Seksuaalivähemmistöt joutuvat yhä useammin radikaalien muslimiryhmien väkivallan uhreiksi Indonesiassa. Poliisilta tai tuomioistuimilta on lähes mahdoton saada apua. Homoseksuaalin tavallinen tarina Yogyakartassa: perhe hylkää, koulu jää kesken, töitä ei löydy. Moni ajautuu prostituutioon.

Homo- ja transseksuaaleille oli suuri pettymys, että oikeusapua tarjoavat järjestöt eivät halunneet tukea heitä ääri-islamistien vetämisessä oikeuteen. (Kuva: James Shaw)

”Oikeutemme omaan seksuaaliseen identiteettiin pitää tunnustaa laissa. Haluaisimme muodostaa homoseksuaalien oman järjestön, joka voi auttaa meitä esimerkiksi lakiasioissa”, sanoo Reza homo- ja transseksuaaleille terveysvalistusta tarjoavasta Lentera-järjestöstä. Indonesian laissa ei tällä hetkellä mainita lainkaan seksuaalisia vähemmistöjä.

200 miljoonan asukkaan Indonesian seksuaaliset vähemmistöt ajautuvat isoihin kaupunkeihin Balille ja Jaavalle. Näillä alueilla vähemmistöjen yhteisöt ovat suurempia ja tarjoavat turvaa. Lentera-järjestön koordinaattorin Ain mukaan homo- ja transseksuaaleihin kohdistuu Jaavalla kuitenkin yhä enemman väkivaltaa eikä heitä vieläkään hyväksytä yleisesti.

Yogyakartassa arvellaan olevan 500 homoseksuaalia ja noin 140 transseksuaalia. Viime aikoina monet ovat muuttaneet muualle. Jaavalla suurin osa homo- ja transseksuaaleista kokee, ettei yhteiskunta hyväksy heidän seksuaalisuuttaan. Balia pidetään unelmien saarena, sillä siellä ilmapiiri on vapaampi suurten turistimäärien ansiosta.

Omaiset eivät hyväksy

22-vuotiaan Veran tarina kuvaa seksuaalivähemmistöön kuuluvan syrjäytymistä: ”Ymmärsin olevani erilainen, kun täytin kuusi vuotta. Lukio-aikana aloin käyttää naisten vaatteita pari kertaa viikossa. Kävin lukion loppuun ja päätin pukeutua niin kuin haluan.”

”Lopulta äitini löysi naisten vaatteita laatikoistani. Yritin puhua perheeni kanssa, mutta ei siitä tullut mitään. Minut heitettiin ulos kotoa. Olin rahaton eikä minulla ollut työpaikkaa. Aloin myymään itseäni.”

Vera on sittemmin onnistunut tekemään rauhan vanhempiensa kanssa, mutta hänen veljensä eivät vieläkään halua puhua hänelle. Kotiin ei ole menemistä.

Lauantai-iltana transseksuaalit kokoontuvat Yogyakartan päärautatieaseman takana tyhjien junanvaunujen ympärillä ja odottavat kiskojen keskellä asiakkaita. (Kuva: Anu Lounela)

Gadjah Mada -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan yogyakartalaisten on vaikea hyvaksyä homo- tai transseksuaaleja.Yli 80 prosenttia vastanneista piti homoseksuaalisuutta sairautena, joka voidaan parantaa. Joka toinen vaati homoseksuaalisuuden kieltämistä. Tutkimuksen mukaan homoseksuaalien omaiset eivät pysty hyväksymään heidän seksuaalista identiteettiään.

Moni homo- ja transseksuaali ei haluakaan kertoa seksuaalisesta suuntautumisesta perheelleen. Indonesialaisessa yhteiskunnassa perheen merkitys on suuri ja hylätyksi tuleminen voi kaataa mailman. Vanhemmat myös vaativat lapsiaan avioitumaan.

Noin kolmekymppinen yogyakartalainen mies teknisestä opistosta kertoo, että kaikki hänen lähiomaisensa suhtautuvat kielteisesti seksuaalisiin vähemmistöihin. ”Heidän pitäisi palata jumalan luokse. Homoseksuaalisuus on väärin. Islamin mukaan on olemassa vain naisia ja miehia”, mies sanoo.

Hänen mukaansa maalaiset eivät osaa erottaa transseksuaaleja ja homoseksuaaleja toisistaan; kaikki ovat samaa pahaa. Niin kaupungissa kuin maallakin homo- ja transseksuaalisuutta pidetään sairautena.

