Eteläafrikkalaisessa Zip Zap -sirkuskoulussa opitaan paitsi heittämään volttia myös elämään yhdessä väristä välittämättä.
Eteläafrikkalainen sirkus madaltaa väestöryhmien välisiä aitoja. (Kuva: Tom Craig)
Kun valkoinen trapetsitaiteilija Brent van Rensburg palasi Etelä-Afrikkaan 90-luvun alussa viidentoista ulkomaanvuoden jälkeen, hänen tarkoituksensa oli lähinnä esitellä kotimaataan ranskalaiselle tyttöystävälleen Laurence Estévelle. Mutta pariskunta jäi sille tielleen, asettui Kapkaupunkiin ja perusti säästöillään monikulttuurisen sirkuskoulun.
Zip Zap Circus sai alkunsa vuonna 1992. Tällä hetkellä koulussa on nelisenkymmentä lasta ja nuorta, iältään 7-21 -vuotiaita. Ensimmäiset vuodet Zip Zap toimi yksinomaan Brentin ja Laurencen satunnaisten sijaisnäyttelijäkeikkojen tuottamien tulojen varassa. Nykyisin koululla on muutama sponsori.
Oppilailleen Zip Zap on täysin ilmainen. ”Lasten taustat ovat hyvin erilaisia. Emme halua rahan ratkaisevan sitä, kuka kouluun pääsee. Tärkeintä on motivaatio”, kertoo Brent. Oppilaita ei myöskään karsita muulla tavoin: ”Lapset löytävät sirkukseen omienpäin. Ensimmäisten kuukausien aikana me emme vaadi heiltä mitään, he saavat seurata vierestä. Jotkut lähtevät suhteellisen nopeasti, toiset jäävät vuosiksi.”
Ystävykset Wandi, 21, ja José, 20, ovat kuuluneet Zip Zapiin alusta asti. ”Innostuin sirkuksesta Brentin vierailtua koulussani”, kertoo Wandi. Kumpikin on erikoistunut akrobatiaan, etenkin trapetsinumeroihin. Ryhmänsä kanssa Wandi ja José ovat päässeet esiintymään USA:ssa, Sveitsissä, Ranskassa sekä Tanskassa Images of Africa -tapahtumassa. Ura sirkuksessa olisi kummallekin toiveiden täyttymys. Ja jos akrobaatin paikkaa ei löytyisikään, he voivat hakea töitä kulissien puolelta, sillä kaikki Zip Zapin nuoret oppivat myös käytännön taitoja kuten puvustusta ja valotekniikkaa.
Tärkeimpänä oppina nuorille välittyy kuitenkin yhdessä elämisen taito. Wandi ja José myöntävät, etteivät he olisi voineet esiintyä yhdessä apartheidin aikana, mutta ”nyt asiat ovat toisin, me olemme veljiä ihonväristä riippumatta”. Vaikka asia tuntuukin olevan nuorille miehille itsestäänselvyys, rajat eri väestöryhmien välillä elävät Brentin mukaan uudessakin Etelä-Afrikassa. ”Juuri nämä nuoret tuskin olisivat ystävystyneet ilman Zip Zapia”, hän toteaa.
Jotta yhä useammat lapset pääsisivät kokeilemaan taitojaan trapetsilla, Brent ja Laurence haaveilevat kansallisesta sirkuskoulusta, jossa olisi oppilinjoja myös lavastajille, puvustajille sekä valo- ja ääniteknikoille. Rakennuksen pienoismalli on jo olemassa mutta rahoitus puuttuu. Uusia sponsoreita odotellessa Brent naurahtaa olevansa tyytyväinen ihan vain suuremmasta varastohallista.