Matti Wiberg täräytti elokuussa Helsingin Sanomissa, että niin sanotut yhden asian liikkeet ovat epädemokraattisia ja kansalaisten olisi fiksuinta liittyä puolueisiin, jos haluavat vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Jäin miettimään, mikä ihme on ”yhden asian liike”. Kysyin viideltä tuttavaltani, mitä heille tulee mieleen termistä. Kaikki lohkaisivat jotain ”vihreistä järjestöistä” tai eläintensuojelusta, mutta totesivat perään, ettei määrittely ole helppoa.
Hieman jäsennellympi vastaus irtoaa Nuorten Suomi 2001 -tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin nuorten järjestöosallistumista. Dokumentissa puhutaan myös yhden asian liikkeistä ja mainitaan jopa nimeltä muun muassa Greenpeace ja Amnesty International.
Mutta ovatko ne todellakin yhden asian liikkeitä? Tässä Kumppanin numerossa Amnesty Internationalin toiminnanjohtaja Frank Johansson kertoo, kuinka ihmisoikeus-, ympäristö- ja kehitysjärjestöt ovat lähestyneet toisiaan jo 1980-luvulta lähtien. Jokainen on laajentanut näkemystään ja toimintakenttäänsä.
Näyttäisikin siltä, että mitä enemmän järjestöt pohtivat maailman ongelmia, sitä ilmeisemmäksi käy, ettei solmua voi avata keskittymällä yhteen narun kohtaan: täytyy nähdä kokonaisuus ja pystyä vaikuttamaan ongelmien perussyihin. Useista yhden asian liikkeistä onkin kasvanut suuria asiakokonaisuuksia hallitsevia järjestöjä.
Eikä pelkissä yhden asian liikkeissäkään mitään vikaa ole. Kannattaa tutustua vaikkapa Euroopan maiden historiaan ja miettiä millaisessa maailmassa eläisimme, jos kansanliikkeet eivät olisi olleet vaatimassa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, kahdeksan tunnin työpäivää tai naisten oikeuksia.
Vaikka kansanliikkeiden ajamat asiat siirrettiin aikoinaan puolueiden agendalle, moni nykyajan järjestöaktiivi karsastaa puoluetoimintaa ja katsoo, että ammattimainen politiikanteko on liian likaista taistelua vallasta. Järjestöissä toimiminen koetaan puoluetoimintaa mielekkäämmäksi. Uskon myös, että aniharva pitää organisaatiotaan epädemokraattisena.
Yhteen asiaan keskittyvien liikkeiden ei ole syytä sulautua poliittiseen koneistoon. Nykyisellään ne täydentävät demokratiaamme mitä parhaimmalla tavalla.
Yritykset mukaan talkoisiin
Ihmisoikeuskysymykset ovat mutkistuneet sitä mukaa kun talous ja politiikka yhdenmukaistuu. Uutena piirteenä on yritysten aikaisempaa näkyvämpi yhteiskunnallinen rooli. Firmat ovat viimeisten 10 vuoden aikana saaneet lisää poliittista valtaa ja ne hoitavat nyt tehtäviä, jotka kuuluivat aiemmin valtiolle. Yritykset pitävät huolta esimerkiksi vankeinhoidosta tai työntekijöidensä terveydenhuollosta.
Yhtiöt olisi saatava mukaan ihmisoikeusvastuuseen. Nykyisen YK-järjestelmän heikkous on siinä, että sopimusosapuolia ovat yleensä vain valtiot. Nyt tarvitaankin uudenlaista yrityskulttuuria ja eettisiä koodistoja, joissa yritykset eivät voi piiloutua pelkän voitontavoittelun taakse vaan niiden on noudatettava samanlaisia pelisääntöjä kuin valtioidenkin.
Yhteiseen urakkaan osallistuminen on tarpeellista, sillä viime vuonna ihmisoikeusloukkauksia oli 149 maassa. Kidutuksesta ja pahoinpitelystä raportoitiin 125 maassa, ja poliittisista murhista kerrottiin 61 maassa.
PS. Tämä Kumppanin ihmisoikeusnumero käsittelee yhtä teemaa monesta eri näkökulmasta. Avustajamme ympäri maailmaa pohtivat, millaisia ihmisen oikeudet ovat erilaisten rajojen tuntumassa. Mitä lähemmäksi rajaa ihminen joutuu, sitä pienempi on hänen arvonsa. Syksyn muut lehdet tulevat olemaan myös teemanumeroita. Niissä tullaan puhumaan muun muassa kehitysyhteistyön nurjista puolista ja kestävästä kehityksestä etelän maissa. Toivomme palautetta tästä ja tulevista lehdistä osoitteeseen kumppani@kepa.fi.