Miten liittyvät yhteen espoolainen lähiö, sansibarilainen matkailuyritys, oboen soitto ja Touloise? Entä islam, Namibian itsenäistyminen, Pariisi ja Sambia? Tai ranskan ja arabian kieli, Tanska, kehitysyhteistyö ja kulttuuri? Oikea vastaus on Hanni Nuotio.
Hanni Nuotio on keski-ikäinen kahden pojan äiti, jonka elämän näyttämöitä ovat tällä hetkellä Espoon Kirstinmäki ja Sansibarin saari Tansanian rannikolla. Hän on naimisissa sansibarilaisen miehen kanssa ja viettää osan vuodesta auttaen miehensä perheen lomayrityksessä. Toinen puoli vuodesta sujuu Suomessa yliopistollisten jatko-opintojen parissa. Hän on mukana hankkeessa, jossa tutkitaan nykypäivän islamia Afrikassa.
Pikkutyttönä Hanni toimi kauppa-apulaisena isoisänsä maalaispuodissa. Hän viihtyi hyvin yksikseen omissa mielikuvitusmaailmoissaan ja kahvin jauhajana ja pussittajana. Isoisän puodissa myytiin kahvin lisäksi kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä: bensiiniä, jauhelihaa, flanellikangasta, lannoitteita. Kyläkaupan valikoima muistuttaa monipuolisuudessaan Hannin elämäntarinaa.
”En todellakaan kuulu niihin ihmisiin, jotka tietävät heti viisivuotiaina, mitä heistä tulee isona. Minä en tiedä sitä vieläkään. Kävin Tapiolan yhteiskoulua, jossa aloiteltiin silloin ensimmäisiä musiikkiluokkia. Lauloin koulun kuorossa ja soitin oboeta. Minusta olisi voinut tulla muusikko, jos olisin päässyt Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan. Kun muusikon ura tyssäsi heti alkuunsa, niin tieni vei Helsingin yliopiston ranskan kielen laitokselle ja sieltä Touloiseen ja Pariisiin kieltä ja kulttuuria opiskelemaan.”
Tanskassa ja Suomessa vietetyn välivuoden jälkeen Hanni alkoi opiskella myös arabian kieltä ja kulttuuria. Gradunsa hän teki ranskankielellä. Siinä hän pohdiskeli, onko arabialaisandalusialainen runous vaikuttanut eurooppalaisen lyyrisen runouden syntyyn.
”Arabian kielen ja kulttuurin opintoihini ei ole olemassa yhtään järkevää selitystä. Se oli täysin intuitiivinen valinta. Keksimme opiskelukavereiden kanssa aina erilaisia vastauksia eksoottiseen alavalintaamme tyyliin ’halusin lukea tuhatta ja yhtä yötä alkukielellä’ tai ’halusin sosiaalityöntekijäksi Ranskaan’ .”
”Arabian historian lukeminen tuo Eurooppaan orientoituneelle ihmiselle aika suuria elämyksiä; on olemassa muutakin histo-riaa kuin meidän kuulemamme historia. Historian tutkimus niin kuin kaikki muukin tutkimus on hyvin aika- ja kulttuurisidonnaista.”
Ranskassa asuminen ja yliopisto-opinnot vaikuttivat Hanniin siten, että hän halusi nähdä maailmaa ja elää ulkomailla. ”En ole koskaan ollut sellainen matkustelijatyyppi, joka haluaa kiertää koko maailman ympäri puolessa vuodessa. Minua on aina kiehtonut paljon enemmän oleminen jossakin ja se, että alkaa jotenkin ymmärtämään vieraan kulttuurin toimintatapoja. Matkailija on aina vain ulkopuolinen tarkkailija tai ihailija.”