Ääri-islamistien ankara vaino

Jaavalaisessa kulttuurissa on kuitenkin perinteitä, jotka tukevat seksuaalisten vähemmistöjen identiteettiä. Itä-Jaavalla elää performanssilaji, jossa ryhmän miesjohtajalla voi olla suhde vain nuorempaan poikaan. Näin hänen uskotaan kykenevän säilyttämään sisäinen voimansa. Näistä perinteistä ei enää puhuta avoimesti tiukempien islamilaisten normien yleistyessä ja vallitessa henkistä ilmapiiriä.

”Perheeni hyväksyy täysin homoseksuaalisuuteni ja sen, että toisinaan minusta on hauska käyttää naisten vaatteita”, kertoo 20-vuotias Amin. ”Asun sulttaanin hovin kupeessa sijaitsevalla alueella, jolla yleensä asuvat ne, joilla on historiallinen yhteys sulttaanin hoviin.”

”Hovissa on luultavasti sen perustamisesta vuonna 1745 lähtien ollut homo- ja transseksuaaleja. Siellä on iso tanssikoulu, jonka esityksissä nuoret pojat ja miehet esiintyvät myös naisina. Nuo miehet elivät ennen vain hovin alueella ja lähinnä tanssivat. Huhutaan myös, että aikoinaan sulttaanin haaremissa vaimoilla oli keskenään lesbosuhteita.”

Islamilaiset äärijärjestöt alkoivat viime vuonna vainota trans- ja homoseksuaaleja. Aiemmin vähemmistöillä oli tapana kokoontua sulttaanin hovipalatsin edustalla olevalla aukiolla. Siellä he keskustelivat ja solmivat suhteita. Perjantaisin järjestettiin jalkapallo-ottelu transseksuaalien ja muiden välillä. Nyt se ei enää tule kysymykseenkään.

”Me pelkäämme eniten sitä, että islamilaiset ryhmät tulevat ja hakkaavat meitä. Nyt transseksuaalit voivat enää kokoontua rautatieaseman takana olevilla raiteilla, pimeässä keskellä puskia. Se on meidän viimeinen pakopaikkamme”, sanoo kauniisti meikattu Vera.

Ongelmat pakottavat kadulle

Lauantai-iltana transseksuaalit kokoontuvat Yogyakartan päärautatieaseman takana tyhjien junanvaunujen ympärillä ja odottavat kiskojen keskellä asiakkaita. Kaikkein kauneimmat seisoskelevat aseman viereisellä kadulla, jolla miehet kulkevat edestakaisin sopivaa kumppania etsien. Sinne uskaltautuneita on kuitenkin vain muutama.

Ainakin kolmekymmentä transseksuaalia myy itseään rautatieaseman takana – noin puolesta dollarista. Asiakkaita on viidestä kymmeneen yössä, jos hyvin käy. Joku kertoo, että monet sinne tulijoista ovat opiskelijoita.

”Yogyakartassa on helpompi etsiä rahaa kuin Semarangissa, vaikka Semarang on muuten mukavampi paikka. Yleensä me harjoitamme oraaliseksiä asiakkaiden kanssa, sillä pelkäämme tauteja. Täällä rautatieaseman takana on turvallista: olemme yhdessä, eikä kukaan ei uskalla tehdä meille väkivaltaa”, Vera kertoo.

”Monet meistä eivät ole käyneet kouluaan loppuun vaan syystä tai toisesta ovat joutuneet lähtemään kotoaan hyvin nuorina. Mitä muuta työtä me voisimme tehdä tämännäköisinä ja alhaisella koulutustasolla?”

Lenteran koordinaattorin Ain mukaan transseksuaalien koulutustaso on alhainen kaikkialla Indonesiassa, sillä monet ovat joutuneet lähtemään kotoaan ja jättämään koulunsa kesken tunnustettuaan olevansa transseksuaaleja. Elantonsa ansaitakseen he päätyvät myymään ruumistaan.

Näin tekevät myös jotkut homoseksuaalit. He voivat kuitenkin peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan ja saada hyvän työpaikan. Transseksuaalit kokevat, ettei heillä ole vastaavaa mahdollisuutta Ehkä yleisin työpaikka homo- tai transseksuaaleille Indonesiassa on kauneussalonki tai kampaamo. Näissä paikoissa ei kysytä seksuaalista identiteettiä.