Maailmanmusiikki on terminä entistäkin hämärämpi vuosituhannen vaihtuessa, kun uudet trendit ja vaikutteet ovat lopullisesti rikkoneet klassiset musiikinlajien väliset rajat. Ranskassa vähemmistökieliin ja -kulttuureihin kuuluvat artistit vakiinnuttavat paikkaansa mainstream-poppareiden joukossa. Onko musiikillinen rasismi vihdoin katoamassa?
Ranskan tuoreimpien musiikkitrendien tutkailu Pariisissa käy mainiosti vaikkapa jättimäisen FNAC-multimedia-levyliikkeen kautta. Jos vielä muutama vuosi sitten varietee-, rock-, hip hop-, world- ja klassisen musiikin hyllyt olivat selvästi erillään, niin tänään musiikin jaottelu tai haluamansa levyn löytäminen onkin jo mutkikkaampi juttu.
Niinpä Ranskakin, joka aina on suhtautunut nihkeästi uusiin ulkolaisiin, ei-amerikkalaisiin ja ei-kaupallisilla kielillä laulaviin taiteilijoihin, on joutunut muokkaamaan asennettaan uudestaan.
Idän nousu ja uho
Viimeisten parin vuoden aikana arabiankieliset rai-tähdet ovat ängenneet itsensä suuren yleisön suosikeiksi. Khaledin viitoittamaa tietä ovat seuranneet ansiokkaasti kukin omalla tyylillään niin Cheb Mami, Rachid Taha kuin nuori Faudelkin. Heistä kaikki esiintyvät tänään arabiankielisen ohjelmistonsa lisäksi myös ranskaksi tai tarvittaessa vaikka englanniksi.
Mutta arabimuusikoiden suosio ei rajoitu enää muutamiin rai-tähtiin. Myös uudet, nuoret ja arabialaisia juuriaan julistavat fuusiokokoonpanot ovat nekin saapuneet markkinoille näyttävästi. Nuoren sukupolven edustajat laajentavat skaalaa uudella tyylillä, joka perustuu perinteisten rytmien ja funkin, reggaen, soulin sekä rapin yhdistelemiseen.
Lupaavimpiin tulevaisuuden nimiin kuuluu Blois’n kaupungista kotoisin oleva Sawt El Atlas, joka nimellään haluaa viitata vanhempien kotimaahan Marokkoon ja Atlas-vuoristoon. Lisäksi ryhmän musiikki pursuaa raikkaita sekoituksia kaikilta musiikin aloilta marokkolaisista perinnerytmeistä souliin.
Kabilijuuristaan ylpeä toulouselainen rokkia, raggamuffinia ja reggaeta yhdistelevä ryhmä Zebda toi viime kesänä aivan uutta verta radioiden soittolistoille megahitillään Tomber La Chemise. Hitin valtavan suosion turvin miekkoset ovat voineet tuulettaa multikansallisen ja monikielisen Ranskan vitaalisuutta.
Kabilien sisäpiirin suosikkeina pitkään olleet Idir tai Takfarinas ovat kumpikin tänään myös suuren yleisön rakastamia taiteilijoita: kumpaisenkin konsertit täyttävät megasaleja ja ranskalainenkin yleisö syöksyy orientaalisten rytmien tai eksoottisten soitinten tunnelmaan vaikkeivät laulujen kieltä ja sanomaa ymmärtäisikään.
Orientaalisten mausteiden yhdistäminen Andalusian flamencotempoihin on sekin tuore hyvin kaupaksi käyvä tuote, joka vastaa ainakin Ranskassa kansan kyltymättömään eksotiikan ja uusien tanssirytmien kaipuuseen.
Israelilaissyntyisen, egyptiläis-marokkolaisen laulajattaren Ishtarin ja Espanjan Los Niños de Sara -ryhmän muodostama kokoonpano Alabina on yksi Ranskan tämän hetken näkyvimpiä Yhdysvaltoihin ja Japaniin asti markkinoituja tuotteita, jonka äkkiseltään väkinäiseltä kuullostava koostumus toimii saumattomasti.
Alabinan ohella useat muutkin pohjoisafrikkalaista alkuperää olevat taiteilijat ja kokoonpanot levyttävät tänään yhä ahkerammin andalusialaistyyppisiä, flamencohenkisiä sävellyksiä. Useat niistä päätyvät myös sellaisten pariisilaisten diskojen hiteiksi, joissa rai-musiikki on jo arkipäivää anglopoppareiden ja rickymartinien seurassa