Michel Tournier:
Perjantai eli Tyynen meren kiirastuli
Suomennos Eila Kostamo, Tammi 1980. Alkuteos Vendredi ou les limbes du Pacifique, 1967.
Jos autiolle saarelle pitäisi ottaa mukaan yksi kirja, se voisi olla Michel Tournierin Perjantai – eikä alkuperäinen Daniel Defoen Robinson Crusoe. Tournierin robinsonadi on syvällisempi.
Defoen Robinson Crusoe (1719) on yksinkertainen seikkailu- ja selviytymistarina, länsimaisen kulttuurin ylistyslaulu. Saarelle ajautunut Robinson kolonisoi paikan yksinään – ottaa sen luonnonvarat käyttöönsä, laatii lait ja harjoittaa uskontoa. Kuin tilauksesta hänelle putoaa yksi alamainenkin, Perjantai, josta ilman muuta tulee hänen palvelijansa. Pelastuttuaan 28 vuoden haaksirikon jälkeen Crusoe tekee saaresta yksityisen siirtomaansa ja rikastuu.
Tournierin Perjantaissa opettajan ja oppilaan suhde kääntyy ensin päälaelleen mutta antaa lopulta tilaa todelliselle veljeydelle.
Tournierin teoksessa kaikki on toisin. Nimestään huolimatta kirjan päähenkilö on haaksirikkoutunut Robinson Crusoe, mutta Perjantailla on tarinassa keskeinen rooli länsimaisen kulttuurin vaihtoehtona.
Villi taltuttaa sivistyksen
Robinsonin kokemukset saarella jakautuvat selviin vaiheisiin. Yritettyään turhaan kaikin keinoin päästä takaisin sivistyksen pariin Robinson suistuu rappiotilaan, rypemään kuumassa mutakuopassa sikojen tavoin. Crusoe nousee kuopastaan siirtymällä toiseen ääripäähän.
Defoen kirjan tavoin hän omin voimin perustaa sivilisaation uudestaan, kesyttää vuohet ja viljelee viljaa tehdäkseen leipää. Kaikki tämä on periaatteessa tarpeetonta, sillä saarella voi elää ponnistelemattakin. Silti Robinson luo yhden hengen kapitalismin: vaurastuakseen hän jopa varastoi viljaa järjettömiä määriä.
Pieni epäilys alkaa kuitenkin elää Crusoessa. Suhde saareen muuttuu – siitä tulee hänen rakastettunsa. Öisin Robinson pysäyttää rakentamansa vesikellon, ja tässä ajattomassa tilassa hän yhtyy saaren kanssa ”vaaleanpunaisessa uomassa”. Paikalle nousee outoja valkeakukkaisia kasveja, lemmenmarjoja.
Keskellä tätä hallinnonalaisen saaren vaihetta Perjantai astuu kuvaan, kun Robinson pelastaa araukaani-intiaanin heimolaistensa uhrausmenoista. Robinsonin palvelijaksi ryhtyvä Perjantai on tottelevainen kuin koira, mutta se ei riitä Crusoelle, joka huomaa kauhukseen, että hänen vaalimansa sivistyksen ylläpito ei merkitse mitään intiaanille. Päinvastoin, sivistys valuu villistä kuin vesi hanhen selästä, ja Crusoe joutuu kohtaamaan valkoisen miehen taakan: ”Hän antaa minulle enemmän työtä kuin tekee sitä.”
Lopulta Crusoe huomaa, että vaaleanpunaisen uoman lemmenmarjoihin on ilmestynyt kukkia, joissa on tummia viiruja. Perjantai on luonut oman suhteen saareen.
Robinson tuntee että muutos on tapahtumassa. Osat kääntyvät nurinpäin, kun Perjantai vahingossa räjäyttää Crusoen ruutivaraston ja samalla koko saaren sivistyksen merkit. Nyt Perjantaista tulee Robinsonin opettaja: ei enää viljelyä, karjanhoitoa, lakeja eikä aikatauluja.
Perjantai ja Robinson elävät jatkuvassa nykyhetkessä, syövät luonnon antimia ja toteuttavat päähänpistojaan. Robinson luopuu aurinkovarjostaan ja antautuu auringon rakastettavaksi. Hän makailee rannalla, opettelee kävelemään käsillään ja nukkumaan puussa. Kun pelastava laiva lopulta saapuu, Robinson päättääkin jäädä saarelle. Sen sijaan Perjantai lähtee.
Perjantai, idealisoitu intiaani
Michel Tournier sanoo kirjoittaneensa Perjantain antropologi Claude Lévi-Straussin innoittamana. Sen teemana on hänen mukaansa kahden kulttuurin kohtaaminen. Aivan siitä ei kuitenkaan ole kyse. Tournierin Perjantai ei ole aito intiaani vaan pikemminkin rousseaulaisen villin ideaalityyppi. Hän elää luonnon tahdissa, onnellisessa sopusoinnussa maailmansa kanssa. Todellisella intiaanilla olisi mukanaan oma kulttuurinsa, joka olisi aivan yhtä monimutkainen kuin länsimainen kulttuuri.
Lisänimi ”Tyynenmeren kiirastuli” antaa vihjeen siitä, mistä kirjassa on kysymys. Autiolla saarella sekä Crusoe että Perjantai ovat kuolleita omalle kulttuurilleen. Kiirastuli on välivaihe ennen taivasta tai helvettiä, ja haaksirikkoutuneet kantavat mukanaan omia kulttuuriperimiään, joista heidän on tässä tilassa luovuttava ja luotava uusi tapa elää. Tosin Tournier kertoo meille vain Robinsonin tarinan.
Tournierin Perjantai kertoo suvaitsevaisuudesta. Robinson havahtuu huomaamaan ”villissä” ihmisyyden. Opettajan ja oppilaan suhde kääntyy ensin päälaelleen ja antaa sitten tilaa todelliselle veljeydelle. Perjantai ja Robinson luovat oman kahden hengen sivilisaationsa.
Defoen alkuperäinen Robinson tapahtuu 1600-luvulla. Tournier on siirtänyt tapahtumat sata vuotta eteenpäin, valistuksen vuosisadalle. Tämä on tietoinen näpäytys länsimaiden suurelle tarinalle. Tournier saa meidät pohtimaan rakenteita, joiden vankina olemme loistavassa länsimaisessa kulutuskulttuurissamme. Miksi rehkimme päivästä toiseen, silmät sokeina elämän ja luonnon kauneudelle?
Perjantai on ennen kaikkea kuvaus Robinsonin paosta, ei saareltaan, vaan länsimaisen kulttuurin kahleista. Tähän hän tarvitsee ”tietämättömän villin” oppaakseen.