Banaani on ecuadorilaisille paitsi elinkeino myös tärkeä ruoka-aine joka aterialla – vaikka kalan lisukkeena.

Viisissäkymmenissä oleva ecuadorilaisnainen on hyvin huojentuneen näköinen nähdessään Reilun kaupan norsun Helsinki-Vantaan lentokentällä. ”Luulin jo etten ikinä löytäisi ulos tuolta. Ensin en löytänyt matkalaukkuja, ja sitten kaikki ulosmenoreitit on merkitty vain englanniksi”, ensimmäistä kertaa espanjankielisen maailman ulkopuolelle saapunut Hortencia Beltrán sanoo.

Nainen, jolla on kuusi lasta ja yhdeksän lastenlasta, on siis ensimmäistä kertaa maailmalla? ”Olen minä kerran käynyt Kolumbiassa banaanintuottajien kokouksessa, mutten sen enempää.” Hortencian lapset, jo aikuisia kaikki, olivat iloisia että äiti pääsi matkalle, jota hänelle oli lupailtu jo jonkin aikaa.

Kielitaidottoman äidin ja isoäidin maailmalle päästäminen kuitenkin huoletti kovasti. Vuosia yksinhuoltajana ja itsenäisenä banaaninviljelijänä toiminutta Hortenciaa jännitti itseäänkin, mutta luottamus kaukaisiin ystäviin ja lähettäviin tahoihin vei voiton, ja hän lähti matkaan rohkeasti.

Max-laatikon siunaus

Hortencia kertoo, että kolme vuotta työtä Maxin kanssa on ollut suuri siunaus koko hänen perheelleen. Maxin laatikot ovat saaneet paikan kaikkien guabolaisten sydämissä. Hortencian reiluista banaaneista käyttämä termi max-laatikko tulee Max Havelaarin merkistä, jota käytetään reilun kaupan tunnuksena useassa maassa.

Max-laatikko on taannut guabolaisille vakaat hinnat ja mahdollisuuden suunnitella talouttaan. El Guabo -osuuskunnalle maksettavalla reilun kaupan lisällä on aloitettu sosiaalisia ohjelmia, ja Hortencia on omista voitoistaan ostanut 76-vuosimallia olevan kuorma-auton. Sillä kaikki alueen tuottajat voivat kuljettaa banaaninsa pakkaamoon – ja itsensä auton lavalla yhteisiin kokouksiin. Osuuskuntalaiset kun ovat levittäytyneet isojen plantaasien väleihin yli 50 neliökilometrin alueelle.

Silloin tällöin paikallisten välittäjien tarjoama hinta on korkeampi kuin reilun kaupan. Näin on kuitenkin vain korkean kysynnän aikana, yleensä vain kuukauden tai kaksi vuodessa. Välittäjiin sitoutuminen on epävarmaa ja usein tuhoisaa, sillä suurimman osan aikaa banaanit joutuu myymään halvalla.

Banaanin ei voi antaa odottaa puussa kovin pitkään. Vaikka se ei oikean kahden – kolmen viikon aikana mene kaupaksi, sato on silti korjattava ja käytettävä vaikka lannoitteena.

Reilun kaupan ympärivuotiset hinnat ja pitkät ostosopimukset ovat auttaneet viljelijöitä pääsemään parempaan elämään kiinni. Myös muut banaanintuotannossa mukana olevat hyötyvät reilusta hinnasta, sillä sosiaaliset ohjelmat tavoittavat koko yhteisön ja kaikille osallisille maksetaan parempi korvaus työstä.

Hortencia käyttää kansan termejä kertoessaan reilun kaupan eduista paikallisille: ”Niinä päivinä, kun saan sadon myytyä Maxille, kotona syödään friteerattua kanaa, ja silloin kun en, syödään vain riisiä ja munia. Paremmat rahat, parempi elämä.”

