksellä 100 000 pakolaisen marssia mietin samalla, saiko Veronica mukaansa pakomatkalle cd-levyn, jonka poikaystäväni oli hänelle ostanut. Luultavasti se makaa edelleen sohvan alla. Mustavalkoinen kuva Michael Jacksonista huoneen sekasorron keskellä. Hitaasti pilaantuva maito keittiön pöydällä.
En tiedä, pääsivätkö he ulos kaupungista. Tuskin he kuitenkaan istuvat enää parvekkeella aamukahvilla ja aamumehulla. Ehkä asuntoa ei ole enää olemassakaan.
Minua harmittaa, että en löydä Evelianasta ja Veronicasta ottamaani kuvaa. Haluaisin liittää sen tähän mukaan. Sodalla on monet kasvot, mutta pelottavinta on uhrien kasvottomuus.
Tämä ei ollut yllätys
On lohdutonta muistuttaa siitä, että ihmisoikeusjärjestöt ovat vuodesta 1989 lähtien varoitelleet Kosovon tilanteesta. Daytonin neuvotteluissa järjestöt yrittivät muistuttaa ihmisoikeuksien merkityksestä, mutta ne päätettiin sivuuttaa rauhanneuvotteluissa. Näin siksi, että niiden huomioon ottaminen olisi vaatinut muun muassa Bosnian kriisin johtajien syyllisyyden selvittämistä tuomioistuimessa.
Daytonin sopimuksessa sana ihmisoikeudet mainitaan noin 70 kertaa se on kaikkien aikojen kansainvälinen ennätys mutta avoimeksi jäi, kenelle lopullinen vastuu niiden valvomisesta kuuluu. Rahaa ihmisoikeuksien valvontaan ei annettu yhtään.
Huhut tuntemistani ihmisistä ja heidän paostaan kantautuvat minulle sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Sota etenee omalla logiikallaan. Puhun kaikkien kanssa ja kaikille. Esiinnyn televisiossa. En halua kutsua itseä asiantuntijaksi vaan ihmiseksi. Syntyy hämmennys. Sisälläni joku jäytää ja kysyy kaiken tämän merkitystä. Omasta tuskasta jää usein mainitsematta ja tunne kuvaamatta.
Sanomalehdistä löydän viimeisimmän vuorokauden tapahtumat ja selitykset, mutta tuska on sanaton eikä sille voi varata palstatilaa. Kuitenkin juuri sisällämme oleva tuska ja pelko yhdistää meidät sodan uhreihin. Huono omatuntoni muistuttaa minua vieläkin siitä, etten koskaan lähettänyt kitaransoittajalle Sibelius-akatemian pääsykoepapereita. Nyt hän tosin ei niillä paljoa tekisi.