Burmalaisessa täydenkuun valonjuhlan vietossa on piirteitä, jotka muistuttavat jouluamme. Lyhdyt ja kynttilät sytytetään Buddhan taivaasta maan päälle paluun kunniaksi, ja juhlaan liittyy voimakas ilon ja toivon sanoma. Lahjojakin annetaan, muttei lapsille vaan luostareiden munkeille.

Legendan mukaan Buddhan äiti kutoi pojalleen kaapukankaan yhdessä yössä. (Kuva: Marjo Vepsä)

Burmassa, tätä nykyä Myanmarissa, eletään sotilasjuntan alaisina synkkiä aikoja, mutta valon juhlaa vietetään kuten aina ennenkin. Rakennuksiin ja puihin ripustetaan koristevaloja aivan kuin meillä jouluaikaan. Valonjuhla ei ole aina ollut buddhalainen traditio kuten ei joulukaan kristillinen.

Täydenkuun valonjuhla, Tazaungdaing, periytyy esibuddhalaiselta ajalta eli sitä on vietetty yli 2500 vuotta. Valoa juhlittiin perinteisesti kokonainen kuukausi loka-marraskuussa. Silloin täysikuu loistaa Myanmarissa kirkkaammin kuin muina aikoina: sadekausi on loppunut ja kirkkaat päivät ovat edessä. Perinteiseen juhlaan kuului tanssiminen mytologisiksi eläinhahmoiksi pukeutuneina. Taloissa ja kaduilla sytytettiin vahakynttilöitä ja öljylamppuja henkiolentojen kunniaksi.

Juhlayöstä muodostui riehakas: Nuoret miehet kiersivät kylissä tehden pilojaan, heitellen hedelmiä ja varastellen tavaroita taloista. He tuottivat vaivaa ja kiusaa omistajille ja huvitusta katsojille. Kadonneet tavarat löytyivät seuraavana aamuna mitä oudoimmista paikoista. Naisten aluspaita saattoi riippua salossa kylän johtajan talon edessä tai talon keittoastiat saatettiin löytää torilta suuresta tavarakasasta. Ylä- ja Keski-Burmassa tämä vallaton perinne jatkuu yhä.

Kodinhenkien juhla

Tazaungdaing sai uutta sisältöä Dway Hlan ja Maung Tint Dain eli Kultakasvon ja Herra Komean legendasta. Herra Komea oli taitava seppä, jonka kuningas koki uhaksi vallalleen. Dway Hla oli sepän sisar, johon kuningas ihastui ja vei naisen väkisin kuningattarekseen. Hallitsija vangitsi sepän ja poltti hänet kuoliaaksi. Mutta kun kuningatar näki tämän, hän syöksyi itsekin polttaviin liekkeihin, eikä hänestä saatu pelastettua kuin pitkät hiukset ja kauniit kasvot. Alettiin kertoa tarinoita henkiolennosta nimeltä Kultakasvo.

Ihmiset järkyttyivät kuullessaan sisarusten kohtalosta. Veljen ja sisaren henkien sanottiin mellastavan kodittomina ja vihaisina. Niinpä Herra Komealle ja Kultakasvolle annettiin asuinsija jokaisen perheen katon alta nimeämällä heidät kaikkien kotien suojelushengiksi. Kun näiden henkien palvonta yleistyi 300-luvulla, valonjuhlan vietto siirrettiin marras-joulukuulle ja koko kuukausi omistettiin kuninkaallisille henkiolennoille.

1000-luvulla elänyt Kuningas Anawrahta oli intomielinen buddhalaisuuden kannattaja. Hän teki valonjuhlasta buddhalaisen juhlan. Tästä eteenpäin kynttilät ja tulet eivät saaneet olla uhreja hengille vaan ainoastaan Buddhalle. Salassa kansa kuitenkin poltti talon sisimmässä huoneessa, portaikossa ja keittiössä kynttilöitä kotien suojelushenkien kunniaksi.

Lahjat annetaan luostareille

Ala-Burmassa Tazaungdaingia vietetään nykyään puhtaasti buddhalaisena valonjuhlana. Henkien uhrijuhlasta on tullut buddhalainen seremoniarituaali. Tämän päivän Myanmarissa tuikut alkavat vaihtua neonvaloihin.

Legendan mukaan Buddhan äiti kutoi pojalleen kaapukankaan yhdessä yössä. Niinpä valonjuhlan yönä järjestetään naimattomille tytöille kutomakilpailuja, joissa kutomajoukkueet louskuttavat kilpaa kangaspuitaan halki yön. Aamun sarastaessa kaapukankaat luovutetaan juhlallisissa seremoniakulkueissa luostareille.

Juhlaan on valmistauduttu etukäteen hankkimalla munkeille lahjoja. Jokainen lahjoittaa luostarille pienen tarve-esineen, ruokaa tai rahaa. Lahjoitukset asetellaan toivomuspuihin, jotka kannetaan luostareihin meluisissa kulkueissa. Kaduilla alkaa valtaisa rieha, kun ilakoivat orkesterit, laulajat ja tanssijat viihdyttävät kilometrien pituisia lahjapuukulkueita ja väkeä katujen varsilla.

Täydenkuun yönä järjestetään myös pwe-tanssiteatteriesityksiä ulkoilmanäyttämöllä. Katsojat tuovat mukanaan omat olkimattonsa, joille kokoonnutaan perhekunnittain seuraamaan esitystä. Katsomossa syödään eväitä ja otetaan välillä pienet torkut. Paikalla on ruokakauppiaita varmistamassa, ettei nälkä yllätä katsojia. Pwe kestää yleensä illasta aamuun, mutta juhla-aikoina esitykset saattavat jatkua kolme, neljäkin yötä, parhaimmillaan viikon.