Aikamme sankari:
Jumuiva Moreto

Jumuiva Moreto, 34, on ollut yksityisyrittäjä jo pari kuukautta. Vuoden alussa hän sai tarpeekseen alituisesta rahapulasta, vuokrasi itätansanialaisesta kotikylästään Kambalasta käyttämättömän savitalon ja perusti lounasruokalan. Nyt hän tarjoaa kyläläisille ruokalistaltaan riisiä ja papuja, lounasajan jälkeen chapateja, teetä ja maitoa.

Yrittäminen ei ole maasai-naisen tyypillisimpiä ammatteja. Oikeastaan se ei kuulu perinteisen maasai-naisen elämään lainkaan. Silti kukaan kylän asukkaista ei kohottele kulmakarvojaan Moreton ammatinvalinnalle – he ovat tottuneet siihen, että Moreto tekee elämässään niin kuin parhaaksi näkee. Viimeksi hän toimi oman päänsä mukaisesti viisi vuotta sitten kun erosi miehestään, muutti asumaan äitinsä kanssa ja lopetti perinteisen maasai-puvun pitämisen.

Moreton isä, Kambalan kylän perustaja, kuoli yhdeksän vuotta sitten tapaturmaisesti lähtiessään tyynnyttelemään viljelijöiden ja maasaiden välisiä sotaisuuksia. Kolmea tytärtään Moreto ei ole nähnyt avioeron jälkeen, mutta toivoo että he saisivat kunnon koulutuksen. Hänen oma lempiaineensa koulussa oli biologia, sillä hän on kiinnostunut erilaisista kasveista ja tutkailee niitä, kun tarpoo lähimaastossa.

Vierailijaa Moreto ei päästä helpolla. On hupakkomaista mennä Kambalaan ja kuvitella, että voi noin vain esittää kysymyksiä mitään selittämättä. Moreto kysyy tiukkaan sävyyn: ”Miksi suomalaisia kiinnostaa minun elämäni? Mitä te näillä tiedoilla teette?” Kun olen vastannut kysymyksiin, saan luvan ottaa valokuvan.

Jumuiva Moreto on ollut itsetietoinen pienestä pitäen. Isä opetti hänet olemaan pelkäämättä mitään. Äiti opetti kunnioittamaan iäkkäitä ihmisiä. ”Hän sanoo aina, että eivät vain vanhemmat saata lasta maailmaan. Minun isiäni ja äitejäni ovat kaikki kylän vanhat ihmiset.”

Moreto on Kambalan kylän perustajan tytär ja ylpeä siitä, eikä maasai-puvun hylkääminen suinkaan tarkoita, ettei hän kunnioittaisi heimonsa perinteitä. ”En ikinä jätä kotikylääni”, hän vakuuttaa.