Kohti täydellistä luomuviljelyä

Guabon banaanintuottajat saavat myytyä vähän alle puolet sadostaan reilun kaupan piiriin. Nyt Suomen markkinoiden avulla Hortencia toivoo kiintiön kasvavan. Hänellä itsellään on kymmenisen hehtaaria viljelyksiä, ja sen kokoisella tilalla reilujen banaanien kiintiö riittää elättämään perheen, vaikka loput olisikin myytävä perinteisille markkinoille.

Pienille tuottajille siirtyminen reiluun kauppaan ja myrkyttömään viljelyyn on hankalampaa, sillä vain muutaman laatikon kiintiön avulla ei osteta luonnonmukaisia lannoitteita ja palkata ylimääräistä työvoimaa rikkaruohoja kitkemään.

Silti pyrkijöitä Guaboon on enemmän kuin voidaan hyväksyä, sillä reilun kaupan maine on kiirinyt pienviljelijöiden parissa. Hortencia on kiertänyt pientiloja tarkastamassa niitä ja juttelemassa viljelijöiden kanssa. Pitkät matkat on tehtävä kävellen.

Hortencia Beltránin tilalla ei ole käytetty kemikaaleja enää kolmeen vuoteen. Vain tertun kruunuun, jossa ei ole suojaavaa kuorta, on laitettava vähän sieniltä suojelevaa kemikaalia. ”Mutta hyvin mietoa ja hyvin vähän. Lisäksi osuuskunnan koetilalla olemme yrittäneet kehittää luomusuojaa sieniä vastaan. Kun se onnistuu, pääsemme varmaankin luomujärjestelmän alle ja saamme myös luomulisää banaaneista.”

Neuvooko kansainvälinen reilun kaupan järjestelmä FLO tai maahantuojayritys Agrofair pientuottajia viljelytekniikoissa? ”Mitä? Banaaninviljelyssä? No ei kai”, Hortencia naurahtaa. ”Kyllä me sen osaamme paremmin kuin eurooppalaiset. He tosin vahtivat huolellisesti ja tekevät tarkastusmatkoja tiloille.”

Vierailut Itäkeskuksen kauppoihin, Hakaniemen Maxiin ja Keskon pakkaamolle avaavat silmiä. Hortencia tutkii hämmästyneenä, kuinka koskemattomina ja kauniina banaanit tulevat perille kuukauden laivamatkan jälkeen.

Banaani ruokana

Banaani on guabolaisille elinkeino mutta myös tärkeä ruoka-aine. Lapset syövät banaaneja kaiket päivät keltaisen kypsinä, aikuiset lähinnä ruoan kanssa. Vielä kun banaanit ovat vihreitä, niitä friteerataan sellaisenaan tai jauhetaan jauhoksi, josta tehdään vaikkapa tortilloja. Riisin sijasta friteerattuja banaaneja tai isompia keittobanaaneja käytetään lisukkeena lihan ja kalan kanssa.

Hortenciaa ei ihmetytä, ettei Suomessa tunneta keittobanaaneja tai banaaniruokia liiemmin. Keittobanaaneja kun ei juurikaan viedä maasta ulos, sillä niiden viljely on vaikeampaa ja kalliimpaa ja sadot pieniä.

Kun viikon verran on syöty banaaneja ja kierretty erilaisia tilaisuuksia ja kauppoja, tulee lähdön aika. Yhtenä hienoimmista kokemuksista Hortencialle oli nähdä, miten banaanit tulevat maahan ja kuinka paljon ihmiset ponnistelevat reilun kaupan puolesta.

Hortencia ihmetteli Itäkeskuksessa käydessämme, kuinka ihmisillä riittää tahtoa ostaa banaaneja Max-laatikoista, vaikka Chiquitat ja Eldoradot ovat halvempia. Hän itsekin ostaa yleensä halvinta mahdollista. Tästä on hyvä kertoa muille viljelijöille: on hyvä tietää, että muutkin tekevät paljon työtä banaanien myynnin puolesta ja että ponnistuksissa paremman ja puhtaamman maailman puolesta on ihmisiä myös Pohjoisessa.