Anna Holopainen kirjoittaa Kumppani-lehdessä 5/2000 luomuvalokuvista (Kumppani 5/00: Luomua vai hienostelua?). Samanlaisia ajatuksia on ollut myös joissakin internetiä käsittelevissä kirjoituksissa: uskotaan, että lähitulevaisuudessa ihmisellä on rajattomat mahdollisuudet toteuttaa itseään, kun digitaalinen virtuaalitodellisuus ei aseta mitään materiaalisia eikä erityisesti ekologisia rajoja.

Virtuaalitodellisuus ei itse kuitenkaan sijaitse keinotodellisuudessa, vaan aineellisessa maailmassa. Internetin sisältö on tallennettuna lukemattomien palvelimien kovalevyille, joista me sitä kotikoneisiimme imuroimme. Maailmanverkko koostuu massamuistien lisäksi miljoonista tietokoneista, monitoreista, kaapeleista, tulostimista – suuresta määrästä laitteita,

1) joiden valmistamiseen tarvitaan uusiutumattomia luonnonvaroja sekä ongelmajätteitä,

2) joita kuljetetaan ympäri maapalloa pääsääntöisesti lentokoneilla siksi, että laitteiden hinnat vaihtelevat niin nopeasti, ettei merirahti tule kysymykseen,

3) joiden käyttöikä on erittäin lyhyt – pahimmillaan muutamia vuosia, ja

4) joiden kierrättäminen on hankalaa ja ongelmallista, jos ollenkaan mahdollista.

Valitettavasti digikamera kuuluu tähän samaan tietokoneiden maailmaan. Kuvia katsellaan monitoreista, muokataan tietokoneilla, tallennetaan CD-levyille, lähetetään sähköpostin liitetiedostoina ja tulostetaan väritulostimilla.

En osaa sanoa kuluttaako digitaalinen valokuvaaminen luonnonvaroja oheislaitteineen enemmän kuin perinteinen valokuva kaikkine ongelmallisine kemikaaleineen päivineen. Jos digikamera on perinteistä kameraa ekologisempi – mitä epäilen tuntien tietokoneiden aiheuttaman ympäristökuorman – kyseessä ei kuitenkaan ole luomusertifikaatin arvoinen ympäristötuote.

Olli Tuomola
graafinen suunnittelija