Aikamme sankarit:
James Nzeru ja Eero Järvinen

James Nzeru, 73, ja Eero Järvinen, 65, kyykkivät koukkuselin ”potilaan” ympärillä Kafuen maalaiskunnassa Sambiassa.

”Eikö se minusta huoli, kun ei suostu minulle kasvamaan”, huokaa James, napauttaa etusormellaan lierihattuaan ylemmäs ja rapsuttelee otsan uurteissa liruttelevan hien vanoja.

Eero tutkii kuumuudesta kihisevän savannin katveessa kituuttavaa tapausta ja lohduttaa lopulta: ”Ei huolta, tämähän on mänty. Se kasvaa hitaasti, seuraavalle sukupolvelle.”

Nämä miehet hoivaavat puita – elääkseen ja antaakseen elää. Taimiin he suhtautuvat kuin lapsiinsa, varjellen ja hellien. Sillä maailma on taimille julma.

Jamesin puuntaimia uhkaavat epäluuloiset kyläläiset ja rankat ilmasto-oikut. Kylillä puhutaan, että James on noita, hän kun keksii jatkuvasti jotain outoa. Tämän Kafuen Pelle Pelottoman pellotkin pysyvät sadekauden mutaliejuissa paketissa, sillä hän on keksinyt istuttaa viljelytilkun laidalle maaperää sitovia puita.

Jamesin taimitarhasta ja kaivosta riittäisi kyläläisillekin, mutta kuka nyt noidalta uskaltaa ottaa. Sen sijaan pelko ja kateus ovat vallanneet kyläläisten mielet: joku käy öisin katkomassa Jamesin puuntaimia.

Eeron harmina on kipakka talvi. Se nälkiinnyttää metsän eläimet. Erityisesti hirvet ja jänikset jyrsivät mielellään kaarnaa. Suojellessaan puitaan ei Eerokaan ole välttynyt epäluuloisilta katseilta. En minä ainakaan ole kohdannut monta sellaista suomalaismiestä, joka kyselee parturikampaamosta mukaansa ihmisten hiuksia ripustaakseen ne sitten pussissa metsään puiden oksille roikkumaan.

Ihmisen haju pitää hirvet loitolla, sanoo Eero. Toinen varma konsti, sekin erikoinen, on ripustaa saippuakimpaleita metsään.

Vaikeuksista huolimatta James ja Eero eivät ole luovuttajatyyppiä. He tietävät suojelevansa sellaista, joka hengittää ja antaa seuraavienkin sukupolvien tehdä niin.

Heidän päämääränsä on sanomattakin selvä – tapaamiseen Kafuessa ei siksi tarvittu edes yhteistä kieltä: tonga ja suomi saivat kelvata.