Kansalaisjärjestöt yhdistävät ruotsalaiset tuhansin säikein etelään

”Ehkä ero on kansalaisjärjestöissä”, vastaa kehitysyhteistyösihteeri Magnus Walan pitkän miettimisen jälkeen kysymykseen, miksi 1990-luvun talouskriisi ei Ruotsissa Suomen tavoin romuttanut kehitysapua.

Kehitysapua on Ruotsissa toki leikattu moneenkin otteeseen 1990-luvun lopussa, viimeksi toukokuussa, jolloin hallitus asetti kehitysavulle menokaton. Päinvastoin kuin Suomessa, jossa järjestöt vaimein mutinoin alistuivat tilanteeseen, Ruotsissa kansalaisjärjestöt kuitenkin yhdistyivät vastarintaan.

”Leikkausten vastustus toi mukaan järjestöjä myös perinteisen kehitysmaaliikkeen ulkopuolelta ja synnytti uudenlaisia verkostoja”, kertoo vapaakirkkojen Diakonia-järjestön toimintaa organisoiva Walan.

Diakonia itsessään on oiva esimerkki vahvasta ruotsalaisesta kehitysyhteistyöjärjestöstä. Sillä on oma toimisto Boliviassa, Burkina Fasossa, El Salvadorissa, Etelä-Afrikassa, Keniassa, Thaimaassa ja Palestiinan itsehallintoalueella. 70 työntekijän voimin se käyttää vuosittain 200 miljoonaa kruunua etelän auttamiseen.

Walan haluaa painottaa, ettei Diakonian työ olisi mahdollista ilman kansalaisten laajaa henkilökohtaista panosta. Hän viittaa Ruotsin kehitysyhteistyöosasto Sidan teettämään kyselytutkimukseen, jonka mukaan yhä useampi ruotsalainen antaa myös henkilökohtaisesti rahaa kehitysapuun. 48 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi antaneensa viime vuoden aikana rahaa kehitysapuun. Vuonna 1998 vastaava luku oli 34 prosenttia.

Ruotsalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen sateenvarjo-organisaation Forum Sydin uusi puheenjohtaja Margareta Israelsson katsoo asioita eduskunnasta käsin. 17 vuotta Västeråsin sosialidemokraattien kansanedustajana toiminut Israelsson uskoo kollegoidensa olevan aidosti kiinnostuneita kehitysmaista.

”Yksi arkinen tekijä on siirtolaistaustan omaavan äänestäjäkunnan lisääntyminen. Myös kansalaisjärjestöillä on keskeinen rooli. Olisi esimerkiksi kiinnostavaa tehdä tutkimus siitä, kuinka moni kansanedustaja kuuluu jäsenenä johonkin Forum Sydin jäsenjärjestöön. Uskoisin heitä olevan satoja”, sanoo Israelsson. Ruotsin parlamentissa eli Riksdagissa on 349 jäsentä.

Ratkaiseva taistelu kehitysavun tuesta käydään hänen mielestään tiedotusvälineissä. Jos Afrikka nähdään täysin synkkänä paikkana, jossa on vain sotia ja nälänhätää, ei kansalaismielipide jaksa loputtomasti kiinnostua avustusrahoista. ”Tulisi pyrkiä kahdensuuntaiseen tiedottamiseen. Samalla kun sanomme, että tässä on ongelma, meidän tulisi kertoa, että näin pitkälle olemme tulleet. Sidan lisäpanostus kehitysyhteistyöjärjestöjen tiedottamiseen onkin ollut oikea painotus”, arvioi Israelsson.

Riippumattomuus on tahdon asia

Ruotsalainen kehitysyhteistyö on tuhansin säikein kytkeytynyt etelään. Kehitysyhteistyöosasto Sidalla on sopimus noin 2 000 yhteistyökumppanin kanssa, jotka luottavat sen tukeen omien projektiensa toteuttamisessa.

Monet säikeistä ovat kansalaisjärjestöjen punomia. Niiden kautta välittyy etelään 2,3 miljardia kruunua, joista 1,6 miljardia tulee Sidalta ja 700 miljoonaa on järjestöjen itse keräämää rahaa. Järjestöjen apu on myös lisääntymään päin. Viime vuonna se kasvoi kuusi prosenttia. Aivan kaikkia eivät järjestöjen lisääntyneet rahat innosta. Maltillisen kokoomuksen kansanedustaja Göran Lennmarker ehdotti joulukuussa eduskunnassa ei-valtiollisten järjestöjen toiminta-avun pienentämistä yhdeksällä miljoonalla markalla.

”Kyse on tärkeästä periaatekysymyksestä. NGO:iden (Non-Governmental Organizations) tulisi nimensä mukaisesti olla itsenäisiä valtiovallasta. Näillä järjestöillä on välillä tapana ajautua liian riippuvaiseksi valtiovallasta ja siten menettää riippumattomuutensa ja roolinsa julkisen vallan kriitikkona”, perusteli Lennmarker eduskunnassa ehdotustaan.
Margareta Israelsson ei ymmärrä Lennmarkerin ehdotuksen logiikkaa: ”Riippumattomuus on poliittisen tahdon asia ja tuli varsin hyvin esiin esimerkiksi kehitysavun menokattoon kohdistuneessa laajassa arvostelussa.”

Poliittisten päättäjien mukanaolon kansalaisjärjestöissä Israelsson arvioi olevan pääosin myönteistä: poliitikoilla säilyy kosketus kansalaisliikkeisiin ja järjestöt voivat välittää viestinsä suoraan päättäjille.

”Kaksoislojaalisuuden ongelma on tietenkin olemassa. Minulle Forum Sydin puheenjohtajuuden ja kansanedustajan tehtävien yhdistäminen näyttäytyy myös hyvin henkilökohtaisella tavalla. Olen aktiivinen kansainvälisissä lapsiasioissa ja monasti pitkään venyneen illan jälkeen oma lapseni valittaa: ”Äiti, mikset leiki mun kanssani. Miks noi toiset lapset on niin tärkeitä?” ”Siihen on välillä vaikea vastata”, huoahtaa Israelsson 8-vuotiaan tyttärensä piirroksilla ja bolivialaisilla kudontatöillä koristellussa työhuoneessaan eduskunnassa.

TIMO SAARI