Tiesitkö, kenen luomuksia näet Youssou Ndourin tai Peter Gabrielin päällä? Entä kuka oli suunnitellut Angélique Kidjon, Femi Kutin ja Passin garderoobin viime syksyistä Kora-musiikkipalkintojen jakotilaisuutta varten? Kudottujen puuvillatekstiilien takana on Claire Kane, senegalilaistunut ranskalaisnainen.

Tarina kertoo, että Claire Kane haaveili Afrikasta jo pienenä tyttönä. Ylioppilastodistus taskussaan pariisilaisneito suuntasi etelään ja jäi vuodeksi Marokkoon. Siellä Claire Kane tutustui ensimmäisen kerran muodin maailmaan, amerikkalaisen suunnittelijan Holly Badgeleyn opissa.

Ennen kuin Claire asettui Dakariin senegalilaisen miehensä ja kahden lapsensa kanssa ja siirtyi täysipäiväiseksi muotisuunnittelijaksi, hän oli ehtinyt matkustaa pitkin Länsi-Afrikkaa, työskennellä Nigerian televisiossa ja opiskella tiedotusoppia Montrealissa. Omaa nimeä kantava vaatemerkki ”Claire Kane” syntyi yksitoista vuotta sitten. Tavaramerkkinä on alusta asti ollut kudottu senegalilainen puuvilla.

”Kudottu kangas on hyvin kaunis ja jalo luonnonmateriaali, se muistuttaa paljolti pellavaa. Tämän materiaalin kanssa voin kokeilla uusia kuvioita pienillä kangasmäärillä”, kertoo Claire.

Tärkein syy puuvillamateriaalin valitsemiseen oli kuitenkin muualla:

”Halusin tehdä sataprosenttisen senegalilaisen tuotteen, joka kelpaisi myös vientiin. Kudontatekniikka on ikivanha menetelmä, joka Senegalissa on mandjakien erityistaito.”

Perinteiset kankaat kudotaan kapeiksi kaistaleiksi, jotka ommellaan yhteen tai joita käytetään sellaisinaan mm. hautajaisrituaaleissa. Jotta kangas sopisi vaatteiden materiaaliksi, loimia ja kuteita oli kevennettävä ja kangaspuita levennettävä. Toisin kuin perinteiset kankaat, Clairen tekstiilit ovat usein yksivärisiä. Kuviot syntyvät suunnittelijan päässä – perinteisiä kuvioita hän ei käytä.

Nykyisin Clairella on Dakarissa oma ateljeensa, joka työllistää kolmisenkymmentä ihmistä kudonnan ja valmistuksen parissa. Yhdentoista vuoden aikana muutkin suunnittelijat ovat ryhtyneet soveltamaan perinteisiä kudontatekniikkoja vaatteiden valmistamiseen. ”On ollut ilo huomata, että perinteiset tekstiilit ovat uudelleen nousseet kunniaan. Se on tuonut lisätöitä mandjak-kutojille, joiden ammattitaito oli unohdettu”, kertoo Claire.

Alunperin Guinea Bissausta poliittisten levottomuuksien takia paenneet mandjakit olivat usein joutuneet etsimään toimeentulonsa aivan muilta aloilta, maalareina tai rakennustyömiehinä.

”Nykyisin vanhemmat kutojamestarit ottavat taas oppipoikia, ja taidot siirtyvät seuraaville sukupolville”, toteaa Claire. Hän on etsinyt ateljeehensa alan mestareita, loimien lajittelemisen vaikean taidon omaavia ammattilaisia.

Vaatteen tarina

Koska kudontatekniikka asettaa useita teknisiä rajoituksia, Claire ryhtyi varsin nopeasti etsimään uutta tapaa tuottaa monimutkaisempia kuvioita. Ratkaisu löytyi ikivanhasta tekniikasta: silkkipainosta. Yksiväriselle kudotulle pohjalle painetut kuviot löytyvät usein dakarilaisesta arkielämästä tai musiikista.

”Vaate on minulle kommunikoinnin väline. Sillä voi kertoa tarinoita ja ottaa kantaa”, selittää Claire.

Ajankohtaisia ongelmia hän on kommentoinut mm. luomalla CFA-linjan CFA-frangin devalvaation aikoihin. Eri maiden viisumeilla koristeltu vaatesarja kuvaa afrikkalaisten vaikeuksia saada viisumeita Eurooppaan.

