Kieli-imperialismi on sitä, että äidinkielen käyttö tukahdutetaan ja ihmiset saadaan uskomaan, että eurooppalaiset kielet ovat hallinnon, tieteen ja taiteen kieliä.
Afrikan valtioissa koulutetaan yhä siirtomaa-ajan perintönä englanniksi, ranskaksi tai portugaliksi. Eurooppalaisen kielen käyttöä koulutuksessa perustellaan sillä, että se ei ole kenenkään äidinkieli ja tarjoaa siksi kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet oppia. Toisaalta juuri eurooppalaisten kielten käyttö lisää yhteiskunnallista epätasa-arvoa, sillä vain eliittiin kuuluvat vanhemmat kykenevät tukemaan lastensa koulutusta näillä vallan ja median kielillä. Suuri määrä lapsia joutuu keskeyttämään koulunsa, koska he eivät kykene oppimaan kielellä, jota eivät tunne.
Ilmiötä kutsutaan myös kieli-imperialismiksi tai kielelliseksi kansanmurhaksi. Kielellinen kansanmurha määriteltiin YK:ssa vuonna 1948: ”Ryhmän kielen käytön estäminen päivittäisessä kanssakäymisessä ja kouluissa tai ryhmän kielellä tehtyjen julkaisujen painamisen ja levittämisen estäminen.” Tällä hetkellä maailmassa on olemassa lähes 7 000 kieltä. Vuonna 2100 oletetaan olevan jäljellä enää 600 puhuttua kieltä. Kielet eivät katoa itsestään, vaan niitä tapetaan koulutuksen kautta.
Kieli-imperialismi tarkoittaa sitä, että alkuperäisten tai vähemmistökielten käyttömahdollisuuksia ei kehitetä. Sen sijaan äidinkielen käyttö tukahdutetaan ja ihmiset saadaan uskomaan, että koulutus, hallinto, kirjallisuuden ja tieteen kehittyminen sekä oikeuslaitoksen toiminta voidaan taata vain eurooppalaisia kieliä käyttämällä. Lapset eivät saa puhua koulussa omaa kieltään ja aikuiset ihmiset ovat kykenemättömiä osallistumaan yhteiskunnalliseen päätäntään.
Koulutussuunnittelun vaikeudet
Kaikille tasa-arvoinen koulutus vaatii niiden kielten kehittämistä koulutuksen perustaksi, joita lapset puhuvat ja ymmärtävät. Koska yhden valtion rajojen sisällä puhutaan kymmeniä, jopa satoja kieliä, viranomaisten on usein vaikeata päättää, mitä niistä, vaiko kaikkia, tulisi käyttää koulutuksen ja hallinnon kielinä.
Jotkut poliitikot pelkäävät, että kansallisten kielten kehittäminen etäännyttäisi valtioita entisistä emämaista, joiden taloudellista, teknologista ja koulutuksellista apua tarvitaan yhä. Globalisaatio, markkinatalous ja vapaakauppa luovat kuvitelmaa maailmasta, joka toimii tehokkaimmin silloin, kun kaikki kommunikoivat samalla kielellä. Toisaalta kaikille yhteisten kommunikaatiokielten oppimista ei estä kunkin ihmisen omalla äidinkielellä hankittu peruskoulutus. Päinvastoin, tutkimusten mukaan varmuus oman äidinkielen hallinnasta edistää vieraan kielen oppimista. Usein koulutuspolitiikassa sotketaan ’englanniksi oppiminen’ ja ’englannin kielen oppiminen’.
Kielisuunnittelua Afrikassa haittaa usein päätäntävallan keskittyminen hierarkian yläpäähän. Militaristisen diktatuurin ja yksipuoluevallan perintönä ei ole syntynyt keskustelukulttuuria. Kielipolitiikkaa määrää mielivaltaisuus. Opettajien käytännön kokemukset ja tutkimustieto kielen oppimisesta ja koulutusjärjestelmien toimivuudesta eivät kantaudu päättäjille asti.
Koulutus kaikille vai eliitille
Etelä-Afrikassa monikielisen kulttuurin edistämiseen pyritään lain voimalla. Maalla on yksitoista virallista kieltä. Koulutuksessa pyritään kehittämään englannin ja afrikaansin taitojen lisäksi kunkin oppilaan omaa äidinkieltä. Ongelmana ovat yhä kielten statuskysymykset. Englanti nähdään avaimena työnsaantiin ja taloudelliseen menestykseen. Vaikka lasten huonoa koulumenestystä selitetään juuri englanninkielisellä koulutuksella, monet vanhemmat vaativat lapsilleen englanninkielistä koulutusta. Valtaapitävien roolimalli vaikuttaa asenteisiin monikielisyyttä kohtaan. Poliitikot pitävät puheensa pääosin englanniksi, vaikka Etelä-Afrikassa puhutaan yli 20 eri kieltä. Myös korkeakoulutus toimii yksinomaan englannin kielellä.
Useat monikielisyyteen kannustavat päätökset myös valuvat hukkaan toimeenpanon epäonnistuessa. Poliittinen päätös paikallisten kielten käytöstä koulutuksessa on järkevää tehdä vasta sitten, kun koulutuskielille on luotu kirjoitusasut, kieliopit ja riittävästi kirjallista materiaalia. Tätä työtä tehdään jatkuvasti sekä kehitysohjelmien puitteissa että tutkijoiden ja vapaaehtoisten kansalaisjärjestöjen ansiosta.