Maapallon väestömäärä ylitti miljardin vuonna 1804. Kahden miljardin raja rikkoutui vuonna 1927 ja neljän miljardin vuonna 1974. Vuonna 1987 meitä oli jo viisi miljardia, ja 12. lokakuuta tänä vuonna vietetään YK:n väestörahaston UNFPA:n julistamaa Kuuden miljardin päivää.
UNFPA arvioi, että seuraavien 30 vuoden aikana väestönkasvusta peräti 98 prosenttia tapahtuu kehitysmaissa. Esimerkiksi Afrikan väestön arvellaan lähes tuplaantuvan nykyisestä 731 miljoonasta ihmisestä. Kasvava väestö kuluttaa yhä enemmän maapallon niukkoja luonnonvaroja, kuten vettä.
Vaikka UNFPA:n Kuuden miljardin päivä on vasta lokakuussa, monet muut tahot arvelevat, että kuuden miljardin raja on jo ohitettu. Eri mieltä asiantuntijat ovat myös väestönkasvun ennusteista; laajin yksimielisyys vallinneekin siitä, että kasvun rajat tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin.
Etsiessäni Internetistä uusimpia tilastoja väestönkasvusta päädyin hakukoneen kautta tunnetun suomalaisen uusnatsin kotisivulle. ”Maapallon ekologista kantokykyä ei saa ylittää”, hän kirjoittaa ja jatkaa, ettei maapallo kestä nykyisenlaista luonnon raiskausta ja luonnonvarojen tuhlausta. Lääkkeeksi hän löytää kehitysavun lopettamisen niiden maiden osalta, joissa väestönkasvu on nopeinta: ”Tällainen menettelytapa jättää maailman liikakansoitusongelman ratkaisun loppujen lopuksi luonnon ja kaikkivaltiaan käsiin.”
Yksittäisenä näkemys ei ole huolestuttava, mutta viime aikoina samansuuntaisia näkemyksiä ovat esittäneet jopa eräät vakavasti otettavat tutkijat. On tunnuttu unohtaneen muutamia perusasioita siitä, mistä väestönkasvu johtuu ja miten siihen voidaan vaikuttaa.
Tutkimusten mukaan maailmasta löytyy jopa 350 miljoonaa paria, joilla ei toiveistaan huolimatta ole käytettävissään kunnollisia ehkäisymenetelmiä. Tutkimukset osoittavat myös, että koulutuksella ja syntyvyydellä on selkeä yhteys: yli seitsemän vuotta koulua käyneet naiset menevät naimisiin myöhemmin ja synnyttävät 23 lasta vähemmän kuin kouluttamattomat. Silti tytöistä vain 76 prosenttia saa peruskoulutuksen, kun poikien luku on 96.
Kuuden miljardin päivää oli tarkoitus viettää jo kesäkuussa, mutta sitä siirrettiin, kun UNFPA:n väestöennusteet osoittivatkin väestönkasvun hidastuneen ennakoitua nopeammin. Lohdulliselta kuulostava tieto antaa viitteitä siitä, että toivoa on. Väestö ei nimittäin kasva itsestään, vaan sen mukaan, mitä päätöksiä kukin ikäluokka tekee – ja siitä, minkälaiset mahdollisuudet sille annetaan todellisten valintojen tekemiseen.
***
Kaksi ja puoli miljardia
Kehitysyhteistyövarojen osuus bruttokansantulosta säilyi budjettiriihessä tämän vuoden tasolla, 0,34 prosentissa. Rahassa se tarkoittaa 2,5 miljardia markkaa.
Tuntuu hieman omituiselta olla huojentunut, jopa kiitollinen. Esimerkiksi Ruotsissahan avun ehdottomana miniminä on pidetty YK:n virallista suositusta, 0,7 prosenttia. Omanlaisensa torjuntavoitto hallituksen esitys suomalaiselle kehitysyhteistyöväelle kuitenkin on.
Länsi-Balkanin kriisinhallintaan ja suomalaisten rauhanturvajoukkojen menoihin on varattu rahaa yhteensä 560 miljoonaa markkaa. Ulkoasiainministeriön hallinnonalalle siitä tulee 401 miljoonaa, loput kaivetaan puolustusministeriön pussista.
EU-maat ovat luvanneet valtavia summia Kosovon jälleenrakentamiseksi. Euroopan komissio on kuitenkin esittänyt kehitysyhteistyövarojen pienentämistä jopa kolmannekselle ensi vuonna. Useissa maissa Kosovoon suunnattavia varoja esitetään lohkaistaviksi juuri kehitysyhteistyövaroista.
Tärkeätä on, että varat eivät ole poissa köyhimmille maille menevästä avusta: Milosevicin hirmuhallinnosta ovat kärsineet tarpeeksi Balkanin kansat, muita siitä ei enää tarvitse rangaista.
Humanitaarisia kriisejä ja kiireellistä apua tarvitsevia ihmisiä on Balkanin lisäksi muuallakin.
Mistä johtuneekaan, että humanitaarisista kriisistä puhuessamme yhdistämme sen helposti Balkaniin ja Kosovoon, mutta emme esimerkiksi Kolumbian, Sierra Leonen, Kongon väkivaltaisuuksiin tai Turkin kurdivähemmistön tilanteeseen?
Kolumbian väkivaltaisuuksissa kuolee vuosittain ihmisiä saman verran kuin Kosovon sodassa. Pakolaisia on miljoona. Turkissa kymmeniä tuhansia kurdeja on surmattu ja kokonainen kansa elää maanpaossa.
Molempien maiden hallitukset ja armeijat käyvät sotaa Yhdysvaltain taloudellisella, poliittisella ja sotilaallisella tuella.
Eikö kaikissa sodissa ja pakolaistulvissa ole kysymys kansainvälisten humanitaaristen oikeuksien jäämisestä jalkoihin?
KRISTIAN TUOMIKUMPU, KIMMO LEHTONEN