Vaimokauppa Filippiineiltä laantui, mutta ennakkoluulot jäivät.
Sir Vili on kadonnut. Filippiinojen vaimokaupalla valtakunnan julkkikseksi nousseen Veli Karppasen pieni toimisto Tikkurilassa näyttää autiolta. Mikään tieto pienteollisuusrakennuksen sivurapussa ei opasta missä Sir Vilin välityspalvelun kulissina käyttämä ”Kaukomaiden Ystävyyden Seura” sijaitsee, vai sijaitseeko missään.
Puhelinluettelo tuntee yhä järjestön, mutta soitto sen numeroon tuottaa ihmeellisten avaruusäänien sekamelskan kunnes puhelin kokonaan mykistyy.
Sir Vili, missä luuraat? Oletko vihdoin toteuttanut Seura-lehdessä pari vuotta sitten väläyttämäsi siirtymisen Norjaan, jossa mielestäsi ymmärretään paremmin filippiinojen välitystoiminnan merkitys?
Kirjailija ja kansalaisaktivisti Riitta Vartti ei Sir Viliä kuitenkaan kaipaa. Toista vuotta Filippiineillä asunut Vartti on joutunut huomaamaan, että Veli Karppasen työn perintö elää ja voi hyvin.
Filippiiniläisnaiset joutuvat yhä kantamaan menetettyä mainettaan. Sitkeästi heihin on takerrutettu leima alistuvina ja aina valmiina palvelijattarina, jotka eivät vaadi tasa-arvoa avioliitossaan
Kymmenkertainen legenda
Kaikki alkoi syyskuussa 1995, kun Helsingin Sanomat julkaisi koko sivun artikkelin otsikolla ”Suomeen tullut lähes tuhat filippiiniläistä vaimoa”. Legenda oli syntynyt: Sir Vili, perätupien naisenkipeiden aikamiespoikien sankari ja toisaalta miessika, jota kaikki feministit rakastivat vihata.
”Luvut olivat vahvasti – kymmenkertaisesti – liioiteltuja”, sanoo Vartti. ”Laajimmillaan Suomeen muutto oli runsaat sata filippiiniläistä vuodessa. Tällä hetkellä heitä asuu täällä noin 750, joista runsas 500 on Filippiinien kansalaisia.”
Myös kuva maaseudun miesten yksinäisyyttä helpottavasta vaimovälityksestä on tilastojen valossa väärä.
”Tosiasia on, että 70 prosenttia filippiinoista asuu suurimmissa kaupungeissa. Heidän työllisyystilanteensa on myös ulkomaalaisryhmäksi kohtalaisen hyvä: kun ulkomaalaisista keskimäärin 5060 prosenttia on vailla työtä, on filippiinojen työttömyysprosentti noin 30. Moni heistä on täällä töissä ulkomaiden lähetystöissä, ei vaimoina”, kumoaa Vartti ennakkokäsityksiä.
Myytti aasialaisesta naisesta
Monet samanaikaiset syyt vaikuttavat Vartin mukaan filippiiniläisten haluun hakeutua ulkomaille. Syvä talouskriisi, köyhyys ja velkaantuminen, liian nopea väestönkasvu, poliittiset levottomuudet ja ympäristöuhat luovat painetta maastamuuttoon, jota Filippiinien hallitus vielä aktiivisesti tukee.
Siirtotyöläisten lähettäminen ulkomaille ansiotyöhön on ollut maan hallitusten kehitysstrategian osa viimeiset kaksikymmentä vuotta. Onkin arvioitu, että Filippiineille saapuu virallisia ja epävirallisia reittejä noin 8 miljardia dollaria vuosittain.
Jopa 6,5 miljoonalle ulkomailla työskentelevälle filippiiniläiselle kyse on perheen ja suvun toimeentulon turvaamisesta. Ulkomaantulojen avulla koulutetaan seuraavaa sukupolvea, parannetaan elämisen tasoa ja korvataan puuttuvat vanhuuseläkkeet.
”Vaikka taloudelliset paineet toisaalta ymmärretään, kohdistuu filippiinoihin monenlaisia ristiriitaisia pelkoja ja toiveita. Heitä pidetään sekä laskelmoivina rahan perässä juoksijoina että samalla suvun eteen uhrautuvina alistujina”, kuvailee Vartti.
”Myytti Aasian naisesta kaikkeen tyytyväisenä ja vaiteliaana kaunottarena on myös haluttu nostaa lyömäaseeksi länsimaisten naisten emansipaatiota vastaan. Ironista on, että juuri filippiinat ovat saaneet nöyrän palvelijattaren leiman, vaikka naiset siellä ovat huomattavan koulutettuja ja emansipoituneita.”
