Egyptissä järjestöt kamppailevat olemassaolostaan ja oikeuksistaan. Hallituksen tiukan linjan taustalla saattaa olla pelko islamistien soluttautumisesta järjestöihin. Hyvänä poikkeuksena ympäristöliike vahvistuu.

Euroopassa muistetaan vielä hyvin Luxorin veriteko vuonna 1997, kun fundamentalistit tappoivat silmittömässä terroristi-iskussa 58 turistia. Egyptin talouden selkärankaan kuuluva turismiteollisuus romahti hetkellisesti iskun seurauksena.

Verilöylyn jälkeen Egypti on panostanut kaikkensa turvallisuuden parantamiseksi, mikä tarkoittaa käytännössä, että konepistooleitaan roikottavat sotilaat notkuvat hotellien, turistikohteiden, virastojen ja pankkien edustoilla. Se tarkoittaa myös sitä, että islamisteiksi epäiltyjä voidaan pidättää ja pitää vangittuina epämääräisen ajan – ja näin myös tehdään. Lokakuussa 1999 vangitut 20 islamistien johtohahmoa ovat edelleen pidätettynä, eikä oikeudenkäynti sotilastuomioistuimessa ole vieläkään päättynyt.

Mutta itse asiassa poikkeuslaki on ollut voimassa jo vuosia. Se on heikentänyt ratkaisevasti yleensä minkäänlaisen oppositiopolitiikan kehittymistä. Egyptin parlamentissa on vain merkityksettömiä sirpaleryhmiä valtapuolueen ohella.
Vuoden 2000 vaaleja on pidetty protestina valtapuoluetta kohtaan, mutta silti oppositioedustajien paikkaluku nousi parlamentissa vain noin 35:een, kun valtapuolue NDP:llä on ainakin 388 paikkaa 444:stä.

Poliittinen toiminta pannassa

Islamin pohjalle rakennettavaa yhteiskuntaa ajavan muslimiveljeskunnan toiminta ei ole siirtynyt maan alle vaan löytää jatkuvasti uusia muotoja. Veljeskunnan puolue on julistettu laittomaksi, mutta sen tukemia ehdokkaita valittiin vaaleissa 17. Muslimiveljeskunta on myös vahvasti mukana ammattijärjestöissä, erityisesti juristien ammattiliitossa.

Hallitus on vastannut tähän rauhanomaiseen vaikuttamiseen ankarin keinoin keskeyttämällä islamistien valtaaman puolueen toiminnan ja ottamalla määräysvallan juristien ammattiliiton hallinnossa. Konflikti hallituksen ja islamistien välillä saattaa heijastua kansalaisjärjestöjen toimintaoikeuksiin, sillä näitä pidettäneen potentiaalisina islamistien soluttautumiskohteina.

Uusi kansalaisjärjestölaki kieltää muun muassa kaiken ulkomaisen avun vastaanottamisen ilman, että siihen on haettu lupa viranomaiselta. Kansalaisjärjestöjen pitää myös rekisteröityä ennen kuin ne saavat toimia laillisesti, mutta joidenkin järjestöjen rekisteröityminen on kestänyt jo kymmenen vuotta. Laki nimenomaan kieltää kansalaisjärjestöiltä ”poliittisen toiminnan”, ja luonnollisesti toiminta yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseksi on helposti poliittista.

Monet egyptiläiset myös pelkäävät, että kansalaisjärjestöjen välityksellä Egyptiin yritetään soluttaa länsimaisia arvoja ja USA:n poliittista määräysvaltaa.

Ympäristöjärjestöt valopilkkuja

Kaikesta huolimatta Egyptin kansalaisjärjestökentällä tapahtuu myönteisiä asioita, ja yksi niistä on ympäristöjärjestöjen voimistuminen. Erityisesti FEA (Friends of the Environment in Alexandria) on tullut tunnetuksi voimakkaana vaikuttajana paikallisessa päätöksenteossa.

FEA on voittanut useita oikeusjuttuja saastuttavia teollisuuslaitoksia vastaan. Samalla se on kuitenkin niin arvostettu, että teollisuuden edustajat osallistuvat mielellään FEAn järjestämiin seminaareihin. Myös Suomen kehitysavulla rahoitettu Egyptian Pollution Abatement Project, EPAP, sisältää komponentin, jossa tuetaan kansalaistoiminnan voimistumista nimenomaan teollisuuden painostamiseksi vähentämään saasteitaan.

Mikkelin kehitysmaayhdistys on mukana APEn (Association for Protection of Environment) hankkeessa, jossa tuetaan Kairon roskankerääjien asemaa ja edistetään jätteiden alkulajittelua ja kierrätystä. Syksyllä 2000 käynnistettiin osaprojekti, jossa suomalaisten keksijöiden Matti ja Ali-Pekka Toivolan patentoimalla tekniikalla valmistetaan muovijätteestä ja hiekasta tiiliä.

Egyptin nykyinen ympäristöministeri ja ympäristövirasto EEAA suhtautuvat kansalaisjärjestöihin erittäin myönteisesti. Esimerkiksi kansainvälisessä ympäristökonferenssissa syksyllä 1999 kansalaisjärjestöille annettiin runsaasti tilaa ja julkisuutta. Ympäristöhallinnon myönteinen suhtautuminen lisää toiveita siitä, etteivät ympäristöjärjestöt joudu kohtaamaan vastaavia ongelmia pioneerityössään kuin ihmisoikeusjärjestöt ovat kokeneet.