Lähimpänä Clairen sydäntä on kuitenkin musiikki. Uusin, talven 2000 kokoelma kertoo reggaesta, jota Claire luonnehtii ”mustien musiikkien synteesiksi”. Vaatteiden pohjaväreinä ovat klassiset vihreä, punainen ja keltainen.

Kaksi kuviota toistuu: tyylitelty marijuanan lehti ja amharankieliset aakkoset. Tuttuun tapaan kokoelmaan kuuluu jakkuja, pikkumekkoja, hameita, väljiä puseroita ja nilkkapituisia takkeja, joiden leikkaukset noudattelevat selkeitä pitkiä linjoja.

Klassista pohjaa rikkovat pienet hauskat yksityiskohdat: epäsymmetriset kaula-aukot, vetoketju hameen helmassa, valtavaksi hupuksi kääntyvä kaulus. Bob Marleyn entinen tuottaja ihastui tyyliin ja pyysi Clairea vaatettamaan reggae-artistejaan kiertueita varten.

Putiikkeja Dakarissa ja Pariisissa

Senegalissa Claire Kanella on omat vakioasiakkaansa, jotka vierailevat säännöllisesti Dakarin putiikissa. Suunnittelija itse luonnehtii asiakaskuntaansa: ”20–70 -vuotiaita miehiä ja naisia, afrikkalaisia ja eurooppalaisia, jotka joko ovat täysin myytyjä tyylilleni tai jotka haluavat tukea paikan päällä tehtyä tuotetta. Varakkaammat asiakkaat käyttävät mieluummin paikallisia tuotteita kuin esim. Yves Saint Laurentin luomuksia. Vielä kymmenen vuotta sitten hiukankin ostovoimainen yleisö teki vaateostoksensa ulkomailla.”

Vähitellen Claire Kane -luomuksia aletaan tuntea myös maailmalla. Muotinäyttelyt ovat vieneet mm. Meksikkoon, Etelä-Afrikkaan ja Yhdysvaltoihin. Vuosi sitten avattiin Pariisin putiikki, mutta muodin Mekassa kilpailu on kova.

”Pariisissa pitäisi tuntea oikeat ihmiset ja panostaa kovasti tiedotukseen ja markkinointiin. Erilaiset verot ja maksut nostavat vaatteiden hintaa”, harmittelee Claire.

Uusimman kokoelman hinnat keikkuvatkin melko korkealla: pikkumekon saa parilla tonnilla, mutta jakusta joutuu maksamaan jo kaksi kertaa enemmän.

Kallis imago

Kaikkien kukkaroille Claire Kane -tuotteet eivät sovi. Afrikkalaisen muodin maailmassa palaa rahaa kuin missä tahansa markkinakoneessa, jossa näyttävyys on ehdoton osa imagoa.

Köyhässä maanosassa ristiriita hyppää helposti silmille. Kun vuosi sitten miljöön nigeriläinen puuhamies Alphadi järjesti kuuden miljoonan budjetilla loisteliaan muotinäytöksen keskellä Tenereen erämaata, useat afrikkalaiset lehdet raportoivat tapahtumaa vähemmän sydämelliseen sävyyn. Etenkin sponsoroivan vodkamerkin paikalle lennättämät 12 tonnia jäätä, jotka sulivat keskelle hiekkaa, saivat kiusallisen paljon palstatilaa… Seuraavan Pariisissa järjestetyn näytöksen tuotto käytettiinkin porakaivojen rakentamiseen.

Mutta miten on, onko Claire Kane ranskalainen vai senegalilainen muotisuunnittelija?

”Ennen kaikkea olen oma itseni”, Claire naurahtaa. ” Määrittelisin itseni kuitenkin lähinnä senegalilaisena stilistinä. Käytän paikallisia menetelmiä, materiaali ja lopullinen vaate tuotetaan paikan päällä, ateljeen tiimi on senegalilainen, kaikki markkinointimateriaali suunnitellaan ja valmistetaan Senegalissa.”

Claire Kane uskoo afrikkalaisen muodin tulevaisuuteen: ”Sunnittelijoita on yhä enemmän ja samalla taso nousee. Uskon, että jonain päivänä Afrikassa vielä on todellinen muotiteollisuus.”

Nähtäväksi jää, kenen ehdoilla se rakennetaan.

TAINA TERVONEN