Läntisessä Sambiassa asuu kansa, joka kerran oli ylhäinen ja vauras mutta elää nyt absoluuttisessa köyhyydessä. Ovatko he vain yksi heimo muiden joukossa vai voisiko heitä kutsua Sambian juutalaisiksi, vainotuiksi omalla maallaan?
Mongun ainoan yhä toimivan cashew-pähkinätehtaan naiset painavat pitkiä päiviä 40 markan viikkopalkalla. (Kuva: Tiina-Maria Levamo)
Barotsemaan kirkon jäsen Kaulu Mukela, 74, on vannonut koko ikänsä loziheimon nimeen. Nostalgian hehku silmissä hän muistelee, millaista oli kasvaa pienessä Barotsemaan kuningaskunnassa, olla lozi ja kulkea britti-imperiumin suojeluksessa.
Mukela muistaa lozien loisteliaasta menneisyydestä ensimmäisenä sen, että kalaa ja lihaa oli aina runsaasti saatavilla. ”Mutta ruokaakin tärkeämpi asia oli se, että meillä oli oma hallitsija: litunga, Kaikista Korkein, Hänen Ylhäisyytensä, Lozien Kuningas”, hän muistuttaa.
Ajat ovat muuttuneet sitten 1950-luvun, lozien mielestä kurjempaan suuntaan. Nykyään Barotsemaa on vain yksi tavallinen maakunta Sambiassa, rutiköyhässä eteläisen Afrikan maassa, joka itsenäistyi vuonna 1964.
Monille nykypäivän sambialaisille lozien elämäntapa ja hallintojärjestelmä ovat vain myyttejä menneisyydestä. Maita, villieläimiä, karjaa ja valta-asemia aikoinaan suvereenisti jakanut kuningas nähdään enää vain yhtenä menneisyyden loistoon epätoivoisesti takertuvana heimopäällikkönä muiden joukossa.
Kuningas vastaa tätä nykyä päätöksistään Sambian tasavallan presidentille, jolla on ylin valta maahan ja lainsäädäntöön. Menneitä ovat ajat, jolloin indunat, viisaat miehet ja naiset, toimivat kuningaskunnan ministeriöiden johdossa ja pääministeri kuninkaan läheisenä neuvonantajana. Monien lozien itsetunnolle nämä uhraukset ovat olleet liikaa.
Barotse-sopimus ja petetty kansa
Aina 1960-luvulle asti vallitsi Barotsen kuningaskunnassa tyyni rauha; ainakin näin Mukela asiat muistaa. Sitten lozien kuningas Mwanawina Lewanika ajautui keskusteluihin silloisen Pohjois-Rhodesian vapaustaistelijoiden ja britti-imperiumin edustajien kanssa.
”Jostain syystä brittikolonialistit saivat päähänsä, että Sambian itsenäistymiseen tarvittiin Barotsemaan ja Pohjois-Rhodesian yhdentyminen”, sanoo Mukela muistellen, ettei Barotsemaan kansa ollut kuninkaan puuhiin tuolloin kovin tyytyväinen.
Lozit pelkäsivät sopimuksen nielevän heidän identiteettinsä ja painavan kuningaskunnan historiaan, miten sittemmin on käynytkin. Sopimuksen muut osapuolet vakuuttivat kuitenkin, että kuninkaallisten lozien asema olisi erityisen huomion ja suojelun alla. ”Meille luvattiin, että voisimme jatkaa kuningaskuntana. Sanottiin, että sopimuksella olisi etunsa niin kuin avioliitolla konsanaan”, sanoo Mukela.
Vuonna 1964 litunga antoi periksi, eikä kuninkaan sanaa voinut kukaan kumota. Syntyi Barotse-sopimus, jonka allekirjoittivat kuningas Mwanawina Lewanika ja Sambian ensimmäinen presidentti Kenneth Kaunda.
Sopimus takasi kuninkaalle korkeimman hallintoaseman omiensa parissa. Myös maanjako-oikeus ja paikallinen lainsäädäntöoikeus jäivät kuninkaalle. Sopimuksessa todetaan, että Sambian hallitus kääntyisi litungan puoleen, mikäli sopimukseen tarvitsisi neuvotella muutoksia.
Vuonna 1975 presidentti Kaunda kuitenkin yksinvaltiudella ilmoitti, että oli olemassa vain yksi Sambia ja yksi kansakunta: Barotsemaan sopimus oli mitätön, sarja kuolleita kirjaimia. Asiasta ei tuolloin ollut sen kummemmin neuvoteltu silloisen lozien kuninkaan kanssa.
Absoluuttista köyhyyttä
Lozien mielestä tuosta julistuksesta lähtien Barotsemaa alkoi painua yhä syvemmälle köyhyyteen ja kurjuuteen. Monien näkemys on, että lozien syrjäyttäminen oli Kaundan tietoinen suunnitelma, jonka päämääränä oli painaa kansa alas, vain yhdeksi heimoksi muiden Sambian alueella asuvien etnisten ryhmien joukkoon.
Lozit ovat kuitenkin ylpeitä juuristaan. Erityisen tietoisia he ovat edelleen siitä, että Sambian itsenäistyessä he olivat jo korkeasti koulutettuja. Kuningaskunnassa oli aina panostettu sivistykseen ja lähetetty miehiä ulkomaisiin yliopistoihin opiskelemaan.
”Kun Kaunda nimitti ensimmäisen hallituksensa, ainoat korkeasti koulutetut ministerit olivat lozeja”, sanoo prinsessa Inonge Mbikusita Lewanika.
Mutta mitä apua on lozien koulutuksesta ja kansallistunnosta tällä vuosituhannella? 8 000 neliökilometrin alueella läntisessä maakunnassa asuu lähemmäs miljoona ihmistä, joista 89 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.