Sama taivas eri maa.
Maahanmuuttajan tarina.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999, toim. Laura Huttunen.
Täytyy ihan rehellisesti sanoa, etten ole pitkään aikaan lukenut yhtä kiinnostavaa ja koskettavaa kirjaa kuin maahanmuuttajien tarinoista koottu Sama taivas eri maa. Hyvän lukukokemuksen tunnistaa muun muassa siitä, että kirjaan piti suhtautua säästellen, lukea teksti silloin, toinen tällöin. Kirjaa ei olisi voinut hotkaista kerralla, koska silloin samankaltaiset kertomukset olisivat puuroutuneet yhdeksi maahanmuuttaja-, pakolais- ja ulkomaalaismössöksi niin kuin niillä mediassa usein on tapana.
Hyvä valinta oli nimetä kirja yksikössä Maahanmuuttajan tarinaksi. Jokaisen tarinan takana kun on yksilöllinen kokemus siitä huolimatta, että esimerkiksi Venäjältä tulleiden inkeriläisten tai entisestä Jugoslaviasta tulleiden tarinoissa toistuvat samat elementit karkotuksineen, kaupunkeihin muuttokieltoineen ja maahanmuuttojonoissa seisomisineen.
Tunteiden täysi kirjo
Hyvä lukukokemus myös herättää tunteita. Niiden kirjo oli tämän kirjan tarinoissa laidasta laitaan. Esimerkiksi espanjalaisen Santiago Francon muuttomatka Madridista Imatralle sai minut kiemurtelemaan naurusta, kun taas entisen Jugoslavian pakolaisten kanssa elin lämmittämättömien asuntojen kurjuuden ja omaisten kaipuun itku kurkussa.
Samalla ihmettelin, kuinka paljon enemmän nämä kertomukset minua koskettivat verrattuna viime kevään televisiossa nähtyihin Kosovo-uutisiin. Tarinamuoto, ihmisen oma ääni on kerronnan vanhin muoto, joka ei ole menettänyt tehoaan.
Mutta yksi tunne kohosi ylitse muiden: kiukku! Kiukku siitä, että ihmiset, joilla on näin monipuolista elämän- ja työkokemusta, joutuvat Suomessa jonottamaan tyhjän panttina päästäkseen kielikursseille ja ammattikoulutukseen. Vain muutama kirjoittaja on sijoittunut suomalaiseen työelämään. Minkä resurssin heissä hukkaammekaan.
Kielien kiemuroissa
Kirjan tarinat ovat osa Pakolais- ja siirtolaisuusasiain neuvottelukunnan ja Tampereen yliopiston Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen yhdessä vuonna 1997 järjestämästä kirjoituskilpailusta. Kirjoituksia tuli yhteensä 73 tekstiä, joista 16 on valittu kokoelmaan. Kaikkia tekstejä tullaan käyttämään aineistona sosiologian ja sosiaalipsykologian laitoksen tutkimuksessa.
Julkaistut tekstit on jaoteltu kolmeen osaan sen mukaan, mistä syystä kirjoittaja on Suomeen päätynyt. Osat on nimetty seuraavasti: Suomeen opiskelemaan, avioliittoon, Pakolaistarinoita ja Venäläis- ja inkeriläistarinoita. Kirjan loppuun on liitetty kirjoituskilpailun ohjeet sekä tietoa kirjoittajien kansallisesta ja kielellisestä jakaumasta.
Kaikki kirjan tekstit eivät suinkaan ole kaunokirjallisesti ansiokkaita, vaikka niitäkin joukossa on. Espanjalaisen Santiago Francon teksti oli ansiokkaimmasta päästä sekä kielellisesti että kyvyssään rakentaa jännitystä: miten nuoren perheen Imatralla tuleekaan käymään. Ja lopun helpotuksen huokaus, kun elämä kaikesta huolimatta alkaa sujua.
Kokemus puolikielisenä elämisestä välittyy Francon tekstissä. Kirjoittaja käyttää sujuvasti maahanmuuttajalle käytännön pakosta kehittyvää tapaa yhdistää kahta kieltä tullakseen edes jotenkuten ymmärretyksi. Hänellä on myös avoimet silmät havainnoida suomalaista elämäntapaa.
Mitä kaikkea osaammekaan tehdä esimerkiksi oluella? Juomme sitä virkistääksemme itseämme, kaadamme sitä over the saunamakkara, sekoitamme sitä with löylyt over kiuas ja lisäksi käytämme sitä grillien sammutukseen, pienten saunaonnettomuuksien desinfioimiseen ja lopuksi suihkutamme sitä toistemme päälle.
Ja kuinka nerokasta on suomen kieli! Franco arvelee, että sieni- ja marjakulttuuri on Suomessa niin laajalle levinnyt, että sen vuoksi meillä on jopa erityiset verbit sienten- ja marjojenpoimimistoiminnalle. Toisella kielellä sienestäminen kuulostaisi tällaiselta: I go to mushroom, you go to mushroom jne.
Kun naapurit muuttuvat vihollisiksi
Yhtenäisintä tarinaa kertovat entisestä Jugoslaviasta tulleet pakolaiset. Heidän kertomuksissaan toistuu hämmästys siitä, kuinka aiemmat naapurit ja ystävät pikkuhiljaa muuttuvat vihollisiksi. Aluksi kuullaan taistelu-uutisia maan toiselta laidalta, kunnes pikkuhiljaa on pakko myöntää, että sota on omassa kaupungissa ja naapurit ovat lakanneet tervehtimästä. Tämäkin on tuttua lyhyistä uutisraporteista, mutta ajatella, että se on voinut tapahtua seinän takana asuvalle naapurilleni!
Kirjoittajat ovat saaneet kertoa tarinansa sillä kielellä, jonka parhaiten hallitsevat. Kokoelmaan valikoitujen tekstien kääntämiseenkin tarvittiin siksi englannin, venäjän, saksan, bosnia/serbokroatian, persian, vietnamin ja albanian kääntäjiä. Käännös on olennainen osa kertomusta, ja lopputulos vaihtelee. Valitettavaa kuitenkin on, että kääntäjien nimiä ei kirjassa mainita lainkaan.
Muut kirjat Kumppanissa 4/00:
Zimbabwelaista elämänviisautta
Nuotiotarinoita Afrikasta