Vaimosuosikeiksi nousivat thaimaalaiset
Vaimovälitys Filippiineiltä on lähes kokonaan hiipunut, jota osaltaan todistaa solmittujen seka-avioliittojen vähentyminen. Vuonna 1998 suomalaisten ulkomaalaisten kanssa solmimista 1581 avioliitosta 25 tapahtui filippiiniläisen kanssa. Uusiksi vaimosuosikeiksi ovat löytyneet thaimaalaiset, joiden kanssa vuonna 1998 solmittiin 86 liittoa. Tarkkaa tietoa siitä, kuinka monissa edellä mainituista liitoissa oli kysymys jonkin asteisesta kaupasta, ei ole.
Vartin mielestä ongelman ydin on ihmissuhteiden kaupallistamisessa. Sen pohjalta nousevat kysymykset hyötymisestä, riistosta ja tasa-arvosta liitossa.
”Eräältä osin kyse on massaturismin ja seksiteollisuuden yhteiselosta. Thaimaassa vierailee vuosittain 40 000 suomalaista turistia ja toisaalta miestenlehdet sekä internet ovat täynnä thai-seksin mainontaa. On mahdotonta esimerkiksi erottaa Helsingin eri thai-hierontaa tarjoavista paikoista todella vain hierontaa tarjoavat. Ja näin taas leimataan kaikki thai-naiset”, arvioi suomalaisten miesten Kaakkois-Aasiaan suuntautuvasta seksiturismista tohtorin väitöskirjaa valmisteleva Vartti.
Naiskauppa Euroopassa
Filippiinojen välitys on kuitenkin vain minimaalinen osa Euroopan naiskaupasta. Suomen ekumeenisen kasvatuksen yhdistyksessä naisiin kohdistuneeseen väkivaltaan perehtynyt Riitta Virkkunen osallistui viime joulukuussa Hollannissa järjestettyyn eurooppalaiseen naiskauppaa käsitelleeseen seminaariin.
Seminaarissa todettiin, että naiskauppa on siinä määrin hämäräbisnestä, ettei tarkkoja lukuja sen laajuudesta ole saatavissa. Poliisitietojen mukaan itäeurooppalaisia naisia elää Länsi-Euroopassa laittomasti yli 100 000. YK:n kehitysohjelma UNDP arvioi kehitysmaista kuljetettavan Länsi-Eurooppaan halpatöihin, harmaille markkinoille ja seksiteollisuuden palvelukseen vuosittain 500 000 naista.
Virkkunen kuuli kokouksessa lukuisia tositarinoita nuorten naisten kokemuksista: ”Aluksi heille tarjottiin hyvin palkattuja töitä tarjoilijoina ja tanssijoina tai vaikkapa au-pair -perheissä, mutta vieraaseen maahan tultuaan he menettivät passinsa, joutuivat lukkojen taakse ja heidät myytiin bordelliin. Luvattua työlupaa ei ole koskaan hankittukaan, ja kun turistiviisumin voimassaoloaika päättyy, naiset tietävät olevansa laittomasti maassa. Tämä lisää pelkoa ottaa yhteyttä poliisiin ja usein epävarmuutta aiheuttaa myös kielitaidottomuus.”
Virkkusen mielestä naiskaupan perimmäisenä syynä ovat valtavat elintaso- ja tuloerot maailmassa.
Euroopan sisäisten rajojen avautuminen kymmenen viimeisen vuoden aikana ja taloudellinen polarisaatio ovat osaltaan vauhdittaneet ilmiötä.
Tukiverkostot lisääntyvät
Naiskaupan uhrit kokevat vaikeutensa useimmiten yksin. Apua on Virkkusen mukaan kuitenkin yhä enemmän saatavilla.
”Yksi naisten tukiverkosto on La Strada, jonka tarkoituksena on ehkäistä naiskauppaa keskisessä ja itäisessä Euroopassa. La Strada-ohjelmia on nyt Puolassa, Tsekissä, Ukrainassa ja Bulgariassa. Esparanza-säätiö on puolestaan Hollannissa ja Kolumbiassa toimiva projekti, joka auttaa Latinalaisesta Amerikasta tulevia prostituoituja.”
Naiskauppa tuo myös kirkon vastattavaksi monia kipeitä kysymyksiä: ”Kirkkojen tulee kohdata, että ne itse ovat osa ongelmaa. Seksuaalinen väkivalta on usein peitelty vaikenemalla. Meidän on pakko kysyä, onko teologiamme ja opetuksemme ollut kehittämässä ja pitämässä yllä kulttuuria, joka saa kristityt hyväksymään naisten pakottamisen ja alistamisen”, pohtii Virkkunen.
TIMO SAARI