Työelämän kutsu kohti Sansibaria
Juuri vähän ennen kuin Hanni sai filosofian maisterin paperit käteensä iski kaamea rahapula. Elettiin vuotta 1986. Jostain piti saada rahaa yksinhuoltajaperheen elatukseen. Silloin Hanni päätyi täysin sattumalta Espoon rauhanystävien Namibia-toimikunnan sihteeriksi. Loppututkinto tuli suoritetuksi Namibian itsenäistymistaistelun ohessa.
”Namibia oli Afrikan viimeinen siirtomaa. Työssä oli vahva poliittinen ja yhteiskunnallinen sisältö, joka oli minulle ihan uutta. Kävin monta kertaa Namibiassa ja myöhemmin työskentelin myös ANC:n Helsingin toimistossa Nelson Mandelan vapauttamista valmistelevassa kansainvälisessä kampanjassa. Tämä kaikki sai ajattelumaailmassani aikaan suuria mullistuksia.”
Kehitysmaaliike kaappasi Hannin sittemmin moneksi vuodeksi pyörteisiinsä. Hän oli perustamassa Espoon kehitysmaakauppaa ja työskenteli monta vuotta Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa kulttuurikysymysten parissa. Siinä yhteydessä hän tuli kääntäneeksi suomeksi Thierry Verhelstin kirjan Elämän juuret Kulttuuri ja kehitys. Sitten Hanni hankki lisää kansainvälistä työkokemusta Kepan kehitysjoukkolaisena. Hän vietti kaksi vuotta kansalaisjärjestöjen yhteystoimitsijana Sambiassa.
Kehitysjoukkolaisen lomamatka Sambiasta Sansibarille muutti merkittävästi Hannin elämän kulkua. Sen jälkeen kohtalon sormi alkoi sojottaa kohti Sansibaria. Sieltä löytyi aviomies Ali, joka on Hannin nuoremman pojan isä. Alkoi kahden kotimaan elämä. Hannin opiskeluaikoina syntynyt vanhempi poika asuu Suomessa.
”Sansibarilla toimin Alin perheen lomayrityksessä sesonkiaikaisena johdon aputyttönä. Hoidan puutarhaa, autan keittiössä, osallistun rakennusten ja maankäytön suunnitteluun, hoidan laskutusta ja kirjanpitoa ja teen kaikkea, mitä eteen tulee.”
Hanni on kuitenkin onnellinen, että on taas pitkän tauon jälkeen palannut tutkimuksen pariin.
”Koko matkailumaailma on niin hirveän pinnallinen. Kaipaan syvemmälle. Olen parhaillaan aloittelemassa tutkimusaineiston keruuta lasten ja nuorten uskonnollisesta kasvatuksesta Sansibarilla. En ole koskaan nauttinut kehitysyhteistyöntekijän tai tutkijan roolista. Kaikissa rooleissa on aina ollut tietty vastenmielisyys. Haluan nytkin lähestyä ihmisiä ja ilmiöitä omana itsenäni ja selvitellä asioita luonnollisin menetelmin, pienieleisesti.”
Sansibar on Intian valtameren ympäröimä paratiisillinen saari. Hanni ei kuitenkaan muuttanut Sansibarille pelkästään siksi, että siellä on niin paljon kauneutta ja koskemattomia rantoja. Häntä viehättää myös islamilainen kulttuuripiiri.
”Herään yöllä usein rukouskutsuihin ja ajattelen, että siellä sitä nyt rukoillaan. Se tuntuu minusta turvalliselta. Uskonnon näkyminen ei haittaa minua mitenkään niin kauan kuin siihen ei sisälly tyrkyttämistä. Meillähän se on mennyt ihan päinvastaiseksi. Ihmiset eivät siedä uskonnon näkymistä, varsinkaan jonkun vieraan uskonnon. Käännyin muslimiksi, kun menin islamilaiseen avioliittoon vuonna 1995. Se oli minulle lähinnä käytännön ratkaisu. Siinä ei ollut mitään vaikeaa opintotaustani takia. Tiesin jo jotain islamista.”