Ursula K. Le Guin: Osattomien planeetta
WSOY 1979, Basam Books 1999
Suomentanut Kalevi Nyytäjä
Alkuteos The Dispossessed, 1974

Onnellisten saaret ja ihannevaltiot ovat kadonneet kirjallisuudesta. Tulevaisuuden maailmat ovat ahdistavia totalitarismeja, teknohelvettejä, ydinsodan, väestörajähdyksen, ekokatastrofin tai näiden yhdistelmien vaivaamia surkuloita. Platonista Thomas Moren kautta viime vuosisadan sosialisteihin jatkunut ihannevaltioiden ketju on tainnut katketa.

Siksi onkin mukava palata parinkymmenen vuoden takaiseen klassikkoon, jossa näkyy vielä luottamus ihmisten kykyyn luoda parempi huominen. Ursula K. Le Guinin Osattomien planeetta sisältää – monien muiden teemojensa ohella – kuvauksen aidosta positiivisesta utopiasta.

Teos kertoo kahdesta toisiaan kiertävästä planeetasta, Anarresista ja Urrasista. Anarres on köyhä, karu ja kylmä aavikkoplaneetta, jonka asukkaat ovat anarkisteja. He ovat alunperin paenneet Urrasista, joka on rikas, rehevä ja kapitalistinen. Romaani on ilman muuta science fictionia. Meidät irroitetaan oman maailmamme käsitteistä, jolloin voimme ehkä tarkastella teoksen utopia-ainesta puolueettomammin.

Utopiakirjallisuuden vakioklisee on ”meidän yhteiskunnastamme” peräisin oleva vierailija, joka syystä tai toisesta päätyy utopiayhteisöön. Le Guin kääntää tämän asetelman ympäri: hän pistää utopialaisen vierailemaan meille tutussa ympäristössä. Teoksessa kuvataan anarresilaisen fyysikon Shevekin matkaa Urrasin kapitalistisessa A-Ion valtiossa.

Toisen juonteen teoksessa muodostaa Shevekin elämä Anarresissa ennen hänen matkaansa. Anarresissa ja Urrasissa tapahtuvat luvut vuorottelevat. Tutustumme Anarresin utopiaan sen oman asukkaan silmin, ikään kuin ruohonjuuritasolta.

Anarresissa ei tunneta rahaa eikä omaisuutta. Ihmiset asuvat asuntoloissa, syövät yhteisruokaloissa ja hakevat vaatteet ja muut tarvikkeet jakelukeskuksista. Kukin voi suuntautua haluamalleen alalle, mutta kaikilla yhteisöön kuuluvilla on velvollisuus suorittaa työpalveluna raskaita ja ikäviä hommia tietyin välein.

Lakeja ei ole, eikä keskushallintoa, ellei työvoiman ja tuotteiden jakelusta vastaavaa koordinointikomiteaa sellaiseksi lasketa. Koko yhteiskunta nojaa ihmisten haluun työskennellä yhdessä. Vallankumous on juurrutettu syvälle ihmisten mieliin, sillä he puhuvat keinotekoista kieltä, jossa ei esimerkiksi ole omistamista tarkoittavaa verbiä.

Tässä ”työläisten paratiisissa” asuu kuitenkin käärme, ja se on ihmisluonnon heikkous. Vaikka kenelläkään ei virallisesti ole valtaa, vallitsee voimakas yleinen mielipide, joka käytännössä kahlitsee luovia mieliä. Aina löytyy pienisieluisia avainasemissa olevia henkilöitä, jotka ovat valmiita panemaan yleisen mielipiteen täytäntöön. Tämän saa fyysikko Shevek kokea yrittäessään luoda uudenlaista tiedettä, joka kukaties mahdollistaisi silmänräpäyksellisen matkustamisen halki maailmankaikkeuden.

Niinpä Shevek päättää lähteä Urrasiin, osaksi saattaakseen työnsä loppuun, osaksi ravistellakseen kotimaailmansa luutuneita ajatusrakenteita. Urrasissa hän seikkailee rikkaassa ja yltäkylläisessä A-Ion valtiossa. Sen vauraus on tietysti rakennettu omistamattoman luokan työllä.

Osattomien planeetta on kirjoitettu 1970-luvulla. Teosta olisi helppo lukea kylmän sodan kuvauksena. A-Io on selvä Yhdysvallat. Huomaamme kuitenkin pian, ettei Anarres ole mikään Neuvostoliitto. Urrasista sen sijaan löytyy A-Ion vastapooli, neuvostotyyppistä keskusjohtoista sosialismia harrastava Thun valtio.

Shevek tutustuu A-Ion molempiin puoliin: yläluokan loistoon ja alaluokan kurjuuteen. Lopulta hän toteaa, että Urrasilla ei ole mitään annettavaa Anarresille. Ratkaisu Anarresin yhteiskuntaa jäytävään byrokratisoitumiseen ja pikkusieluisuuteen löytyy Anarresista itsestään: se on vallankumouksellisen yksilön rohkeus ja aloitekyky.

Le Guinin sanoma on ettei vallankumous saa koskaan pysähtyä. Kun utopia on saavutettu, se jähmettyy byrokratiaksi ja jälleen tarvitaan uusia kumouksellisia näyttämään suuntaa.

Osattomien planeetta on jäänyt Le Guinin muun tuotannon varjoon. Tieteisromaani Pimeyden vasen käsi (1969) ja fantasiasarja Maameren tarinat (1968-72) kuluvat edelleenkin lukijoiden käsissä. Osattomien planeettaa pidetään yhteiskuntajärjestelmien vertailunsa vuoksi kylmän sodan tuotteena. Ehkä näin onkin, mutta nyt Neuvostoliiton kadottua voimme nauttia kirjan omaperäisestä yhteiskuntafilosofiasta ja koskettavasta vallankumousromantiikasta ilman välittömiä poliittisia yhteyksiä.

VESA SISÄTTÖ