Kansalaisjärjestöt ovat kyllästyneet Maailman terveysjärjestön harjoittaman politiikan tehottomuuteen. Bangladeshista haettiin pontta uudelle lobbaustyölle.
Yleisö reagoi kiivaasti Maailmanpankin edustajan puhuessa Kansalaisten terveyskokouksessa. (Kuva: Miia Nuikka)
Terveyttä ei riitä kaikille, koska ihmisten hyvinvointi on alistettu talous- ja kauppapoliittisille intresseille”, sanoo intialainen lääkäri ja kansalaisaktivisti Mira Shiva.
Shiva oli yksi Bangladeshissa viime joulukuussa pidetyn Kansalaisten terveyskokouksen kantavista voimista. Massiivinen People’s Health Assembly (PHA) antoi potkua uudelle maailmanlaajuiselle kansanliikkeelle, joka puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta terveyteen.
Viisipäiväisessä kokouksessa kansalaisjärjestöt kritisoivat terveyspolitiikan etääntymistä kansalaisista. Uusi globaali päätöksenteko- ja toimintakulttuuri ei perustu avoimuuteen, ja monia terveyttä koskevia linjauksia tehdään nykyisin suljettujen ovien takana.
”Markkinavoimat ja kansainväliset toimijat vaikuttavat vahvasti eri maiden hyvinvointipolitiikkaan”, muistutti Zafrullah Chowdhury kokousta isännöivästä Gonoshasthaya Kendra -järjestöstä. ”Terveyspalveluista on tullut kauppatavaraa, jota ostetaan ja myydään kalliiseen hintaan. Vaikka maailma on vauraampi kuin koskaan aiemmin, terveyserot kansalaisten välillä ovat kasvaneet niin etelässä kuin pohjoisessakin.”
Julkiset terveysjärjestelmät rapautuivat ”säästösyistä” eri puolilla maailmaa 1980- ja 90-luvuilla. Valtiot yksityistivät sairaaloita ja terveyskeskuksia, palveluista tuli maksullisia ja lääkkeiden hinnat nousivat. Tätä nykyä kaupallisilla yrittäjillä ja kansalaisjärjestöillä on etenkin kehitysmaissa entistä suurempi vastuu terveyspalvelujen tuottamisesta.
Monissa maissa valtio on hajauttanut terveydenhuollon suunnittelu- ja johtamisvaltaa. Alue- ja paikallistason toimijoille ei kuitenkaan ole annettu riittävästi resursseja hoitaa tehtäviään.
”Emme kannata omavastuuseen, köyhäinapuun tai armoon perustuvaa hyvinvointiajattelua”, tähdentää Mira Shiva, joka on mukana intialaisessa lääketietoa jakavassa kansalaisverkostossa. ”Eri maiden hallitukset on saatava vastuuseen terveydenhuollon, koulutuksen ja muiden sosiaalipalvelujen järjestämisestä kansalaisille. Kyky maksaa palveluista ei saa olla toiminnan lähtökohtana.”
Terveysohjelma epäonnistui
Kansalaisten terveyskokouksessa arvioitiin globaalin terveyspolitiikan onnistumisia ja epäkohtia viime vuosikymmeninä.
Maailman terveysjärjestö (WHO) ja UNESCO hyväksyivät Alma Atassa vuonna 1978 Terveyttä kaikille -strategian, jossa terveys julistettiin perusoikeudeksi. Julistuksessa todettiin terveyspalvelujen takaamisen olevan julkinen velvollisuus. Samalla korostettiin kansalaisten osallistumisen merkitystä palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Alma Atan julistus loi pohjan ensimmäiselle maailmanlaajuiselle terveyspoliittiselle ohjelmalle ”Terveyttä kaikille vuoteen 2000 mennessä”. Ohjelma tähtäsi perusterveydenhuollon vahvistamiseen, perhe- ja yhteisölähtöisten toimintatapojen kehittämiseen ja terveysnäkökulman liittämiseen kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Julistuksen mukaan epätasa-arvoisuutta ei pidä hyväksyä teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä eikä maiden sisällä. Sen sijaan valtioiden tulisi tehdä työtä terveyserojen kaventamiseksi.
Vaikka useat maat allekirjoittivat Alma Atan julistuksen, harvat todella sitoutuivat sen tavoitteisiin. Terveyspolitiikassa kehitys on kulkenut osittain täysin päinvastaiseen suuntaan. Samalla epätasa-arvo teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välillä sekä köyhien ja rikkaiden kansalaisten kesken on yhä syventynyt.
Maailmalla on puhjennut kymmeniä uusia sairauksia viimeisten 20 vuoden aikana. Aids leviää etelässä kuin musta surma, eikä etenkään kehitysmaiden köyhillä ole varaa lääkehoitoon. UNAIDSin mukaan maailmassa on nyt runsaat 36 miljoonaa hi-viruksen kantajaa. Pelkästään viime vuonna uusia hiv-tartuntoja todettiin 5,3 miljoonaa.
”Maailman terveysjärjestö ei kyennyt vastaamaan Terveyttä kaikille -ohjelman haasteisiin vaan jähmettyi organisaationa. Myös jäsenmaiden suhtautuminen oli jääkylmää. Nyt tilanne on aivan toinen”, pohti perulaissyntyinen Eugenio Villar, joka koordinoi köyhyys- ja terveyspoliittista ohjelmaa WHO:n päämajassa Genevessä.
”Itse toivoisin WHO:n hyödyntävän entistä enemmän kansalaisjärjestöjen näkemyksiä ja kokemuksia esimerkiksi köyhyysstrategioiden kehittämisessä”, sanoi kokouksessa ahkerasti kantaa ottanut Villar. Pari vuotta sitten WHO:n johtoon noussut Norjan entinen pääministeri Gro Harlem Brundtland ei kutsusta huolimatta saapunut Bangladeshiin, Villarin mielestä osin kritiikin pelossa.
Rahalaitokset tulilinjalla
Seminaarissa alustanut Maailmanpankin Etelä-Aasian aluejohtaja Richard Skolnik kohtasi tuhatpäisen yleisön näennäisen tyynenä. Hän myönsi, ettei Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ajamien rakennesopeutusohjelmien vaikutuksia kaikkein köyhimpiin arvioitu alkuvaiheessa. Skolnik kuitenkin kieltäytyi tunnustamasta, että pankki olisi edistänyt terveydenhuollon yksityistämistä kehitysmaissa.
”Viime vuosina Maailmanpankki on pyytänyt hallituksia investoimaan sosiaali- ja terveyssektorille”, Skolnik mainitsi ja sai yleisön reagoimaan kiivaasti. ”World Bank, down down”, raikuivat pankkia vastustavat iskulauseet salissa. Parisatainen intialaisdelegaatio ei olisi halunnut päästää miestä ääneen lainkaan.