Kolumbian sisällissota uhkaa laajeta, jos yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamisen sijasta keskitytään militarisointiin.

”Kun kolumbialaiset taistelevat saavuttaakseen demokratiansa ja kitkeäkseen laittoman huumekaupan, he taistelevat meidän puolestamme. Jos he kerran ovat valmiita kamppailuun, meidän tulee maksaa siitä osamme. Olen ylpeä allekirjoittaessani sopimuksen, joka lupaa tämän avun.”

Näillä sanoilla Bill Clinton vahvisti heinäkuun puolivälissä sopimuksen Yhdysvaltojen ja Kolumbian hallituksen välillä. Sopimukseen kuuluu 1,3 miljardin dollarin sijoittaminen huumeidenvastaiseen taisteluun. Summa ylittää kolminkertaisesti esimerkiksi Suomen viimevuotisen kehitysyhteistyöbudjetin.

1,3 miljardia dollaria ovat osa Kolumbia-suunnitelmaa – Plan Colombia – joka on presidentti Andres Pastranan hallituksen merkittävin kehitysohjelma. Virallisen määritelmän mukaan Kolumbia-suunnitelma pyrkii kansainvälisen tuen avulla pelastamaan Kolumbian taloudellisesta lamasta, lopettamaan neljäkymmentä vuotta maata tuhonneen sisällissodan ja taistelemaan huumekauppaa vastaan.

Vaikka Kolumbia-suunnitelma pitää sisällään lukuisia aloitteita yhteiskunnallisten epäkohtien ratkaisemiseksi, suurin osa 1,3 miljardista dollarista käytetään Etelä-Kolumbiassa käytävään huumeiden vastaiseen sotaan. Summaan sisältyy muun muassa kahden huumeidenvastaisen pataljoonan rahoittaminen ja kuudenkymmenen sotahelikopterin hankinnat. Tätä taustaa vasten vaikuttaa selvältä, että Kolumbia-suunnitelma on ennen kaikkea sotilaallinen ohjelma, jonka tavoitteena on sissien kukistaminen.

Yhdysvaltojen avustuspaketti on keskittynyt tukemaan hallitusta ja erityisesti armeijaa maan eteläosan laajojen varustautumattomien alueiden militarisoimiseksi. Suurin osa kokaviljelyksistä sijaitsee maan eteläosassa, Putumayon ja Caquetan hallintoalueilla. Näitä alueita hallinnoivat maan suurimman sissiarmeijan, Kolumbian vallankumousarmeijan eli FARC:in (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia) joukot.

Kokanviljely siirtyi Kolumbiaan

Samaan aikaan kun Yhdysvaltain huumeidenvastainen yksikkö DEA (Drug Enforcement Administration) ja Perun sekä Bolivian hallitukset hehkuttavat kokaviljelmiensä kitkemisen onnistuneen loistavasti, näkymät Kolumbiassa ovat varsin toisenlaiset. Noiden maiden huumeiden vastaisten operaatioiden menestys on merkinnyt ainoastaan viljelyn siirtymistä pohjoisemmaksi. Tämä osoittaakin huumeidenvastaisen taistelun rajallisuuden. Vuodesta 1995 kokalehden tuotanto Kolumbiassa on DEA:n arvioiden mukaan kaksinkertaistunut. Nyt viljelypinta-alaa arvioidaan olevan noin 122 500 hehtaaria.

Tällä hetkellä 80 prosenttia maailmanmarkkinoista kattava Kolumbia ei ole ainoastaan maailman suurin kokaiinin tuottaja vaan myös suurin kokalehden tuottaja. Kolumbialaisille huumekauppiaille tämä on merkinnyt voittojen kasvua, sillä kokatahnaa ei enää tarvitse tuoda Boliviasta tai Perusta. Kolumbian valtiovallalle kokalehden tuottamisen lisääntyminen maassa on puolestaan merkinnyt kansallisen epävakauden lisääntymistä ja sodan raaistumista.

Suurin osa sisällissodan osapuolista kartuttaa kassaansa suoraan tai epäsuoraan huumekaupasta saatavilla resursseilla. Toisin sanoen: rikkaiden maiden kokaiinin käyttäjät ovat Kolumbian sisällissodan rahoittajia.

Sissien taloudellinen valta kasvaa

Bolivian ja Perun viljelysten siirtyminen FARC:n ja toisen kolumbialaisen sissijärjestön, Kansallisen vapautusarmeijan ELN:n (Ejercito de Liberación Nacional), hallinnoimille alueille on kasvattanut sissien taloudellista valtaa. Sissijärjestöt ovat kasvaneet samaa tahtia kuin viljelysten määrä.

