Jorge Semprún:
Kirjoittaminen tai elämä
Suom. Irma Koistinen.
Like 2000.

Espanjalaisen kirjailijan Jorge Semprúnin mukaan Franz Kafkan tuotanto kuvannee parhaiten meidän aikamme syvimpiä inhimillisiä ja yhteiskunnallisia ristiriitoja.

Mielivalta ja julmuus ovat osa ihmisten rakentamia byrokraattisia koneistoja ja systeemejä, mutta ne ovat pienemmässä määrin läsnä myös yksittäisten ihmisten todellisuudessa. Kafka onnistui kuvaamaan tällaisia yhteyksiä, vaikkei hän koskaan käsitellytkään suoranaisesti oman aikakautensa historiallisia tosiasioita.

Kafka syntyi 1883, Karl Marxin kuolinvuonna, ja kuoli 1924, Leninin kuolinvuonna. Kafka suhtautui kaikenlaisiin aatteisiin ja filosofisiin järjestelmiin vähintäänkin skeptisen torjuvasti. Siinä oli kysymys ilmeisesti siitä, että hänen kannaltaan mikä tahansa ideologia verhoaa kielen ja todellisuuden suhteen omanlaisekseen kielipeliksi. Näistä väärinkäsityksistä syntyy myös terrori.

Buchenwaldin keskitysleirin, kenraali Francon kidutukset ja stalinismin moraalisen rappion kokenut Jorge Semprún oli Heideggerin teksteistä kiinnostunut rohkea vastarintataistelija ja entinen Espanjan kommunistisen puolueen jäsen. Hänen kokemansa vaino ja julmuus palauttivat hänen mieleensä nuoruuden innostuksen Franz Kafkan teksteihin.

Kafka tiivisti Semprúnin mukaan teksteissään ja kirjeissään aikakauden metafyysisen luonteen ja byrokraattisen luonteenrakenteen. Kafkan metaforiset tarinat pystyivät tunkeutumaan yhteiskunnallisen irrationalismin ja inhimillisen absurdismin kätkettyihin juuriin.

Keskitysleirin pinttynyt lemu

Semprún kirjoittaa muistelmallisessa itsetutkistelussaan karvaan totuudellisia sanoja pettymyksien kolhaisemalla äänellä, sosialistisen maailmanjärjestelmän hajottua.

”Siispä tuon ajanjakson kuluessa Franz Kafkan kaunokirjallinen tuotanto – minun mielestäni – viittasi maailman aitoon todellisuuteen, kun taas alituiseen esiinmanattu todellisuus poliittisissa ja teoreettisissa keskusteluissa, joita käytiin kommunismista, ei ollutkaan muuta kuin kuvitelma, epäilemättä väkinäinen, joskus tukahduttava, mutta kaiken aikaa myös lisääntyvässä määrin vailla kiinteää yhteyttä aitoon todellisuuteen ja jokapäiväiseen elämään.”

Jorge Semprún vietti Buchenwaldin keskitysleirissä kaksi vuotta. Hän kuvaa keskitysleirin painostavaa tunnelmaa ja ympäröivän luonnon omalaatuista hiljaisuutta. Krematorion piipuista nousee savu, jossa on imelähkö, palaneen lihan tuoksu. Vastenmielinen haju on karkottanut linnut seudulta. Menee vuosia ennen kuin ne suostuvat tulemaan takaisin kauniiseen, idylliseen luonnonmaisemaan. Semprún ei pääse tuosta leirin hajusta millään eroon. Se on tarttunut häneen lopullisesti.

Semprún mainitsee moneen otteeseen Italian juutalaisen Primo Levin, Tällainenko on ihminen -kirjan tekijän, joka teki itsemurhan vuonna 1987 painostavien muistojensa taakan alla, kun kaikki näytti päällisin puolin olevan jo hyvin.

Levin sisäinen maailma oli kuitenkin muuta, ihmissuvun julmuuden ahdistama ja raastavien muistojen piirittämä. Like-kustantamo julkaisee tänä syksynä Primo Levin muistelmallisen teoksen Aselepo, jossa hän käy läpi Auschwitzin kokemuksiaan ja leiristä vapautumisen synnyttämiä tuntojaan.

Kirjoittaminen tai elämä on esseeromaanin, elämänkerrallisen itsetilityksen ja impressionistisen kuvaamisen hallittu synteesi. Se on hätkähdyttävä muistutus ihmissuvun julmuudesta mutta myöskin suvaitsevaisuuden, demokratian ja sananvapauden tärkeydestä.

Semprúnin vahva teos kuuluu tämän tyyppisen kirjallisuuden valioihin. Teoksen alun André Malraux -sitaatti pelkistää sen, miten vaativalle temaattiselle tasolle Semprún kirjansa asettaa:” – etsin juuri sitä sielun seutua, jossa perimmäinen Paha nousee veljeyttä vastaan.”