Trooppinen hedelmä Mangifera indica lisää suosiotaan maailmalla. Mangokulttuuri leviää
ja jossain puhutaan jo mangomaniasta tai jopa mangohulluudesta. Mangon parantavat vaikutukset ovat myös ilmeiset.

Milloin ensimmäiset mangot tulivat hedelmätiskeille Suomessa? Milloin kaupat alkoivat käyttää mainonnassaan sanaa eksoottinen hedelmä? Tai trooppinen? Muistaako joku?

Ainakaan 1970-luvulla mangoista ei ollut vielä havaintoja Kotkassa, vaikka kaupunki oli sentään yksi merkittävimmistä satamistamme ja siten kansainvälisimmistä kaupungeistamme. Saattaa olla, että maailmalta seilanneet mertsut saattoivat jokusen mangonkin pureskella keskustan mukulakivikatuja kuluttaessaan, mutta varsinaisia mangolasteja laivoista ei purettu.

Sen tiedän siksi, että kantasatamassa elämäntyönsä tehnyt isäni kyllä saattoi kyllä kantaa joskus säkillisen appelsiineja tai mandariineja laivasta kotiin, mutta että mangoja…

Ei niitä myyty Sankamon lähikaupassa eikä kyllä kalliimmassa K-Ketolassakaan.

Joten ensimmäistä kertää mangoon törmäsin vasta 80-luvulle käännyttäessä Helsingissä.

Mango sattui olemaan erään ystävän lempinimi. Liekö oikean puutteesta tai vain hyvästä nimimausta johtunut, kyllä sekin mango ystävättärille Natsan ja muiden klubien hämärissä maistui.

Kollegat työpaikalla ovat nyt jälkikäteen vahvasti sitä mieltä, että mangoa ei edes 80-luvun alkupuolella Suomessa juurikaan tunnettu – ehkä Stockmannin herkkuosastoa lukuunottamatta, muistutti perään joku perusstadilainen.

Saatan siis muistaa oikein, jos väitän tutustuneeni oikeaan mangoon vasta saman vuosikymmenen puolivälissä Nicaraguassa. Siihen aikaan linja-autoasemat ja tienvarret täyttyivät pieniin muovipusseihin pakattujen hedelmien ja mehujen kaupustelijoista.

Ihastuttavin kokemus niistä olikin karkealla suolalla maustettu viipaloitu raa’ahko mango, jonka potkulla saattoikin osittain kestää pitkän, hikisen ja enimmäkseen hermoja raastavan matkan täyteen sullotussa bussissa tai kuorma-autossa.

Mangostaminen on taitolaji

Nicaraguassa opin karvaasti myös sen, miten mangoja ei poimita.

”Ravistele rehvakkaasti puuta”, kuului kaukaa alhaalta ohje kiipeillessäni valtavan mangopuun jämerillä oksilla ylhäällä korkeuksissa. Ja gringohan ravisteli, pomppi ja lipsui hengenvaarallisesti oksilla. Tuloksetta.

Naurusta päätellen sen täytyi näyttää eksoottisen hauskalta, sillä paikallinen kyllä tietää, ettei mango puuta ravistamalla maahan tipu, ei ennen melko kypsää tilaa. Raaempi hedelmä ei lähde oksasta muuten kuin raa’alla voimalla.

Mangon sitkeällä kiinnittymisellä rehevään runkoonsa on myönteinenkin puolensa, joka tuli esimerkiksi esiin viimeksi kesällä Kuuban Guantánamon provinssissa kuivuuden koetellessa elintarviketuotantoa. ”Mangoa, mangoa ja kerran vielä mangoa” syötiin alueella päivät pääkseen muiden hyötykasvien riutuessa veden puutteessa.

Kuivuudesta Kuubassa sittemmin päästiin trooppisen Debbie-myrskyn tuomien sateiden myötä. Tuiske, kuubalaisittain platanazo vei kuitenkin juuriltaan useammankin banaanilehdon ja muita kasveja. Mangot sen sijaan killuivat puissa pitkine kantoineen höykytyksestä piittaamatta kuin trooppiset jouluomenat ikivihreässä joulukuusessa.

Mango on kulttuuria

Raamatullisiin syvyyksiin vajosivat yhdysvaltalaisrunoilija Hart Cranen ajatukset, kun hän ihastui Kuubassa 1920-luvulla mangoon. Crane veisti ihastuksensa kohteelle pitkän ylistysrunon mangopuun muotoon kirjoitettuna.

Hän oli vakuuttunut siitä, että mango eikä suinkaan omenapuu oli alkuperäinen Eedenin puu. ”Sehän on kaikkinensa kuin joulu”, länsimainen Crane perusteli kiintymystään.

Mangon juuret ovat Intian ja Burman paikkeilla. Vuosituhantisen yhteisen historian vuoksi mangoon liittyykin intialaisilla paljon kantavampia tarinoita kuin joidenkin ensilumoutumisen huumassa rakentamat kyhäelmät.

Kerrotaan että kun viikunapuun alla valaistunut Buddha tarvitsi kansanvalistuskierroksillaan lepo- ja mietiskelysuojan, hän valitsi useimmiten rehevän mangopuun suoman hellän viileän varjon. Niinpä myös mangosta kehittyi hindukulttuurissa monin tavoin pyhä puu.

