Maija Meikäläisen mosambikilaissisarus Maria Langa täyttää tänään 30 vuotta. Käydään kuvitteellisen Marian syntymäpäivillä syömässä kanaa ja hörppimässä kotitekoista sahtia ja kuunnellaan päivänsankarin mosambikilaista keskivertoelämäntarinaa.
Maria istuu kaislamatolle puun varjoon, oikoo hameeksi kietomaansa capulana-kangasta ja kohentaa huiviaan. Joutilas hetki on Marian päivässä harvinaisuus: täällä maalla mosambikilainen nainen tapaa siirtyä yhdestä askareesta seuraavaan. Pellot on hoidettava, perhe ruokittava, pyykki pestävä – ja aviomiehen kylpyvesi kannettava.
Aviomies kuuluu elämään, ilman muuta. Marialla ja Adolfolla on takanaan yhteistä historiaa jo viisitoista vuotta. Lapsia on elossa viisi, yksi on kuollut vauvana.
Muutaman vuoden päästä Maria onkin jo isoäiti. Perheen perustamisen kanssa ei auta viivytellä: ei viivytellyt Maria eikä viivyttele vanhin tytärkään. Jos naisella ei ole kaksikymmenvuotiaana ensimmäistäkään lasta, alkavat pahat kielet puhua.
Yksin asuminen ei näillä kulmilla ole vaihtoehto. Mosambikissa istuu tiukassa usko siihen, että mies ja nainen tarvitsevat toisiaan.
”Jos joku asuisi maaseudulla yksin, hänet eristettäisiin yhteisöstä. Epäiltäisiin heti, että yksin asuva nainen yrittää vokotella muiden aviomiehiä”, kertoo Marian kaupunkilaisserkku.
Mosambikilaisessa perheessä on keskimäärin kuusi lasta. Siinä missä länsimainen perhe rajautuu isään, äitiin ja lapsiin, jatkuu mosambikilainen perhe vielä kiinteänä setiin, täteihin ja serkkuihin. Aina takavasemmalta pilven reunalta asioita seuraavia esi-isiä unohtamatta.
Kaukana kaikesta
Marian kotiovelle on turha kuvitellakaan ajavansa autolla. Tiet kun eivät ole priimakunnossa, jos niitä nyt tähän kylään ylipäätään ylettää. Maria asuu Mosambikin tiheimpään asutetussa Zambesian provinssissa, jossa parhaillaan tulvii.
Maria miehineen on itse rakentanut talonsa. Materiaalit ovat paikallisia: seinät riu’uilla vahvistetusta savesta, katto kaislasta. Kaislakatto pitää talon vilpoisempana kuin pelti, mutta kattoa saa olla uusimassa tuon tuostakin.
Sähköä tai juoksevaa vettä ei Marialla ole – eikä ole kellään lähimaillakaan. Vain viidellä prosentilla mosambikilaisista on sähköt kotonaan. Vesi juoksee sisään vain kahdelle prosentille. Muut saavat luvan juosta itse veden luokse.
Onnekkaimmilla on lähimailla hana, josta hakea juomakelpoista vettä, mutta Maria taivaltaa kaivolle tai joelle veden hakuun kuten neljä viidestä kanssasisarestaan. Veden laatu jättää usein toivomisen varaa.
Marialla ja 70 prosentilla hänen maanmiehistään on yksi yhdistävä tekijä: he asuvat maalla ja elävät kaukana absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella. Raha on näissä taloissa harvinainen vieras.
Onni onnettomuudessa on se, että maasta ei Mosambikissa ole pulaa. Mariallakin on kylän lähellä pari machambaa, peltotilkkua. Ne takaavat ruuan pöytään ainakin suurimmaksi osaksi vuotta. Edellyttäen että sään haltijat suosivat. Viimeisen kymmenen vuoden ajalle on sattunut yksi sadon ryydyttänyt kuiva kausi, ja nyt ovat tulvat riesana.
Rahaa Marian käsien kautta kulkee vuodessa satakunta dollaria. Mosambikin valuutassa meticalissa on nollia perässä sen verran, että Mariakin on miljonääri, vaikka raha riittää vain välttämättömimpään: ruokaöljyyn, saippuaan ja satunnaisesti lääkkeisiin.
Todellisuudessa raha kulkee Marian miehen käsien kautta: Mosambikissa on vielä voimassa antiikkinen perhelaki, joka määrää miehen perheen kaiken omaisuuden haltijaksi. Aika iso osa perheen tuloista saadaan Marian viljelysten tuottoa myymällä.
Tiet vaan ovat niin surkeassa kunnossa, ettei Marian työn hedelmillä ole mitään mahdollisuuksia päätyä suuriin kauppapaikkoihin asti. Kuoppaiset tiet rassaavat kuljetuskalustoa, eikä pääkaupunkiin edes pääse kaikkialta tietä pitkin.
Sodan aikana räjäytettiin provinssia halkovan Zambesi-joen yli kulkenut silta. Siitä lähtien maan pohjoinen ja etelä ovat eläneet omaa elämäänsä. Mosambikissa raha on etelässä, pääkaupungin syleilyssä. Tänne syrjäseuduille yltävät vain rahan rippeet, aina silloin tällöin.
Suodaan Marialle yksi keskivertoelämästä poikkeava ylellisyys: perheellä on radio. Oikeastaan sellaisen omistaa vain alle kolmannes mosambikilaisista talouksista. Radio on maan tärkein tiedotusväline – valtakunnallinen radio kantaa nykyään jo maan joka kolkkaan, ja edullisia pattereita saa joka kulmalta. Radioaallot tuovat maailman vähän lähemmäksi Zambesian takamaita.
Kielitaidoton kotimaassaan
Marian jututtamiseen tarvitaan tulkkia, sillä hän, kuten kaksi kolmasosaa maanmiehistään, ei puhu maan virallista kieltä portugalia. Lukea Maria ei osaa. Mitä lukutaidolla tekisikään: äidinkielellä lomwella ei julkaista kirjoja eikä lehtiä – ja vaikka julkaistaisiin ei Marialla olisi niihin varaa. Kaupunkilaisten kotkotuksia. Kylän lapsista vain muutama sadasta jatkaa koulua lukioasteelle asti. Kolmasosa tytöistä ei käy koulua päivääkään.
Jossain kaukana toisaalla pyörii politiikka ja maan hallinto. Siitä kantautuu joskus kaikuja radiosta. Paras tietolähde on huhumylly.
Maria asuu alueella, jolta oppositiopuolue Renamo kerää suurimman kannatuksensa. Maria miehineen hymyilee vinosti akateemisten väitteille siitä, että sissiliikkeenä alkunsa saanut Renamo olisi vain ulkovaltojen yritys puuttua maan sisäpolitiikkaan.
Ehkä se sitä joskus olikin, mutta tänä päivänä se on puolue, joka kerää vaaleissa enemmän ääniä kuin yksikään suomalaispuolue: liki 40 prosenttia äänistä. Toisaalta, varteenotettavia kilpakumppaneita ei ole kuin yksi ainoa, sillä muut puolueet ovat niin pieniä ettei niillä ole painoarvoa. Viimeisimmissä vaaleissa yksikään niistä ei yltänyt edes parlamenttiin.