Salman Rushdie: Keskiyön lapset

Midnight’s Children, 1981. Suomentanut Arto Häilä, WSOY 1982.

Jotkut kirjat luetaan ahmien. Ne vievät lukijansa lähes fyysiselle matkalle maailmaansa, eivätkä päästä otteestaan kansien sulkeuduttuakaan.

Salman Rushdien Keskiyön lapsissa erilaiset ainekset sulautuvat toisiinsa kuin raaka-aineet monimutkaisessa intialaisessa ruoassa. Siitä huolimatta teos on sattuneesta syystä jäänyt kirjailijan erään myöhemmän luomuksen varjoon.

Keskiyön lapset on kertomus Saleem Sinaista, pojasta, joka syntyi samalla hetkellä kuin Intian valtio eli keskiyöllä 15. elokuuta 1947. Tuosta hetkestä lähtien pojan kohtalo kietoutuu hänen kotimaansa vaiheisiin.

Saleemin elämä on alusta asti merkillisten vaiheiden kirjomaa. Jo synnytyslaitoksella tapahtuu: hoitaja vaihtaa kahden vauvan nimilaput, joten hän ei fyysisesti olekaan sukunsa jäsen.

Saleem Sinai ja Intia ovat yhtä. Päähenkilön valtava nenä on kuin Intian niemimaa, ja kaksi syntymämerkkiä Itä- ja Länsi-Pakistan.

Kymmenvuotiaana hän kokee onnettomuuden ja huomaa omaavansa yliluonnollisia kykyjä. Hän kuulee ihmisten ajatukset. Myöhemmin kyvystä tulee merkittävämpi: hän saa yhteyden satoihin muihin lapsiin, jotka ovat syntyneet lähellä keskiyön hetkeä Intian itsenäistyessä. Kaikilla näillä lapsilla on yliluonnollisia kykyjä.

Hän koettaa luoda lapsista Keskiyön Lasten Kongressin, jolla olisi osa esitettävänä maansa historiassa. Yritys kuitenkin epäonnistuu, koska lapset ovat yhtä toraisia ja omia etujaan ajavia kuin Intiaa hallitsevat aikuisetkin.

Maukasta kerrontaa

Saleem Sinai kertoo elämäntarinaansa 30-vuotiaana. Hän on päätynyt bombaylaisen pikkelsitehtaan johtajaksi, joka valtavalla tarkalla nenällään pystyy muun muassa erottamaan Pepsin Coca-Colasta. Hän pystyy haistamaan raaka-aineiden laadun ja mausteseosten suhteet sekä ihmisten tunteet ja kohtalot.

Tehdas tekee säilykkeitä, Saleem säilöö elämäänsä. Hän kertoo tarinaansa Padmalle, rakastajattarelleen ja kirjoittaa sitä pojalleen, joka on kahden keskiyön lapsen jälkeläinen.

Keskiyön lapsissa joudumme keskelle hämmentävää kerronnan sekoitusta. Samalla kun Saleem kirjoittaa tarinaansa, voimakasrakenteiset naiset hämmentävät viereisessä tehdassalissa valtavia chutney-sammioita. Ruoka toimii teoksessa jatkuvasti erilaisten tunteiden ja kohtaloiden pelikenttänä, mutta pysyy samalla niin konkreettisena, että lukijan ruokahalu herää.

Chutneyn tapaan Keskiyön lapset on sekoitus tulisia ja makeita raaka-aineita ja mausteita.

Keskeinen rakenneosa teoksessa on Intian historia. Sen kirpeyden vastapainona on magian makeus. Magia, Intian ihmeellinen ja monimuotoinen kulttuuri, joutuu toistuvasti historian voimien murskaamaksi. Saleemin ja hänen sukunsa yksityinen tarina tulee osaksi satoja miljoonia ihmisiä liikuttaneita tapahtumia. Kirjassa on paljon verta ja surua. Mutta myös vastustamatonta huumoria.

Maagiset ihmeet ja realistinen historia elävät teoksessa rinnakkain, mutta eivät ole immuuneja toistensa vaikutukselle. Rönsyilevä kertoja Saleem Sinai sitoo nämä elementit yhteen. Välillä hän muokkaa historiallisia tosiseikkoja tarinaan paremmin sopivaksi. Magian voi paikoitellen tulkita vertauskuvalliseksi, välillä taas mahdoton on todellista. Intia on maaginen maa.

”Keskiyön lapset olivat myös ajankohdan lapsia: historian siittämiä, nähkääs. Sellaista saattaa sattua. Etenkin maassa joka itsessään on eräänlainen uni.”

Historian kudos

Mitä sitten opimme Intian historiasta? Saleem Sinain ja muiden keskiyön lasten maagiset voimat voi tulkita allegoriaksi Intian valtion suuresta ideasta. Valtava ihmismassojen demokratia, jossa eri kielet, kulttuurit ja uskonnot eläisivät nauttien maan mahtavasta historiasta ja saavutuksista. Mahdollisuuksia siis on.

Tämä kaikki kuitenkin tuhoutuu ihmisten vihaan, kateuteen, oman edun tavoitteluun ja pikkusieluisuuteen. Muslimit ja hindut, köyhät ja rikkaat, eri kieliryhmät käyvät toistensa kimppuun. Keskiyön lapset nujerretaan, sterilisoidaan, ja he menettävät maagiset kykynsä. Tämä tapahtuu Lesken, Indira Gandhin, valtakaudella. Rushdiella on teräviä mielipiteitä Intian lähihistoriasta.

Unelmat tuhoutuvat ja maagisista lapsista tulee tavallisia. Saleem Sinai kokee historian viimein jättävän hänet rauhaan, mutta – kuten Intia? – hän on pysyvästi vahingoittunut: hän tuntee hajoavansa hitaasti tomuksi.

Saleem elää jatkuvasti tilassa, jossa hän sekä tuntee kuuluvansa johonkin yhteisöön, mutta samalla olevansa ulkopuolinen. Maagiset kyvyt erottavat hänet tavallisista ihmisistä. Hän on kasvanut perheensä poikana, mutta äkkiä paljastuu ettei hän olekaan sukua ihmisille, joita hän on pitänyt äitinään, isänään ja sisarenaan. Hän myös muuttaa Intiasta Pakistaniin ja takaisin.

Alamme aavistella, että tässä vierauden ja tuttuuden pelissä on jotain kirjailijan omasta liikkumisesta englantilaisen ja intialaisen kulttuurin välillä.

Keskiyön lasten kerronta on mielenkiintoinen sekoitus itää ja länttä. Sisältö on itämainen, mutta kirjallisesti ja kerronnallisesti teos asettuu länsimaiseen kirjallisuuteen. Koko lajityyppi, maaginen realismi, jota Rushdien teoksen voi katsoa edustavan, on samankaltainen synteesi. Rushdien kielikin on hybridi. Alkuteoksessa on runsaasti intialaisia ilmaisuja, joita suomalainenkin lukija voi maistella oivallisesta käännöksestä.

Rushdie saa tekstinsä maistumaan elämältä. Maut ja hajut vievät Saleem Sinain muistojensa menneeseen maailmaan, ja emme voi kuin seurata mukana tähän maagiseen todellisuuteen, jossa tarinat kehittyvät symmetrisiksi sykleiksi, Intian ikivanhan historian osaksi.

VESA SISÄTTÖ