Pelkästään FARC:n riveissä taistelee tällä hetkellä 17 000 aseistautunutta kolumbialaista. Se on jo todellinen ”armeija”, joka toimii puolessa maan kunnista. Näin suuren sotilasjoukon ylläpitäminen vaatii paljon rahaa. Sissit rahoittavat toimintansa kidnappauksilla, ryöstöillä, kiristyksillä ja sijoituksilla. Ylivoimaisesti merkittävimmän osan tuloistaan ne saavat kuitenkin huumekaupasta.

Sissit perivät veroa niin kokalehden tuottajilta, tahnan jalostajilta kuin kauppiailtakin. Kun tahnan ostajien agentit saapuvat sissien valtuuttamina jalostusalueille, he samalla sitoutuvat maksamaan veroa kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttiin. Huumevälittäjien osallisuus sodan rahoittamisessa on siis varsin ratkaiseva.

Edellä mainittujen syiden vuoksi rauhaa tukevat kolumbialaiset pelkäävät, että Pohjois-Amerikan huumekaupan kitkemiseen suuntaamasta tuesta tulee lopulta sota kapinallisia vastaan. Resurssien tulva saattaa vaarantaa niin FARC:n kuin ELN:n kanssa virinneitä rauhanneuvotteluja. FARC:n äänitorvi Raul Reyes on sanonut, että Kolumbialla on nyt ”tasan kaksi vaihtoehtoa: saavuttaa rauha yhteiskunnallisella oikeudenmukaisuudella – ei luovuttamalla tai alistumalla – tai aloittaa Kolumbia-suunnitelman kehittelemä sota, jonka tulokset ovat ennalta arvaamattomat”.

Puolisotilaalliset joukot – mafian perilliset

Toinen tekijä Kolumbian sodassa ovat oikeistolaiset puolisotilaalliset joukot. Ne syntyivät 80-luvun puolivälissä yksityistä oikeudenmukaisuutta valvoviksi joukoiksi, joita rahoittaa mafia.

Vasemmistolaisten sissien kidnappausten ja piiritysten kohteeksi valittiin uusrikkaat eli pääasiassa huumekauppiaat. Turvallisuutensa takaamiseksi he alkoivat rahoittaa ja harjoituttaa yksityisen oikeudenmukaisuuden joukkoja, joista on sittemmin tullut maanosan raaimpia ihmisoikeuksien loukkaajia. Amnesty International syyttää Kolumbian puolisotilaallisia joukkoja 70 prosentista maan ihmisoikeusloukkauksista. Jopa armeijan on todistettu olevan osallisena puolisotilaallisten hirmutöissä.

Kolumbian itsepuolustusjoukkojen yhdistys on maan puolisotilaallisten joukkojen kattojärjestö. Sen johtaja Carlos Castaño tunnusti viime maaliskuisessa televisiohaastattelussa , että 70 prosenttia hänen järjestönsä tuloista tulee suoraan tai epäsuoraan huumekaupasta. Castaño myönsi myös, että hänen järjestönsä huolehtii huumekauppiaiden turvallisuudesta.

”Vaikka halveksin huumekauppaa, toimimme kauppiaiden ja jalostajien työskentelyalueilla… heidän maa-alueitaan, autojaan ja omaisuuttaan vartioiden… Jokaista sataa hehtaaria kohden 20 on huumekauppiaiden omistuksessa, ja siksi heidän tulee maksaa minulle”, Castaño kertoi.

Itsepuolustusjoukot eivät ole rahoittaneet toimintaansa viime vuosina ainoastaan suurten maanomistajien – usein huumepohattojen – varoilla. Sissien tavoin itsepuolustusjoukot ovat alkaneet periä veroa kokanviljelijöiltä ja kokatahnan jalostajilta. Kokanviljelijöiden markkinapaikkojen hallitsemiskilpailu on käynnistänyt uuden verisen luotisateen.

Puolisotilaallisten joukkojen ja sissien välisestä sodasta viljelmien hallitsemiseksi nähtiin kuvaava esimerkki vuoden 1997 heinäkuussa. Maan itäisellä tasankoalueella Mapiripánissa kidutettiin ja surmattiin 49 ihmistä, joiden epäiltiin toimineen yhteistyössä sissien kanssa. Itsepuolustusjoukkojen tavoitteena olikin karkottaa FARC seudulta ja anastaa alueen laiton talous itselleen. FARC:n karkotettuaan itsepuolustusjoukot neuvottelivat viljelijöiden ja huumekauppiaiden kanssa kokatahnaveron kuuteen prosenttiin. Sissien perimä veroprosentti oli ollut kymmenen.

