”Haluamme elää sademetsästä tuhoamatta sitä”, kertoo pähkinänsärkijä Maria ’Mariquinha’ Carvalho.

Mariquinha asuu Praia Altan keräilytalousalueella Tocantis-joen varrella. Perheen koti on pieni lautamökki mäenrinteellä keskellä tiheää sademetsää. 20 neliömetrin mökissä ei ole väliseiniä, vaan verho erottaa yksinhuoltajaäidin ja kahden lapsen makuutilat ahtaasta keittiöstä.

Mariquinha on quebradeira, pähkinänsärkijänainen. ”Pähkinänsärkeminen on naisen tehtävä. Yksikään mies ei halua tulla yllätetyksi babassua kuorimasta”, hän virnistelee. Mariquinhan kotiseudulla kasvaa paljon villejä babassupalmuja. Hän näyttää, kuinka suuri ja kovakuorinen babassupähkinä halkeaa viidakkoveitsen napakalla lyönnillä, ja kuorii runsasproteiinisia pähkinöitä maistiaisiksi.

Mariquinhan mukaan asukkaat eivät ole ymmärtäneet babassupähkinöiden kaupallisia mahdollisuuksia. Babassun pähkinät kelpaavat ravinnoksi, saippuan raaka-aineeksi, karjan rehuksi ja polttoaineeksi. Pähkinöistä puristetaan öljyä ja kuorta käytetään lääketeollisuudessa. Niistä tehdään perinteisesti myös koreja, sormuksia, rannerenkaita ja muita koruja.

”Koulutamme naisia ymmärtämään ja käyttämään hyväkseen sademetsätuotannon kaikki mahdollisuudet”, selittää Mariquinha. Hän on Parán osavaltion edustaja Brasilian kuminkerääjien liiton CNS:n naisjärjestössä. ”Lääkeyhtiöt maksavat 6 realia (noin 20 markkaa) kilollisesta babassun kuorta.”

Naisten työn tehostaminen törmää ongelmiin kotona. ”Naisten pyrkimys omavaraisuuteen ja taloudelliseen itsenäisyyteen johtaa perheriitoihin. Miesten on voitettava suuria ennakkoluuloja pystyäkseen hyväksymään naisten itsensä ansaitsemat tulot”, sanoo Mariquinha.

Myös Amazonasin naiset kantavat ylenmääräisten kotitöiden rasitukset eikä heidän kotityötään arvosteta samalla tavalla kuin miesten töitä. ”Macho-asenteet johtuvat miesten alemmuuden tunteesta. Niinpä CNS:n naisryhmiin kutsutaan myös miehet mukaan, etteivät he tuntisi tulevansa syrjäytetyiksi”, kertoo Mariquinha. ”Kaikille avoimet kokoukset mahdollistavat naisten osallistumisen ja auttavat heitä myös puhumaan vaikeista asioista miestensä kuullen.”

Mariquinhan mukaan suurinta osaa keräilijänaisista ei ole virallisesti rekisteröity, mikä rajoittaa heidän tuotannollista toimintaansa ja osallistumistaan. Siksi ensimmäinen tehtävä on järjestää naisille viralliset henkilöllisyyspaperit.

”Rahatalouden maailma on edelleen miesten maailma. Naisia syrjitään lainansaannissa tuotannollisen toiminnan kehittämiseksi tai tuotantotukia haettaessa”, selittää Mariquinha.

”Keräilijän työ on kovaa työtä ja vaatii sekä miesten että naisten osallistumista ja hyvää tuntemusta metsän elinpiiristä. Silti en halua koskaan vaihtaa elämääni metsässä mukavaan kaupunkielämään. Olen varma, etteivät omat lapsenikaan halua jättää sademetsää.”