Mangopuu on edelleen hinduille yksi rakkauden symboleista, ja jotkut uskovat sen kykenevän täyttämään toiveita. Hindujen uudenvuoden juhlana Ponggolina mangonlehtien asettelun kotioven ulkopuolelle uskotaan tuovan taloon onnea ja häissä niiden uskotaan takaavan hääparille runsaasti lapsia.

Nimen itse hedelmälle antoivat ensin tamilit, joiden mangkay vääntyi sitten tutumpaan muotoon mangaksi portugalilaisten maailmanvalloittajien sanastossa. Portugalilaisten mukana mango kulkeutui sitten Euroopan kautta Uudelle mantereelle. Heitä ennen kuitenkin buddhalaiset munkit olivat levittäneet mangoa jo muualle Aasiaan ja persialaiset puolestaan Afrikkaan.

Lajikkeita sitten riittääkin: pelkästään Intiassa niitä lasketaan olevan tuhannen tietämillä. Tunnetuimpia ovat sellaiset kuin Malda, Bombay Yellow, Zardalu, Banganapally, Mallika… Muualta maailmasta tulevat nykyään sellaiset nimet, kuin Tommy Atkins, Kent, Van Dyke, Irwin, Sensation, Saigon, Pico, Bourbon, Jubilee…

Intia on mangojen suurvalta ja sen kotimainen kulutus on omissa lukemissaan, mutta vientiinkin tavaraa riittää. Maailman mangomarkkinoiden raskaassa sarjassa taistelevat myös Filippiinit, Kiina, Brasilia, Meksiko, Pakistan, Bangladesh, Indonesia, Kolumbia, Tansania, Etelä-Afrikka, Haiti, Nigeria ja Dominikaaninen tasavalta.

Mango on terveyttä

Kroonisesta elintarvikepulasta kärsiville kuubalaisille soisi syötäväksi muutakin kuin mangoa, vaikka erinomaisen käyttökelpoinen ja ravitseva hedelmä onkin.

Mangoa on myös tutkittu tieteellisesti maassa yli 20 vuoden ajan. Kansainvälistä tunnustustakin saanut maan lääketeollisuus on viimeisimpänä saavutuksenaan kehittänyt mangopuun kuoresta lääkkeen nimeltä vimang. Kuubalaisten kokeiden mukaan siitä saa helpotusta mm. stressiin, psoriasikseen, eri tulehduksiin ja kiputiloihin, astmaan ja lukuisiin muihin tauteihin.

Kuubalaisten tekemien kokeiden mukaan seitsemän kahdeksasta vimangilla hoidetuista hedelmättömyydestä kärsivistä naisista tuli hoidon jälkeen raskaaksi. Tutkijoiden mukaan vimang ei sentään pysäytä tai poista syöpäkasvaimia, mutta sen avulla potilaiden elämänlaatu paranee huomattavasti.

Lääkkeen erinomaisten antioksidanttipitoisuuksien takia sitä suositellaan kaikille yli 45-vuotiaille, joilla tämä tasapaino jo luonnostaakin horjuu eikä aivoihin virtaa enää samaa happimäärää kuin nuorempana. Vain varojen puute estää Kuuban lääketeollisuutta tuottamasta massiivisesti ”ihmeelliseksi” luokittelemaansa vimangia maailman lääkemarkkinoille.

Kunnia mangon elämänlaatua kohottavien ominaisuuksien löytämisestä ei kuitenkaan kuulu yksinomaan kuubalaisille. Mango on ollut Aasian maissa jo vuosisatojen ajan yleinen lääke ripuliin ja moniin niihin oireisiin, joihin kuubalaiset nyt kehittivät teollisesti tuotetun vimangin.

Mango syödään taiten

En tiedä mikä oli Mangon salaisuus 80-luvulla. Jos silloin olisi eletty nykyisten globaalien markkinoiden tavaravirrassa, hän olisi voinut lumota tyttöjä siteeramalla lontoolaista hedelmäkauppiasta Vineet Bhatia, jonka mukaan ”mangoa on hierottava yhtä hienovaraisesti kuin naisen rintaa, sillä vain niin hedelmän liha mehustuu”.

Mangon syöminen on kuitenkin sotkuista hommaa ja jokaisella löytyy lontoolaiskauppias Bhatinkin mukaan siihen oma tyylinsä, mutta veitsellä ja haarukalla sohiminen usein kuituisen hedelmän kimpussa hänen mielestään ”lähentelee jo barbariaa”.

Vaikka hedelmästä puhutaankin, on mielenkiintoista huomata, miten eri kansojen mielissä ja makunystyröissä erilaiset maut, himot, värikkäät visiot ja kielelliset oivallukset risteilevät universaalilla tavalla.

Mutta ehkä vain niin fysiologisesta nautinnostakin voi sukeutua, keskenään paradoksaalisten asioidenkin, kuten vaikka lihanhimon ja hedelmän, tai juhlan ja arjen keskinäisen yhteyden kautta myös esteettinen, kulttuurinen tai historiallinen älyllistäkin mielihyvää tuottava kokonaisuus.

Sellaisesta kyvystähän ihmiskunnan on oltava vain onnellinen.