Aseteollisuus korjaa hyödyn

Poliittisen ja taloudellisen tuen tarpeessa presidentti Pastrana yrittää pitää yllä suhteita Euroopan hallitusten kanssa. Kolumbian hallituksen kutsumana Madridissa pidettiin heinäkuun alussa kokous, jossa etsittiin mahdollisia tukijoita. Pastranan hallitus peräänkuulutti maansa rauhan prosessille huomattavia resursseja ja poliittista tukea.

Madridin kokouksessa Euroopan Unionin valtiot jakautuivat suhtautumisessaan Kolumbia-suunnitelmaan. Euroopassa Yhdysvaltojen äänitorvena toimiva Englanti sekä Espanja osoittivat kannattavansa Yhdysvaltojen aloitetta. Sitä vastoin Suomi, Belgia, Hollanti, Italia ja Ruotsi eivät suhtaudu yhtä myönteisesti Washingtonissa lanseerattuun sotilaalliseen suunnitelmaan eikä niihin keinoihin, joilla kehitysohjelma aiotaan toteuttaa.

Myös kansalaisjärjestöt kokoontuivat Madridissa neuvottelupöydän ääreen. Ne arvostelivat hyvin kriittisesti Kolumbia-suunnitelman sotilaallista luonnetta. Kansalaisjärjestöt korostivat, että Kolumbia-suunnitelmalla on tuhoisia vaikutuksia ympäristölle, ja että se vain vahvistaa puolisotilaallisten joukkojen iskuja. Näin ollen Kolumbia-suunnitelman ainoat hyötyjät tulisivat olemaan yhdysvaltalaiset asetehtaat. Järjestöt kritisoivat myös kokousta nimittäen sitä ”pumpuliksi, johon käärittynä Yhdysvaltojen aseet kuljetetaan taistelualueelle”.

Pumpuliin käärittynä tai ilman – aseet ja huoltoapu ovat jo matkalla. Tällä tavoin toteutettuna Kolumbia-suunnitelma ei voi johtaa muuhun kuin uusiin kuolemiin, korruption lisääntymiseen ja yhteiskunnan lopulliseen romahtamiseen. Sen sijaan, että tehtäisiin jotain koko ajan kasvavalle kokaiinin kysynnälle, rahanpesulle ja kemialliselle jalostukselle, on päätetty kärjistää sisällissotaa entisestään.

Suomessa vieraileva Kolumbian kansallisen yliopiston politiikan tutkija Mauricio Romero suhtautuu niin ikään epäilevästi Kolumbia-suunnitelmaan.

”Olisi mahdollista toteuttaa aivan erilaista huumeidenvastaista politiikkaa. Mahdollisuuksia ovat ainakin vaihtoehtoisten viljelykasvien ohjelmat, joihin saataisiin tukea kansainväliseltä yhteisöltä, kansalaisjärjestöiltä ja kirkolta. Kyse on ainoastaan Kolumbian ja Yhdysvaltojen hallitusten halusta toteuttaa tämänkaltainen ohjelma.”

Taistelu huumekauppaa vastaan on varsin ristiriitaista, sillä mitä tehokkaampaa se on – siis mitä suurempia takavarikoinnit ovat, mitä enemmän viljelmiä kitketään ja mitä enemmän sissijärjestöjä ja itsepuolustusjoukkoja yritetään taivutella – hinnat nousevat ja tekevät kaupankäynnin entistä houkuttelevammaksi ja kannattavammaksi.

Pelkästään tarjonnan supistaminen ei voi olla ihmelääke, jota Yhdysvallat ja Eurooppa yrittävät myydä latinalaisamerikkalaisille. Niin kauan kuin on kysyntää, on myös tarjontaa.

Vasta kun huumekauppa ymmärretään yhteiskunnalliseksi ja eettiseksi ongelmaksi eikä aikamme väistämättömäksi paholaiseksi, voidaan alkaa suunnitella toimivia ratkaisuja. Jos näin ei tapahdu – mikä valitettavasti on kaikkein todennäköisintä – meidän kaikkien tulee totuttautua siihen makaaberiin spektaakkeliin, jota Kolumbiassa nyt eletään.